Helmikuussa saadaan itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi rautaisannos oopperaa suomalaisuuden juurilta. Turussa kantaesitetään 28.2. 1800-luvun unohdettu Kalevala-ooppera Die Kalewainen in Pochjola, ja Tampereen ooppera esittää 10.2. alkaen Madetojan Pohjalaisia – tällä kertaa naisnäkökulmalla.
Kalevalan maailma ja erityisesti Lemminkäisen hahmo ovat esillä jo Fredrik Paciuksen laulunäytelmässä Kypron prinsessa (1860), mutta Zachris Topeliuksen tarina ei ole eepoksesta vaan lainaa siitä vain elementtejä.
Kunnia ensimmäisen varsinaisen Kalevala-oopperan säveltämisestä meneekin saksalaiselle Karl Müller-Berghausille. Hänen oopperassaan Die Kalewainen in Pochjola ovat mukana Kalevalan keskeiset tarinat: Sammon taonta ja sen ryöstö, Lemminkäinen Tuonelassa ja Väinämöisen johdolla saatu voitto Pohjolasta.
Müller-Berghaus toimi Turun Soitannollinen Seuran kapellimestarina 1886-1895. Hän itse ei olettanut, että ooppera olisi voitu esittää Turussa kokonaisuudessaan, koska mahdollisuuksia tähän ei ollut tuolloin. Toiveet suuntautuivat Hampuriin, mutta ruttoepidemian tulo peruutti kaikki oopperaesitykset, ja teos pääsi unohtumaan.
Täyspitkästä oopperasta on tähän mennessä kuultu vain toinen näytös sen valmistumisvuonna 1890. Turun Logomossa Kalevalan päivänä 28.2. oleva kantaesitys lieneekin Suomi 100-vuoden kiinnostavin historiallinen löytö.
Turun filharmonisen orkesterin ja Musiikkijuhlien tuottama ooppera saa Tiina Puumalaisen ohjaaman näyttämötulkinnan. Kapellimestarina on Leif Segerstam ja solisteina Kaisa Ranta (Ismo), Johanna Rusanen-Kartano (Louchi), Christian Juslin (Achti Lemminkäinen), Petri Lindroos (Väinämöinen), Tommi Hakala (Ilmarinen) ja Anna Danik (Luonnotar).
Teoksessa on neljä näytöstä: Morsiamen kosinta, Sampo, Ahdin eloon herättäminen ja Taistelu onnesta.
”Die Kalewainen on suuri romanttinen ooppera ja esikuvina toimivat Wagnerin oopperat ja myös Carl Maria von Weber. Teos edellyttää isoa orkesteria, kuoroa ja vahvoja laulajia. 1890-luvun Turussa tällaisia esitysvoimia ei ollut, eikä ollut myöskään sellaista tilaa, jossa esitys olisi ollut mahdollinen”, toteaa teokseen perehtynyt oopperantutkija Elke Albrecht.
Itävaltalainen, Suomeen kotiutunut Albrecht löysi oopperan vuonna 2010 tehdessään väitöskirjaa Kalevala-aiheisista oopperoista. Hän löysi sen käsikirjoituksen Suomalaisen kirjallisuuden seuran kirjastosta, jonne säveltäjä oli sen lahjoittanut.
Täysin unohtunut teos ei ole. Sulho Ranta teki siitä artikkelin jo 1940-luvulla, ja esimerkiksi Kalevi Aho kertoo siitä 1980-luvulla ilmestyneessä Suomalainen musiikki ja Kalevala -kirjassaan. Myös painettu partituuri ja pianopartituuri on ollut saatavilla.
Tämä ei yhtään vähennä Turun esityksen löytöarvoa. Elke Albrechtin mielestä on vain pieni ero siinä, onko teos ollut kadonnut vai ”arkistoruumis”, joka ei ole tietoisuudessa.
Johtoaiheita ja kansanlauluja
Müller-Berghausin oopperan musiikki perustuu Wagnerin tapaan johtoaiheille. Jo Sulho Ranta luetteli ne kirjoituksessaan: mm. Louhi, Lemminkäinen ja Väinämöinen sekä Kalevalaisten kansa saavat omat teemansa, joita myös kehitellään osana tekstuuria.
Oopperan libreton on tehnyt saksalainen kirjailija ja kauppias Friedrich Wilhelm Otto Spengler. Kirjaimellisesti hän ei ole Kalevalan tekstejä käyttänyt vaan lyhentänyt ja muokannut saksan kielen ehdoilla. Tuoko saksalaisten tekemä ooppera sitten jonkin uuden näkökulman aiheeseen, josta suomalaiset ovat sittemmin kääntäneet joka kiven?
”Ei nyt ehkä tämän päivän näkökulmasta, mutta kyllä omana aikanaan teos oli mullistava – ensimmäinen ja ammattitaitoisesti tehty yritys suureksi Kalevala-oopperaksi”, Albrecht toteaa. Toisen näytöksen esitys Turussa vuonna 1890 saikin innostuneen vastaanoton.
Müller-Berghausilta ei ole säilynyt teosluetteloa, mutta opusnumeroiden perusteella se voidaan osaksi rekonstruoida. Op. 52 on viimeinen, minkä Albrecht on löytänyt.
”Hänen tuotantoonsa kuuluu mm. kaksi jousikvartettoa, lauluja, yksi sinfonia, toinen ooppera ja operetti. Kiinnostavia ovat kaksi Suomalaista rapsodiaa (’Finnische Rhapsodien’), joista yksi löydettiin Turun Sibelius-museosta ja toinen Stuttgartista. Stuttgartista löytyi myös teos ”Finnische Volksmelodien’. Olisi hienoa, jos nämä orkesteriteoksetkin pääsisivät esiin.”
Die Kalewainen nähdään Turun Logomossa kuuteen kertaan. Lisäksi oopperasta tuotetaan monikameratekniikalla streaming-tallenne, joka on tarkoitettu internetin välityksellä levitettäväksi Suomessa ja maamme rajojen ulkopuolella.
Teppo Järvisen lavastus on eräänlainen Logomon suuren tilan valtaava kineettinen taideteos.
”Se eheytyy alun kauppapaikan pirstaleisesta konttimaisemasta runolliseksi kaipauksen poluksi, muuttuu jättimäiseksi ahjoksi, jossa Sampo taotaan, pakolaisleiriksi ja Pohjolan linnoitukseksi pirstaloituen taas lopun pimeyden ja valon taistelussa jäälohkareiksi”, kerrotaan tuotannon nettisivuilla.
Suomalaisen naisen tarina
Jos Die Kalewainen on uusvanha löytö, Madetojan Pohjalaisia sai kansallisoopperan aseman jo varhain. Tampereen ooppera on valinnut sen kaksinkertaiseksi juhlateoksekseen: Suomi 100-yhteyden lisäksi myös oopperayhdistys täyttää 70 vuotta.
Tampere-talossa nähtävän esityksen ohjaa Tuomas Parkkinen ja johtaa Anna-Maria Helsing. Solistijoukkoon on saatu koottua joukko eturivin suomalaisia laulajia eri sukupolvista: mm. Tiina-Maija Koskela (Maija), Marjukka Tepponen (Liisa), Ville Rusanen (Jussi), Päivi Nisula (Kaisa), Jyrki Anttila (Antti) ja Waltteri Torikka (Karjanmaan Kyösti)
Tuomas Parkkinen on valinnut oopperaan tällä kertaa naisnäkökulman. Hänelle Pohjalaisia on kertomus kolmesta eri-ikäisestä naisesta miesten takana, Maijasta, Liisasta ja Kaisasta. ”Kolme pystypäistä toimijaa ja ylvästä tapahtumien alullepanijaa”, hän luonnehtii.
”Heidän kohtaloistaan sukeutuu myyttisiin mittoihin kohoava draama suomalaisesta naisesta, joka hoitaa talon, työn, lapset, ukkonsa ja katsoo vierestä, kun miehet laulavat: ’Orjia, orjia emme ole, ja orjia ei meistä koskaan tule!’”, Parkkinen kirjoittaa tuotannon nettisivuilla.
”Millainen osa tulkinnassa jää miehille? Vastaus on tyly. Naiset menettävät miehensä: Maija kruunulle, Liisa kuolemalle ja Kaisa viinalle. Onko mikään muuttunut Pohjalaisten ensiesityksestä”, ohjaaja kysyy.
Hän huomauttaa, että Madetojan Pohjalaisten tulkintojen näkökulmat ovat vaihdelleet kahleetonta haukkaa ihailevasta Jussista itsenäisinä mekastaviin häjyihin, Vallesmannin itsevaltiuden häikäilemättömyyteen tai kansaan, joka ei alistu ruoskaa tottelemaan. ”Vaan kerta kerran jälkeen Pohjalaisia on tavannut kiertyä miehisen vapaudenkaipuun ympärille.”
”Kun katson itsenäisyytemme juhlavuoden Suomi 100 vuotta -ohjelmistoa Tuntemattomine sotilaineen ja Tom of Finlandeineen, huomaan, että naiset ovat – taas kerran – pelkkiä statisteja. Kun minulle tuli ainutkertainen mahdollisuus valottaa, ketkä tämän maan ovat rakentaneet, nämä kolme naista seisoivat edessäni”, Parkkinen toteaa.
Harri Kuusisaari
