Hilja Valtonen tunnetaan lukuisista romaaneistaan, joista monet ovat saaneet elämän myös teatteriesityksinä ja elokuvasovituksina. Valtonen nousi yleisön suosioon jo esikoisteoksellaan Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926), joka toimii keskeisenä teoksena myös Lappeenrannan kaupunginteatterin ja Teatteri Imatran yhteistuotannossa Hiljan päivät. Esityskausi jatkuu Lappeenrannasta Imatralle tulevana syksynä.
Hiljan päivien kehyskertomuksessa toimittaja saapuu haastattelemaan eläkepäiviään viettävää Valtosta tämän Imatralla sijaitsevaan kotiin. Muistot johdattavat katsojan kirjailijan uran ja avioelämän alkuvaiheisiin. Hiljan päivät tarjoaa tositapahtumiin pohjautuvaa ”fanifiktiota” ja kuvaa, millaista naiskirjailijan elämä oli 1900-luvun alussa.
Valtosen omien teosten fiktio sekoittuu elämäkerralliseen materiaaliin, kun romaanihahmot ja Valtonen kohtaavat samankaltaisia haasteita. Näyttämöteksti esittää kysymyksen: entä jos näin tapahtui myös Valtoselle itselleen? Lopulta kohtaukset kertovat ennen kaikkea 1900-luvun uudesta naisesta, joka elää itsenäisempää ja omannäköisempää elämää kuin koskaan aiemmin.
Esitys asettaa Hilja Valtosen romaaniensa päähenkilöiden malliesikuvaksi. Esityksen rytmi on mukaansatempaava. Näytelmäkirjailija Asta Honkamaa on siirtänyt näyttämötekstiin Valtosen nokkelan sanailun pilkulleen. Maia Häklin räiskyvässä ohjauksessa vauhdikas replikointi ja Suomi-Filmeistä tuttu teatraalinen näyttelijäntyyli kietoutuvat toisiinsa. Ajoittaiset muistumat Valentin Vaalan ohjaamista elokuvista, jotka perustuvat Valtosen teksteihin, kiihdyttävät esityksen tempoa ja korostavat Valtosen komiikan tajua.
Häklin oivallus käyttää Suomi-Filmi-ajan ylinäyttelemistä perusteltuna tyylikeinona ilahduttaa katsojaa. Lopputulos on viihdyttävän kepeä – kiitos myös huolellisesta näyttelijäntyöstä. Ulla-Maija Järnstedtin ja Marko Kurikan esittämä iäkäs Valtosen pariskunta rakentuu kiehtovan erilaiseksi, mutta samalla samankaltaiseksi kuin nuoria Valtosia esittävät Anna-Kaisa Makkonen ja Eppu Pastinen.
Esityksen kepeydestä huolimatta taustalla näkyy maisema 1900-luvun alun naisen arjesta kotona ja työelämässä. Esitys herättää katsojan pohtimaan opittua tapakulttuuria, joka toisinaan estää näkemästä yhteiskunnan epätasa-arvoisia (piilo)rakenteita. Hiljan päivissä nähdään otteita Varaventtiili-elokuvasta, jossa Liisa Harju aloittaa opettajana ja on vähällä saada kaikki ainevihot tarkastettavakseen, kun taas miesopettajille jäisivät kevyemmät aineet – ”vanhan tavan” mukaisesti. Liisa selviytyy kuitenkin tilanteesta nokkeluudellaan. Esityksessä Valtonen kokee samaa todellisuutta työskennellessään kansakoulunopettajana. Valtonen osoittaa, että tasa-arvoa ei saa, ellei sitä vaadi – ei työelämässä eikä kotona.
Kun Hilja teroittaa miehelleen Kostille, miten ehdoton hän on siinä, että kotityöt on jaettava tasan, ollaan tunnistettavan tilanteen äärellä. Yhä edelleen keskustellaan siitä, miten niin sanotut metatyöt jakautuvat kodeissa. Katsoja voi pohtia ajan etäisyyksiä ja tasa-arvon tiellä kuljettua matkaa. Nuorten Valtosten käymä dialogi on kuin suoraan Valtosen romaaneista, joissa naispäähenkilö haluaa säilyttää itsenäisyytensä. Rakkausliitto voi syntyä vasta, kun tasavertaisen kumppanuuden ehdot ovat selvät. Tämä oli ilmestymisaikanaan poikkeuksellista verrattuna aikaisempaan kirjallisuuteen, jossa usein syöksyttiin suoraan avioliittoon.
Hilja Valtosen henkilöhistoria ja elämäntyö rakentuvat näyttämölle miellyttävän etäisyyden päästä. Vaikka monet esityksen tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, Honkamaan näytelmäteksti on kiinnostuneempi kuvittelemaan kirjailijan elämänasenteen ja kirjallisen tuotannon risteyskohtia. Sen myötä katsoja jää pohtimaan Valtosen merkitystä tuleville sukupolville ja historiallisia asennemuutoksia – erityisesti naisen aseman kehitystä kodin arjessa ja työelämässä.
Lappeenrannan kaupunginteatteri ja Teatteri Imatra: Hiljan päivät.
- Käsikirjoitus: Asta Honkamaa.
- Ohjaus: Maia Häkli.
- Lavastus ja puvustus: Maarit Kalmakurki.
- Näyttelijät: Anna-Kaisa Makkonen, Eppu Pastinen, Ulla-Maija Järnstedt, Marko Kurikka.
