Turun sellokilpailun finaalit Konserttitalossa to 1.9. ja pe 2.9. klo 19. Artturi Aalto, Joanna Hanhikoski, Tatu Kauppinen, Daniel Schultz, Saara Särkimäki ja Matti Skyttä, sello. Turun filharmoninen orkesteri. Anna-Maria Helsing, kapellimestari.
Turun sellokilpailujen finaaliin oli valikoitunut Suomen ammattiopiskelijasellistien kärkijoukko – joista jokainen oli selkeästi omanlaisensa niin soittajana kuin esiintyjänä.
Valinnaisia sellokonserttoja oli viisi, joista finaaleissa kuultiin kolmea. Peräti kolme kilpailijaa oli valinnut Shostakovitshin Es-duuri -konserton, kaksi Elgarin e-mollikonserton ja yksi Tshaikovskin Rokokoo-muunnelmat.Schumannin konserton olisi valinnut moni finaalin ulkopuolelle jääneistä, Lalon konserttoa ei kukaan kilpailuun osallistuneista 27:stä nuoresta sellististä.
Pakollisena kilpailijat soittivat Sibeliuksen teosparin Cantique ja Devotion (op. 77). Kyseessä on harvemmin konserttisaleissa kuultu kappalepari, josta Sibelius teki version sekä viululle että sellolle ja piano- sekä orkesterisovituksen. Soolo-osuus muodostuu laulavasta cantabile-melodialinjasta – soittajalta vaaditaan erityisesti tulkinnallista taitoa. Tempollisesti kumpikin on rauhallisen tunnelmoiva, mutta sävyiltään nämä Zwei ernste melodien, Kaksi vakavaa melodiaa ovat hieman erilaisia: Cantique on duurivoittoinen ja Devotion melankolisempi.
Kilpailun voittajaksi selviytynyt Tatu Kauppinen häikäisi Elgarin tulkinnallaan. Hän osoitti olevansa itsenäinen taiteilija, joka kykenee kommunikoimaan musiikilliset ajatuksensa yleisölle aidosti ja koskettavasti. Kauppisen soittaessa koki kuulijana todella saavansa esityksestä tunnetasolla paljon, olevansa mukana kliseisesti sanottuna koko salin yhteisesti jakamassa musiikillisessa matkassa. Unohtui täysin, että kyseessä oli kilpailutilanne. Suvereeni tekniikka oli valjastettu palvelemaan rikasta musiikillista ilmaisua. Elgarin konsertto oli harkittu kokonaisuus, jossa yhteistyö orkesterin kanssa oli saumatonta ja molemmin puolin inspiroitunutta, vuorovaikutteista. Soinnillisesti jo torstaina kuullussa Sibeliuksessa oli värikkyyttä, kantavuutta ja selkeä fokus.
Toisen palkinnon saanut Artturi Aalto oli valinnut konsertoksi Shostakovitshin. Sointi oli hyvin laadukas kautta linjan. Aalto vaihteli voimakkuutta ilmaisullisesti hennommasta, jopa vaimeasta Sibeliuksessa myskisempään Shostakovitshissa. Aallon tulkinta Shostakovitshista oli jokseenkin perinteinen tempovalinnoista lähtien – mutta tehokas. Erityisesti kadenssiosa oli vaikuttava, siinä tämän tekninen varmuus tuli erityisen selkeästi esille. Yhteistyössä orkesterin kanssa tuli paikoin pientä tempollista lainehdintaa, mikä ei kokonaisuutta haitannut. Viimeinen osa soi kiihkeänä ja voimakkaana.
Kolmanneksi tullut Daniel Shultz oli valinnut Tshaikovskin Rokokoo-muunnelmat. Tekninen helppous välittyi hänen soitostaan. Teoksen elegantti, klassismin keveyttä mukaileva ilmaisu istui hyvin Schultzin soittotyyliin. Laulavissa variaatioissa Schultz sai aikaan koskettavan, keskittyneen tunnelman yhdessä orkesterin kanssa. Variaatioiden loppupuolella tuli esille myös räväkämpää ilmaisua. Sibelius soi heleänä ja ilmaisullisesti mutkattoman tyylikkäänä. Esiintyjänä Schultzista huokui luonteva charmikkuus.
Joanna Hanhikoskella oli selkeästi solistista tahtoa ottaa lava haltuun, mikä välittyi voimakkaista soittoeleistä ja vahvasta lavapresenssistä. Soinnin voimakkuuden osalta tuli esille vaihtelua, jota voi jäsentää pyrkimyksenä tuoda musiikillista ilmaisua esille, esimerkiksi Elgarin virtaavan huolettomassa spiccato-osiossa. Toisaalta lopputuloksena kuulosti, että orkesteri peitti solistia liikaa paikoissa, joissa olisi hyvin voinut nostaa tämän volyymia muutamalla pykälällä. Sibeliuksen osalta Hanhikoski esitti soinnillisesti kuulaan ja sisäistä rauhaa huokuvan tulkinnan.
Saara Särkimäen halusi selkeästi tuoda teoksiin oman ainutlaatuisen äänensä, ja se välittyikin kuulijalle. Shostakovitshissa ensimmäisen osan piikikäs aggressio nosti kylmiä väreitä hieman verkkaisesta tempovalinnasta huolimatta. Toinen osa sen sijaan oli virtaavan laulava ja yhteistyö orkesterin kanssa erityisen tiivistä. Kadenssissa hän keräsi uhkaavan tunnelman kohti osan loppua, jossa pienet tekniset kauneusvirheet eivät kokonaisuutta häirinneet. Särkimäen soitto oli ilmaisullisesti rikasta myös Sibeliuksessa, jossa hän otti käyttöön hyvin monipuoliset keinot saadakseen musiikilliseen materiaaliin eloa.
Matti Skyttän valinta osui niinikään Shostakovitshiin. Kokonaisuus oli hallittu, joskin ensimmäisessä osassa orkesterin puolelta epätarkkuus vaikutti myös solistiin siten, että esimerkiksi tempollisesti tuli epävarmempia kohtia. Tekniikka oli vakaalla pohjalla ja siinä oli rentoutta etenkin ensimmäisessä osassa. Kilpailutilanteessa vaikuttaa luonnollisesti myös soittajan käytössä olevan soittimen ominaisuudet – sointiin olisi voinut toivoa lisää kiinteyttä. Melankolisen herkässä toisessa osassa ja myös Sibeliuksessa Skytän konstailemattoman koostunut ilmaisu ja lavapresenssi pääsivät parhaiten oikeuksiinsa.
Pauliina Rahiala
