Elämysisku terrorismista

Saara Kiiverin palvelija käytti keittiövälineitä lyömäsoittimina. © Hanna Käyhkö

Riikka Talvitien ooppera Tuomarin vaimo oli loistava esimerkki pienimuotoisen musiikkiteatterin mahdollisuuksista. Videolla täydennetty ja asemoinniltaan tarkka esitys Balderin salissa onnistui naulitsemaan katsojan piinaavaan tunnelmaan ja pohtimaan terrorismin syitä ja seurauksia, virkakoneiston mielivaltaa ja brittiläistä perhe-elämää.

Teos perustuu Caryl Churchillin tv-näytelmään 1970-luvulta. Tuolloin IRA:n tekemät iskut olivat ajankohtaisia, mutta ohjaaja Teemu Mäki laajentaa näkökulmaa myös nykypäivän islamisteihin kuvaviittauksin ja teemaa pohtivin tietoiskuin. Itse tarinassa ei räjäytellä ketään, paitsi murhataan tuomari, eikä käy edes selville, mistä terroristiksi epäilty tuomitaan.

Draama muodostuu arkisesti tuomarin perheen keskusteluista, mutta se laajenee katsojan tajunnassa – myös Talvitien tehokkaan musiikin ansiosta. Se maalailee kauhuja kirskuvilla hälytehoilla, dissonansseilla ja painajaismaisilla toistoilla, mutta illalliskohtauksessa oopperaan tulee myös kevyemmin ironisia sävyjä. Talvitie laittaa solistit myös koputtelemaan jaloillaan ja taputtelemaan käsillään suun edessä. Laulajat ovat melkein kiinni yleisössä, mikä tehostaa ei aina niin mukavaakaan esitystaiteellista läsnäoloa.

Juha Uusitalo oli huikea groteskina ja sadistisena tuomarina, jonka jyrisevä vihapuhe oli helppoa assosioida uusnatseihin tai vastaaviin – kuten naiset oopperassa vihjaavatkin. Tuuli Lindeberg toi esiin hänen vaimonsa ristiriitaiset tunteet, inhon ja puolustushalun, ja kirkkaalla, instrumentaalisella sopraanollaan hän sai vangittua brittiläisen hienostonaisen luokkatietoisuuden. Tuula Paavola toi muhkealla altollaan peliin lakonisia vastaväitteitä hänen sisarenaan, ja Saara Kiiverin palvelija tihkui vihaa isäntäänsä kohtaan.

Jutta Seppänen johti määrätietoisin elkein, ja defunensemble kihisi tehoja ja värejä draaman moottorina.

Harri Kuusisaari

Muuta luettavaa Rondossa

Artturi Aalto voitti Turun sellokilpailun

Turun valtakunnallisen sellokilpailun on voittanut 26-vuotias Artturi Aalto. Hän oli mukana jo kolmatta kertaa, ja viimeksi neljä vuotta sitten hän tuli toiseksi. Aalto sai...

Turun Fuuga julkisti avajaiskautensa

Turun uusi ylpeys, musiikkitalo Fuuga on julkistanut avajaisohjelmansa. 12.–14. marraskuuta pidettävien avajaiskonserttien solistina on Karita Mattila, ja sitä seuraavien viikkojen aikana talossa kuullaan paitsi...

Kalevi Ahon konsertoille ICMA-palkinto

Kalevi Ahon kaksi konserttoa sisältävä BIS-levy on voittanut arvostetun International Classical Music Awards ‑levypalkinnon nykymusiikin sarjassa. Kunnia kuuluu myös siinä mukana oleville Sinfonia Lahdelle...

Washingtonin ooppera poistuu Kennedy Centeristä

Washington National Opera (WNO), yksi Yhdysvaltojen merkittävimmistä oopperataloista, on ilmoittanut lopettavansa yli 55 vuotta kestäneen kumppanuutensa John F. Kennedy Center for the Performing Artsin...

Suuri makaaberi Juhlaviikoille ja Berliiniin

György Ligetin ”antiooppera” Le Grand Macabre saa vihdoin Suomen ensi-iltansa, kun Radion sinfoniaorkesteri ja Helsingin kamarikuoro solisteineen esittävät teoksen Helsingin juhlaviikkojen yhteydessä 26. elokuuta. Esitys...

Avanti! tuo esiin tottelematonta taidetta

Legendaarinen kamariorkesteri Avanti! on antanut odottaa uusia ideoitaan taiteellisen ja organisatorisen johdon vaihtumisen jälkeen. Yksi uudistuksista on kuukausittaisen Avanti!-klubien sarja Kaapelitehtaalla. Se on tuonut...

Henki kulkee Kaustisella

Kaustisella on tällä viikolla mahdollisuus nauttia rajoja ylittävästä kulttuuritarjonnasta, kun barokkiviulisti Kreeta-Maria Kentalan ja teatteriohjaaja Vesa Tapio Valon suunnittelema Henki kulkee -biennaali (29.10–2.11.) valtaa kirkonkylän. Toista kertaa järjestettävän tapahtuman tarkoituksena...

Birgit Nilsson -palkinto Aix-en-Provencen festivaalille

Ranskalainen Aix-en-Provencen festivaali on saanut Birgit Nilsson -palkinnon. Miljoonan dollarin arvoinen palkinto on suurimpia klassisen musiikin alalla. Perusteissa mainittiin erityisesti Kaija Saariahon säveltämän ja...

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri kiinnitti Uusituvan, Storgårds johtajaksi Kanadaan

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin seuraava taiteellinen johtaja on kapellimestari ja viulisti Kasmir Uusitupa. Uusitupa aloittaa kautensa syksyllä 2026 mutta esiintyy jo ennen sitä orkesterin kanssa useampaan...

Esa-Pekka Saloselle merkittävät kaksoisnimitykset Los Angelesissa ja Pariisissa

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ottaa vastaan kaksi uutta kansainvälistä pestiä, jotka uudistavat perinteistä orkesterimaailmaa. Los Angeles Philharmonic on nimennyt hänet orkesterin ensimmäiseksi luovaksi...

Bang on a Can All-Stars tuo tuulahduksen kiinnostavinta New Yorkia Juhlaviikoille

Torstaina alkavat Helsingin juhlaviikot esittelevät konserteissaan erityisesti amerikkalaista nykymusiikkia. Sitä kuullaan myös tanssiohjelmistossa, osana Sydney Dance Companyn vierailua. Kiinnostavin teatterivierailu tulee heti avajaisviikonloppuna, kun...

Heikki Hattunen voittoisana Alavudella

Viime viikonloppuna Alavudella pidetyn Toivo Kuula -laulukilpailun voitti tenori Heikki Hattunen. Voittosumma oli 10 000 €. Toisen palkinnon jakoivat baritoni Joonas Orrain ja sopraano Heta...
Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli