Riikka Talvitien ooppera Tuomarin vaimo oli loistava esimerkki pienimuotoisen musiikkiteatterin mahdollisuuksista. Videolla täydennetty ja asemoinniltaan tarkka esitys Balderin salissa onnistui naulitsemaan katsojan piinaavaan tunnelmaan ja pohtimaan terrorismin syitä ja seurauksia, virkakoneiston mielivaltaa ja brittiläistä perhe-elämää.
Teos perustuu Caryl Churchillin tv-näytelmään 1970-luvulta. Tuolloin IRA:n tekemät iskut olivat ajankohtaisia, mutta ohjaaja Teemu Mäki laajentaa näkökulmaa myös nykypäivän islamisteihin kuvaviittauksin ja teemaa pohtivin tietoiskuin. Itse tarinassa ei räjäytellä ketään, paitsi murhataan tuomari, eikä käy edes selville, mistä terroristiksi epäilty tuomitaan.
Draama muodostuu arkisesti tuomarin perheen keskusteluista, mutta se laajenee katsojan tajunnassa – myös Talvitien tehokkaan musiikin ansiosta. Se maalailee kauhuja kirskuvilla hälytehoilla, dissonansseilla ja painajaismaisilla toistoilla, mutta illalliskohtauksessa oopperaan tulee myös kevyemmin ironisia sävyjä. Talvitie laittaa solistit myös koputtelemaan jaloillaan ja taputtelemaan käsillään suun edessä. Laulajat ovat melkein kiinni yleisössä, mikä tehostaa ei aina niin mukavaakaan esitystaiteellista läsnäoloa.
Juha Uusitalo oli huikea groteskina ja sadistisena tuomarina, jonka jyrisevä vihapuhe oli helppoa assosioida uusnatseihin tai vastaaviin – kuten naiset oopperassa vihjaavatkin. Tuuli Lindeberg toi esiin hänen vaimonsa ristiriitaiset tunteet, inhon ja puolustushalun, ja kirkkaalla, instrumentaalisella sopraanollaan hän sai vangittua brittiläisen hienostonaisen luokkatietoisuuden. Tuula Paavola toi muhkealla altollaan peliin lakonisia vastaväitteitä hänen sisarenaan, ja Saara Kiiverin palvelija tihkui vihaa isäntäänsä kohtaan.
Jutta Seppänen johti määrätietoisin elkein, ja defunensemble kihisi tehoja ja värejä draaman moottorina.
Harri Kuusisaari