Kaija Saariahon uusi, kahden kamarioopperan kokonaisuus Only the Sound remains on saanut Hollannin Kansallisoopperassa suuren menestyksen. Viimeinen esitys oli tiistaina, ja teos nähdään seuraavan kerran Suomen Kansallisoopperassa huhtikuussa 2017.

Teos perustuu kahteen japanilaiseen nō-näytelmään. Vaikka Saariaho ei olekaan tehnyt oopperasta japanisoivaa, hän on tavoittanut paljon teosten alkuperäisestä zen-hengestä. Kokonaisuus pysähdyttää katsojan kuuntelemaan, rauhoittumaan ja assosioimaan.

Nō-näytelmissä on aina kyse henkiolentojen tulemisista ja menemisistä. Myös Saariahon oopperoissa liikutaan tämänpuoleisen ja tuonpuoleisen välillä. Tämä tasojen kerrostuma välittyy vangitsevasti niin musiikissa, Peter Sellarsin ohjauksessa kuin visualisoinnissa.

Erityissävynsä teoksille tuo se, että haamun ja enkelin roolissa laulaneen Philippe Jarousskyn sielukasta ääntä on ”monistettu” elektronisesti. Koko teatteritila alkaa kaikua halo-ilmiötä muistuttavin, surround-efektein – ikään kuin äänen viitta laskeutuisi yleisön päälle.

Myös kamariyhtyeestä Saariaho on löytänyt rikkaan värikirjon, ja Eija Kankaanrannan soittamalla kanteleella on siinä erityisen tärkeä osuus henkimaailmojen esiin tuojana.

Rondo teki lukijamatkan Amsterdamiin, ja Saariahon ooppera oli luonnollisesti matkan kohokohta. Säveltäjä myös tapasi Rondon lukijat ja kertoi teoksestaan.

Matkan ohjelma alkoi Bachin Matteus-passiolla, jossa Ivor Boltonin johtama Concertgebouw-orkesteri, Alankomaiden radiokuoro ja huippusolistit (mm. James Gilchrist, Christopher Maltman, Carolyn Sampson, Jeremy Ovenden ja James Lang) saivat matkalaiset huokailemaan. Lohdun sanomaa tuntui korostavan Concertgebown lämmin, ympärilleen kietova akustiikka.

Toinen ooppera matkaohjelmassa oli Musorgskin Hovanstsina, joka muodosti jyhkeällä paatoksellaan vastakohdan Saariahon teokselle. Christoph Lloyn minimalistinen ohjaus selkiytti mutkikasta juonta, joka kertoo valtataisteluista 1600-luvun Venäjällä.

Valokeilaan nousivat muhkeasti laulanut suurkuoro ja solistit, erityisesti Anita Rachvelishvilin Marfa. Hän onnistui tekemään vanhauskoisesta naisesta teoksen keskuksen, jonka fatalismi ja rakkaus kietoutuvat yhteen. Vokaalinen anti ulottui väkevästä hienostuneeseen. Ingo Metzmacher johti Alankomaiden filharmonikkoja intensiivisesti.

Saariahon oopperasta ja toisesta Hollannin Kansallisoopperan kantaesityksestä, Michel van der Aan Blank outista laajemmin seuraavassa Rondossa ja tämän sivuston jutussa.