sunnuntai elokuu 3. 2025

Jari Eskola Helsingin kaupunginorkesterin intendentiksi

Helsingin kaupunginorkesterin uudeksi intendentiksi on valittu FM Jari Eskola. Hän aloittaa virassa elokuussa. Hän siirtyy siihen Kuopion Musiikkikeskuksen ja kaupunginorkesterin johtajan tehtävästä. Valinnassa painoi Eskolan vahva kokemus kotimaisista ja kansainvälisistä musiikkiorganisaatioista ja niiden kehittämisestä. ”Vietin urani alkuvaiheessa vuoden Helsingin kaupunginorkesterissa, ja se aika on jäänyt mieleeni eräänlaisena kultaisena vuotena. Siksi tuntuu todella hienolta päästä nyt takaisin osaksi tätä työyhteisöä ja orkesterin perinnettä”, Eskola sanoo. ”HKO:n historia velvoittaa mutta antaa myös voimaa uudistua. Juuri nyt meneillään […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Muuta luettavaa Rondossa