Punakynäniska: Ääneen olivat linnut

Kokeellisen musiikin ja eläinmaailman ääniulottuvuuksien parissa jo pitkään uraa tehneet muusikot hakivat orgaanista ykseyttä. Kuvat: Tatu Tamminen

 

Etnomusikologi John Blackingin kuuluisan lauseen mukaan ”musiikki on inhimillisesti järjestettyä ääntä”. Musiikin määritelmään ei ole tapana sisällyttää muun eläinkunnan ääntelyä, vaikka musikaalisina ääninä tunnetaan esimerkiksi erilaisten lintujen sekä valaiden laulu. Korkeasaaren eläinpuiston trooppisessa Africasia-teematalossa koettiin jännittävä ihmisen ja lintujen musisoinnin kohtaaminen David Rothenbergin teoksessa Why Birds Sing. Samannimisen kirjankin lajienvalisestä kohtaamisesta kirjoittaneen Rothenbergin puupuhallinsoiton seurana olivat äänitaiteilija–kitaristi Petri Kuljuntausta, balinkottarainen, punaposkibulbuli ja viiriäinen.

Koska etnomusikologia monine kiinnostuksen kohteineen temmattiin mukaan, on pakko pysähtyä Africasia-talossa vallinneeseen valtarakenteeseen. Balilta Itä-Helsinkiin on pitkä matka – myös vapaudesta vankeuteen – ja linnun vapaa ja manipuloimaton laulu jäi esityksessä arvoitukseksi. Ihmiset eivät varsinaisesti tulleet lintujen kotiin jammailemaan vaan veivät oman päätäntävaltansa mukaisesti omia teknologisia ja musiikkiteoreettisia välineitä taloon, joka on rakennettu ihmisen saaman esteettisen nautinnon takia: riistetyn linnun ääni, kaukomainen kosteus iholla, veden rauhoittava solina ja eksoottisten kasvien vihreys.

Kuva: Tatu Tamminen

Kuitenkin Rothenberg ja Kuljuntausta toteuttivat vajaa tunnin kestäneen improvisaation eläinten ehtoja kunnioittaen. Edellinen ilmensi aihealueen perehtyneisyyttään laajalla sointiväriskaalalla ja jälkimmäinen vakaana säilyneellä kuunteluherkkyydellä. Rothenberg, kuuluisalle ECM-levymerkillekin levyttänyt instrumentalisti, toteutti klarinetilla skaalapainotteisia mietintöjä, joihin balinkottarainen reagoi muutamia kertoja selvän musikaalisilla fraaseilla. Soitinarsenaaliin kuului myös huiluja sekä iPad-elektroniikkaa. Rothenberg vongutti paikoitellen syntetisaattorisovellustaan ja ottipa kerran sämplen ohi kulkeneen pikkupojan huudahduksesta ja teki tälle villejä jekkuja. Kuljuntaustan otteessa miellytti epäkitaristisuus: hän keskittyi hyvin niukkoihin, huutomaisiin säkeisiin ja efektoi ne jatkuvasti oktaavipedaalilla reilusti normaalia korkeammiksi.

Punaposkibulbuleja ei innostanut lopulta ottaa soolovuoroa ollenkaan, ja viiriäiset juttelivat maassa vain keskenään. Improvisaatioteosta ympäröinyt vierauden ja vallan problematiikka täydentyi sen sijaan hienosti kantasuomalaisen varpusen visiitillä. Se ei missään nimessä jäänyt niin ikään varpuslintuihin kuuluvan balinkottaraisen jyräämäksi, vaikka idän ihme osoittikin lähestyvillä liikkeillään uteliaisuutta ja tyylivaihdolla (iskevämpi twuk twuk ja laulavampi säetyyppi) monipuolisuutta. Tällaisista kohtaamisista on hyvä jatkaa tutkimuksia. Ensi kerralla aionkin mennä ennen vastaavanlaista konserttia kuuntelemaan lintuja ilman kutsuvia impulsseja ja toivon samalla, ettei tilan yleisövieraiden melu pääsisi nyt kokemallani tavalla häiritsemään.

Kuva: Tatu Tamminen

Punakynäniskan äänellinen TOP 3 Korkeasaaressa:

1. Kameli. Masentuneen oloinen uros kykeni vaikuttavaan multifoniääneen.

2. Korppi. Eläintarhan uutuuslaji saavutti ilman kaikuja tai ympäristön kolkkousvaikutelmaakin lähes elokuvamaisen sfäärin.

3. Riikinkukko. Yllättäjä. Aina parin minuutin välein. Tajusi oman arvonsa äänimaisemassa.

EXTRA: Punakynäpavi… Punakynäniska ilahtui punaniskawallabin tavasta ottaa lomakauden kynnyksellä rentoa kenguruloikkaa, vaikka nämä veijarit eivät ääntä pitäneetkään.

  • Grey Cube -festivaali Korkeasaaressa 7.6.
  • Why Birds Sing
  • Africasia-talon lintukuoro
  • David Rothenberg; klarinetti, huilut, elektroniikka
  • Petri Kuljuntausta, sähkökitara

Tatu Tamminen

Twitter: @TatuTamminen

Edellinen artikkeliPunakynäniska: Laillistakaa nämä – vaihtoehtoja kannabiskonserteille
Seuraava artikkeliParhaat musiikkiaiheiset elokuvat Klaus Mäkelän valitsemina