Arvio: Radion sinfoniaorkesterin kamariyhtye, Musiikkitalo 24.3.2021. Yuki Koyama, huilu; Sivan Magen, harppu; Giuseppe Gentile, Christoffer Sundqvist, klarinetti; Arvid Larsson, fagotti; Jukka Harju, käyrätorvi; Leena Jaakkola, Salla Savolainen, viulu; Aino Räsänen, alttoviulu; Anton Kukkonen, sello; Aapo Juutilainen, kontrabasso; József Hárs, kapellimestari. Saariaho, Bach, Meredith, Ravel, Fagerlund.
Negatiivisista pääpiirteistään huolimatta korona-aika on tuonut suomalaiseen orkesterielämään myös positiivisia muutoksia. Suurin niistä on toki laaja striimitarjonta, mutta myös itse ohjelmat ovat murroksessa, sillä nykymusiikin määrä vaikuttaa lisääntyneen, etenkin kamarikonserteissa (lieneekö sillä syynsä, ettei lipputuloista tarvitse välittää). Keskiviikkoisessa Radion sinfoniaorkesterin kamariyhtyeen striimissä vanhemmat Bach ja Ravel löysivät sopuisasti paikkansa kolmen elävän säveltäjän välistä.
Kalevi Aho on sanonut nykymusiikin lisäämisen olevan paras tapa lisätä naissäveltäjien osuutta, ja keskiviikkona näin tapahtui mitä luonnollisimmin, ilman erityistä numeroa asiasta. Kaija Saariahon varhainen soolohuiluteos Laconisme de l’aile oli sointimaailmaltaan rikas, täynnä yli- ja alipuhallustekniikoita, frullatoa ynnä muita laajennettuja soittotekniikoita tavanomaisen huilusoinnin kanssa rinnakkain. Myöhemmän huilukonserton Aile du songe tavoin tässäkin huiluun yhdistyi Saint-John Persen linturunous, jota Yuki Koyama myös lausui erinomaisen soittonsa ohessa. Paikoittaisista nopeista pyrähdyksistä huolimatta tunnelma oli maadoittunut ja tarkasteleva, kuin pysähtyisi katsomaan luonnon kulkua.
Skotlantilaisen Anna Meredithin A Short Tribute to Teenage Fanclub sen sijaan ammensi nimensä mukaisesti vaikutteita säveltäjän 1990-luvun nuoruuden Teenage Fanclub –yhtyeeltä. Yksinomaan pizzicatona soittavan jousikvartetin polymetrisinä kuvioina lähtenyt soitto sai jopa jazz-mielleyhtymiä kävelevän sellolinjan ja ripeän takapotkuisuuden myötä. Oman runsauden lisänsä toivat myös lopun yhtäaikaiset, vapaita kieliä hyödyntävät soinnut.
Saariahon ja Meredithin väliin istahti Johann Sebastian Bachin nimiin laitettu Sonaatti huilulle ja harpulle g-molli BWV 2010, jonka tosin musiikkitieteilijät arvelevat olevan hänen poikansa Carl Philipp Emmanuel Bachin säveltämä. Oli kenen oli, sonaatti kuljetti sekä harmoniaa että tunnelmaa todella laadukkaasti. Läpisävelletty (ja tässä versiossa harpulle sovitettu) continuo-osuus ei ollut enää pelkkää säestystä, vaan vaativa ja usein yhtäläisen solistinen kuin huilukin. Sivan Magen teki loistavaa työtä, mutta osoitti viimeistään Maurice Ravelin Johdannossa ja Allegrossa olevansa orkesterille todellinen taivaan lahja. Érard-harppuyhtiön Ravelilta tilaama virtuoositeos harpulle oli pulppuavaa, pastoraalihtavaa impressionismia, jossa harpun rinnalla soittaneet huilu, klarinetti ja jousikvartetti kuulostivat Musiikkitalon salissa paljon kokoaan isommalta joukolta.
Konsertin päätti – hauskasti vain kolme päivää kevätpäiväntasauksen jälkeen – Sebastian Fagerlundin oktetto Autumn Equinox (suom. Syyspäiväntasaus). Fagerlundille tyypilliseen tyyliin teos oli sekä hyvin dynaaminen ja energisesti latautunut että myös lyyrisemmille jaksoille tilaa antava; nykymusiikkialoittelijalle helposti lähestyttävä kuitenkaan sävelkielestään tinkimättä. Viiden jousen, klarinetin, fagotin ja käyrätorven yhdistelmä soitti mainiosti niin hoketuksenomaiset poukkoilut (aika tohinantäyteinen syyspäivä) kuin hitaan toisen osan siveltimenvedot, joissa Aino Räsäsen tyylikäs alttoviulusoolo nousi keskiöön.
Santeri Kaipiainen
