tiistai joulukuu 3. 2024

Miksi laulan? -festivaali Musiikkitalon lämpiöön

Nuoria laulajia esittelevän festivaalin pianistina on Tuula Hällström.

Pianisti Tuula Hällström toteuttaa Miksi laulan? -festivaalin Musiikkitaloon Helsingissä 1.–7. elokuuta. Konsertti kajahtaa päälämpiössä seitsemänä iltana aina kello 17 alkaen, ja estradille nousee kaikkiaan 18 nuorta laulajaa yhdessä Tuula Hällströmin kanssa.

”Musiikkitalo tarjosi päälämpiönsä ilmaiseksi meidän käyttöömme. Oma työpanokseni festivaalilla sisältyy Taiken minulle taiteelliseen työskentelyyn myöntämään henkilökohtaiseen apurahaan”, Tuula Hällström kertoo.

Konserttien laulajat ovat valmistuneet tai jopa aloittaneet opintonsa pandemian aikana vain videokameralle esiintyen. Elävä musiikki tarvitsee kuitenkin elävän yleisön, Tuula Hällström muistuttaa.

Hän kertoo, että festivaalin konserteissa kuullaan ohjelmistoa, joka vastaa kysymyksiin ”miksi laulan”, ”mikä inspiroi” ja ”mistä musiikista on iloa juuri nyt”. 

Sopraano Emma Kajander on yksi Miksi laulan? -festivaalin esiintyjistä.

Konserteissa esiintyvät laulajat:

Akseli Ferrand, tenori
Hanna Hasu, sopraano
Jenni Hietala, sopraano
Jere Hölttä, tenori
Emma Kajander, sopraano
Juhana Kotilainen, baritoni
Okko Lakka, baritoni
Sadelilja Larimo, sopraano
Irina Nuutinen, mezzosopraano
Aku Rantama, baritoni
Elisaveta Rimkevich, sopraano
Heta Sammalisto, sopraano
Otso Sipilä, tenori
Sofia Soininen, sopraano
Wilhelmína Tomasdottir, sopraano
Maria Turunen, sopraano
Henri Uusitalo, bassobaritoni
Joonas Vatjus, tenori
Emma Hartikainen, sopraano

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Tuoreimmat uutiset