Aleksanterin teatteri ei ehkä enää pitkään toimi rohkeiden pienimuotoisten tai muuten vain hieman erilaisten oopperoiden areenana, mikä on suuri sääli. Viimeisimmät siellä näkemäni oopperat ovat olleet ilmastodenialismia käsitellyt, Henriikka Tavin kirjoittama ja Lauri Mäntysaaren säveltämä Loputtomuus sekä Pulitzer-palkittu, Roxie Perkinsin librettoon perustuva Prism, joka sai kantaesityksensä vuonna 2018. Molemmat tuotannot olivat Ooppera Skaalan.
Koin kumpaakin teosta katsoessani, miten ooppera tuntui erityisen sopivalta ilmaisumuodolta omaan aikaamme: niissä pystyttiin tarkentamaan hyvin pieniin ja hienovaraisiin ajattelun ja tunteiden liikahduksiin ja kasvattamaan niistä pienimuotoiseksi spektaakkeliksi. Tällainen tarkkuus herätti kummatkin oopperat eloon, vaikka ne lähtivät täysin erilaisista maailmoista.
Oopperassa seksuaalinen hyväksikäyttö on usein osa tarinaa, pahimmillaan pelkkä efekti, mutta Perkinsin libretto ja Ellen Reidin musiikki tekevät kaiken toisin ja kohdistavat katseen suoraan traumaan. Perkins ja Reid alkoivat työstää teosta ennen #metoo-liikkeen käynnistymistä, jolloin julkisuudessa ei vielä ollut selviytyjän narratiivia eikä varsinkaan tarinaa, jossa tekoon syyllistynyt joutuisi vastuuseen. Prism ennakoi siis todellisuutta, ei seuraa sitä — kuten usein tapahtuu.
Ooppera jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen sijoittuu tukahduttavan ja ylisuojelevan äidin ja hahmotonta hätää ilmaisevan tyttären välille. Mezzosopraano Essi Luttinen tavoittaa Lumee-äidin syvät mielensisäiset synkkyydet taiturimaisesti, ja koloratuurisopraano Johanna Takalo tekee Bibi-tyttärestä välittömästi läsnä olevan, suoran kanavan hahmonsa sisäiseen maailmaan. Alku tuntuu kuin seuraisi transgressiivista muodonmuutosta hetki hetkeltä. Lopussa äiti ei muutu, mutta tytär muuttuu.
Vahvat kuorot — sekä laulajista että tanssijoista koostuvat — tuovat viestejä, joita Bibi ei kykene ymmärtämään. Ensimmäisen osan musiikki on klassisempaa ja melodisempaa. Toisessa osassa, takaumassa, äiti ja tytär ovat jumputtavassa yökerhossa, jossa kuoro auttaa tytärtä kohtaamaan traumansa. Kolmannessa osassa palataan kotiin, mutta äidin ylläpitämä valheellinen elämä on romahtanut ja todellisuus tullut esiin. Ahdistuksen sijaan kuoro kuvastaa nyt tyttären sisintä ja omaa ääntä — toipumisprosessi on alkanut.
Reidin musiikki liukuu herkistä harpun sävelistä ja lähes musikaalimaisista melodioista noiseen ja ahdistaviin äänimaisemiin. Reid on myös äänitaiteilija ja luo musiikilla voimakkaan tilallisuuden. Petri Kekonin ohjauksessa kuoro ei jää statistin osaan, vaan Paavali Kärkkäinen, Pauliina Latva ja Maria Mäkelä ovat näyttämön katseenvangitsijoita, kuin kolme antiikin raivotarta, jotka kostavat pahoja tekoja ja kuljettavat kohti nautintoa ja iloa — tunteita, joita ei voi kokea ennen kuin traumasta on alkanut irtautua.
Ia Ensterän lavastuksen hienoin elementti on oviaukko, joka johtaa jonnekin tuntemattomaan: valojen ja musiikin mukaan se muuttuu uhkaavasta houkuttelevaksi.
Jokin ”amerikkalaisuus”, jonka assosioin symboliikan selkeyteen ja siihen, ettei suorasukaisuutta kaihdeta, tuntuu yllättävän virkistävältä. Hämäryys ja vaikeus eivät ole laadun tae. Teoksen psykologisuus ja tietty Disney-tyylinen täydellisyys eivät vie siltä vaikuttavuutta.
Minulle tuli jostain syystä mieleen Aina Bergrothin uusin romaani Erojen kirja. Libretistinäkin tunnettu Bergroth kirjoittaa, että tragedia antaa muodon jollekin niin hirvittävälle, että pelkästään sen kertominen auttaa kohtaamisessa. Sama viisaus on läsnä Prism-oopperassa — sekä sen henkilöhahmoille että meille katsojille.
Prismissä ei ole voittajan tarinaa eikä uhrin tarinaa, vaan muoto annetaan itse traumalle, jotta sen kohtaaminen olisi mahdollista. Traumalle, jonka tarina useimmiten sivuuttaa ja unohtaa, vaikka se on kaikkein olennaisin.
Ooppera Skaala: Prism Aleksanterinteatterissa 21.11.
Sävellys: Ellen Reid. Libretto: Roxie Perkins. Ohjaus ja koreografia: Petri Kekoni. Kapellimestari: Kaapo Ijas. Lavastus: Ia Ensterä.
Pukusuunnittelu: Taina Relander. Valosuunnittelu: Tuittu Teivainen. Äänisuunnittelu: Anders Pohjola. Laulajat: Johanna Takalo ja Essi Luttinen. Tanssijat: Paavali Kärkkäinen, Pauliina Latva, Maria Mäkelä.
