Svenska Teatern on saanut uuden Benny Andersson / Björn Ulvaeus -musikaalin Kristina från Duvemålan ja Mamma Mian jälkeen. Vuonna 1986 Lontoossa kantaesitetty ja 2012 ruotsinkielisen versionsa nähnyt Chess oli Abba-duon esikoistyö tällä saralla.
Ohjaaja Maria Sidillä oli tekemistä tarinan päivittämisessä, sillä alkuperäinen idea sijoittaa Neuvostoliiton ja USA:n edustajien shakkiottelu ja siihen liittyvä rakkaustarina kylmän sodan kontekstiin menetti maailman muuttuessa ajankohtaisuutensa.
Tulos on toimiva ja ajattomista aineksista koottu. Teemu Muurimäen tyylikäs puvustus ja Carl Kinffin teatteriin saumatta limittyvä koreografia ovat sen oleellisia osia. Lienee ollut väistämätön ratkaisu keskittyä rakkausdraamaan ja jättää historia lyhyiksi kuvaviitteiksi – jotka jatkuvat valtiomiesten kuvien kautta Trumpiin asti.
Jotenkin vain kontekstin löyhentäminen tuntui myös tunteiden laimentumisena – ihmiset kyllä lauloivat kovaa ja korkealta ristiriidoistaan, mutta joskus vähän irrallisen tuntuisesti. Pääasiaksi muodostuikin musiikki, joka on normaalia musikaalia vaativampaa.
Jos Kristinassa Anderssonin ja Ulvaeusin sävelet ja runot olivat eeppis-romanttista, ehtymätöntä melodiavirtaa kuin Schubert ikään, Chess on aivan erilainen. Siinä on paljon polyfonisia kuoro- ja ensemblekohtauksia. Bach-muistumat soivat Anders Eljasin uudelleen orkestroimassa satsissa joskus suoria tyylialluusioita myöten. Kontrapunktinen aihesiirtely sopii tietenkin hyvin shakkilaudalle. Aarioissa soivat abbamaiset pop-balladit.
Neuvostoliittolainen pelaaja Anatoli sai Alexander Lycken tulkitsemana uljaan ja sympaattisen ilmeen, kun taas Glenn Edellin amerikkalaispelaaja Freddie oli tarkoituksellisesti kireämpi. Tämän neuvonantaja, Maria Ylipään esittämä Florence ja Anatoli rakastuvat. Jälkimmäinen päättää loikata, ja ristiriidat puhkeavat.
Lopulta Anatolin vaimon Svetlanan (Johanna Ström) ilmaantuminen ja KGB:n agentin uhkailut kääntävät Anatolin pään. Tämän kaiken alustaminen jää vähän kesken, eivätkä Freddien ja Svetlanan katkerat aariat oikein jaksa koskettaa, niin raastavasti kun esittäjät niihin heittäytyvätkin. Ylipää hallitse yhtä lailla eleganssin kuin rockmaisen irrottelunkin, ja hänen laulunsa on puhdasta ja tyylitietoista. Ensemble osaa tanssia ja laulaa vakuuttavasti, ja Kristian Nymanin johtama orkesteri hallitsee eri tyylit ja soittaa kamarimusiikillisesti.
Harri Kuusisaari
