Savonlinnan oopperajuhlat muistelee tänä kesänä menneiden vuosikymmenten tuotantojaan, mutta pelkkää vanhan kopiointia se ei ole. Ohjauksissa on pyritty tuomaan uutta energiaa alkuperäisten rakenteiden pohjalta. Avajaisnäytöksenä perjantaina 4.7. esitetään Verdin Macbeth vuodelta 1993, nyt Vilppu Kiljusen tuoreistamana.
Nostalginen vaikutelma syntyi, kun Savonlinnan oopperajuhlat julkisti tämän kesän ohjelmistonsa: Verdin Macbeth (1993), Puccinin Turandot (2003) ja Musorgskin Boris Godunov (2015). Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset on Tampereen Oopperan kanssa tehty yhteistuotanto. Se nähtiin keväällä Tampere-talossa.
Eli festivaalilla ei ole tänä vuonna yhtään täysin uutta omaa tuotantoa. Ratkaisun taustalla ovat luonnollisesti myös taloudelliset syyt. Kuitenkin ohjelmisto ei ole niin taaksepäin katsova kuin miltä se saattaa vaikuttaa. Uusintaohjauksilla on haettu uutta energiaa ja tuoreutta, ja uudet solistit tuovat teoksiin oman ilmeensä.
Boris Godunovin ohjaaja Nicola Raab saapuu itse paikalle. Tsaarin viitan perii Matti Salmiselta Mika Kares, mikä voidaan nähdä symbolisena sukupolvenvaihdoksena suomalaisessa bassotaiteessa. Historiallinen on myös Karksen urakka: hän laulaa Boriksen ja Paavo Ruotsalaisen roolit kaikissa esityksissä kolmen viikon aikana.
Turandotin näyttämötulkinnan herättää henkiin alkuperäisen ohjaajan Pet Halmenin assistenttina toiminut Roman Hovenbitzer, joka on sittemmin tehnyt omaa uraa. Halmenin versio oli loistokas ja seremoniallinen. Hovenbitzer lupaa siihen uudenlaista liike-energiaa. Jääprinsessa Turandotin roolissa nähdään Ewa Plonkas, Calafina vuorottelevat Amadi Lagha ja Francesco Pio Galasso, ja Liùna Tuuli Takala sekä Sonja Herranen.
Tuotannoista vanhin, Ralf Långbackan vuonna 1993 ohjaama Macbeth, saa uudistajakseen Vilppu Kiljusen. Keskiaikainen miljöö Anneli Qveflanderin lavastuksineen ja pukuineen on säilytetty, mutta valaistus on uusittu kokonaan. Kiljunen on tehnyt näyttämötoimintaan niin paljon muutoksia, että esitystä voi pitää puoliksi uutena tuotantona – kuten viime vuonna nähtyä Erik Söderblomin Taikahuilua.
“On suuri kysymys, mitä repriisin teko oopperassa tarkoittaa. Onko se alkuperäisen näyttämöllepanon uskollista kopiointia, kuten monet apulaisohjaajat työnsä mieltävät”, Kiljunen pohtii ensi-illan alla.
“Minä allekirjoitan Kalle Holmbergin ajatuksen, että kopioimalla syntyy vain kerta kerralta haaleampia versioita. Kun Oopperajuhlat pyysi minua tekemään Macbethin Långbackan ideoiden ja rungon pohjalta, asetin ehdoksi, että moni asia muuttuu.”
Kiljunen on säilyttänyt esityksen erikoisen rakenteen, jossa väliaika sijoittuu heti ensimmäisen näytöksen jälkeen.
“Sehän on vähän hassu ratkaisu, mutta perustuu dramaturgin ja teatterimiehen ajatteluun: sen jälkeen alkaa toimintojen jatkumo, joka jatkuu intensiivisesti aina Macbethin kuolemaan saakka. Muutoksia olen tehnyt esimerkiksi kuningas Duncanin sisääntuloon ja pakolaisten kuoroon Patria oppressa, josta on tehty sujuvampi ilman kömpelöitä siirtoja.”
“Aika on myös haalistanut eräitä hauskoja yksityiskohtia, joten näyttämökuvaa on jykevöitetty ja puhdistettu. Olen pyrkinyt siihen, että jännite säilyy intensiivisenä koko ajan. Esitys on myös aiempaa värikkäämpi pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Anton Kulaginin uuden valosuunnittelun ansiosta.”
Suurin rakenteellinen muutos on oopperan loppu. Kiljunen on valinnut version, jonka Verdi sävelsi Firenzeen vuonna 1847, ja jota hän käytti jo Tukholman kuninkaallisessa oopperassa 13 vuotta sitten.
“Vuoden 1865 loppu on sävelletty Pariisin suureen oopperaan, ja se on sen mukaisesti suurieleinen – kuoro julistaa uuden kuninkaan ja aikakauden tuloa Macbethin ruumiin äärellä. Minusta on nykymaailman tilanteessa banaalia uskoa, että kaikki muuttuu yhden soturin kuoleman myötä. Ne ovat kaikki huijareita ja murhamiehiä.”
“Valitsemassani varhaisemmassa lopetuksessa ei ole mitään nostatusta. Macbethilta vain viedään kruunu, ja väkivallan kierre jatkuu. Se jatkuu niin kauan kuin toiminnan miehet hallitsevat. Lopetus on äärimmäisen tehokas – ja sopii linnaan.”
Kiljunen on vaikuttunut pääparin, Gabriele Vivianin ja Saioa Hernándezin näyttämöpresenssistä.
“He tuovat koko esitykseen niin vahvan energian, että se olisi omaleimainen, vaikka ohjaus olisi suora kopio. Etenkin Saioa Hernándezin Lady Macbeth on lumonnut minut täysin. Mikä auktoriteetti, näyttämöäly ja voima!”
Macbethin johtaa italialainen Lorenzo Passerini, joka toimii myös Jyväskylä Sinfonian taiteellisena johtajana. Turandotissa kapellimestarina on Yves Abel ja Boris Godunovissa Dima Slobodeniouk. Oopperajuhlien johtaja Ville Matvejeff palaa kapellimestarin tehtäviin Viimeisissä kiusauksissa, jonka hän johti myös Tampereella.
