torstai heinäkuu 31. 2025

Kansallisooppera ja -baletti lähes kolminkertaisti yleisökontaktinsa koronavuonna 2020

Kansallisoopperalla ja -baletilla oli vuoden 2020 aikana yhteensä 3,5 miljoonaa yleisökontaktia, kertoo laitos tiedotteessaan. Vuonna 2019 luku oli 1,9 miljoonaa, joten yleisökontaktit lähes kolminkertaistuivat edellisvuoteen nähden. Luku selittyy erityisesti huomattavasti lisääntyneellä suoratoistojen ja tallenteiden katsomisella sekä muulla digitaalisesti jaettavalla materiaalilla, kuten peruskoulujen ja lukioiden etäkoulua tukevilla sähköisillä oppimateriaaleilla. Koronapandemiasta huolimatta Kansallisoopperassa nähtiin kolme ensi-iltaa ja Kansallisbaletissa neljä; lisäksi Alminsalissa kantaesityksensä sai myös kansainvälisen Fedora Digital Prizen voittanut interaktiivinen oopperateos Laila. Harjoitustoiminta ei pysähtynyt myöskään salien […]

Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Muuta luettavaa Rondossa