Saaristo-oopperan uudet tuotannot ovat Kurt Weill -revyy ja Olli Kortekankaan uusi monologiooppera. Jälkimmäinen käsittelee vakavaa ja ajankohtaista aihetta: hylättyjä vanhuksia. Seurueen voimahahmo Päivi Nisula on huolissaan nuorten laulajien tilasta Suomessa.

Maamme lounaisimmassa kolkassa majaansa pitävä Saaristo-ooppera lähestyy toimintataipaleensa ensimmäisen vuosikymmenen täyttymistä. Samoihin aikoihin sen johtajan, oopperalaulaja Päivi Nisulan 60. syntymäpäivä on ovella.

”En suuresti piittaa kaiken maailman vuosipäivien viettämisestä, mutta tässä kohtaa tuntui sopivalta juhlistaa näitä asioita työn merkeissä”, Nisula miettii.

Saaristo-oopperan merkkivuosi alkaa lokakuun lopulla Kurt Weillin musiikilla. ”Olen pitkään haaveillut Weillin musiikin esittämisestä, mutta esimerkiksi Kolmen pennin oopperan ja Mahagonnyn nousun ja tuhon tuotantokustannukset nousevat niin korkeiksi, ettei meillä ole siihen varaa. Jopa Mahagonnyn lyhyen version esitysoikeudet ovat liian kalliit”, Nisula harmittelee.

Ratkaisuksi löytyi Gene Lernerin Music Theatre Internationalille koostama revyy, jonka sisältö on koottu Weillin edellä mainituista, Euroopassa kirjoittamista klassikoista alkaen ja päätyen hänen Yhdysvalloissa luomiinsa musikaaleihin. Kokonaisuuden nimi on Berliinistä Broadwaylle.

”Siihen oli helppo tarttua, suomentaminen sallittiin muitta mutkitta, ja hintakin sopi kukkarollemme.”

Revyyn on suomentanut Kari-Pekka Toivonen. Sen ohjaa Marco Bjurström, musiikin johtaa Jukka Nykänen, ja esitykset nähdään Turun kaupunginteatterin lavalla lokakuun lopulla.

Ensi vuoden puolella Saaristo-ooppera astuu vielä pari askelta vakavampaan suuntaan toteuttaessaan Olli Kortekankaan monologioopperan Tommi Kinnusen kirjoittamaan librettoon.

”Pohjana on tositapaus vanhasta naisesta, jonka sukulaiset sulkevat vuosikausiksi yksin pieneen huoneeseen. Se toi minulle vääjäämättä mieleen oman aikamme iäkkäät, hylätyt dementikot, ja erityisesti tämän korona-ajan, kun en itsekään saanut tavata omaa isääni. Aihe on kiinnostava ja ajankohtainen, lisäksi monille omakohtaisesti puhutteleva”, Nisula sanoo.

Olli Kortekankaan valitseminen oopperan säveltäjäksi oli Nisulalle luonnollinen valinta, jatkumo aiemmalle yhteistyölle. ”Olen ollut tekemässä neljää Ollin kantaesitystä. Hän on hyvin tekstilähtöinen säveltäjä, minkä lisäksi hän tuntee ääneni, miettii Nisula, joka siis kantaesittää uutuusoopperan ensi vuoden loppupuolella.”

Huoli nuorista laulajista

Päivi Nisulaa mietityttää myös maamme monilukuisten pienoopperoiden taloudellinen selviytyminen ja ennen kaikkea nuorten laulajien mahdollisuudet ansaita elantonsa työllään.

”Toimijoita on valtava määrä. Ennen alueoopperat tekivät taidetta kukin omilla tahoillaan ympäri maata, mutta ne ovat yksi kerrallaan panneet luukun kiinni ajauduttuaan konkurssiin. Tampereen ooppera taitaa olla ainoa toimintaansa jatkava, perinteinen maakuntaooppera. Tällä haavaa sen sijaan pienoopperoiden toiminta on ahtautunut silmiinpistävästi pääkaupunkiseudulle.”

Häntä huolestuttaa nuorten laulajien kohtalo. Sibelius-Akatemia ja ammattikorkeakoulut tuottavat jatkuvasti laulajia, mutta työllistymisen mahdollisuus ei ole kummoinen.

”Taloudellinen tilanne johtaa vääjäämättä nuorten laulajien hyväksikäyttöön ja alipalkkaukseen – työ on otettava mistä sattuu saamaan. Mitenköhän monilukuiset toimijat kykenevät oikeasti maksamaan esimerkiksi muusikkojen liiton edellyttämää minimipalkkaa”, Nisula kysyy.

Samalla hän kehottaa harkitsemaan, pitäisikö Kansallisoopperan saamaa yhteiskunnan rahoitusta miettiä uudelleen, etenkin sen suhdetta vapaan kentän saamiin vähäpätöisiin tukirahoihin.

”Kansallisoopperaanhan ne isot rahat menevät, muut saavat lähinnä nimellisiä, muutaman tonnin summia. Kansallisoopperan malli solistien palkkaamisessa on lisäksi muuttunut – omassa nuoruudessani aloittelevat suomalaiset solistit otettiin vanhojen konkareiden rinnalle oppimaan työssä mestari-kisälli -systeemin kautta. Nyt on toisin.”

Matti Lehtonen