Vanhat vallan linnakkeet hajoavat. Korruptoituneet sedät saavat ansionsa mukaan. Maailmasta tulee yhdellä domino-efektillä demokraattisempi.
Juuri tällaista ilosanomaa lehdistö rummuttaa. Olen seurannut kiihkeästi FIFA-skandaalin etenemistä. Popcorn-kulhokin on jo sylissäni. Ei sen takia, että itse peli – nurmikenttien kaunis baletti – olisi kokemassa vallankumouksen.
Maailmassa aletaan vihdoinkin pelata reilummilla säännöillä. Universumin parasta turnausta ei saakaan enää järjestettyä pelkällä likaisen setelinipun voimalla. Tällaista voittoa olen valmis juhlimaan vaikkapa alasti Kauppatorin Havis Amandan jalkoja suudellen.
Potkaistaanpa pallo hetkeksi kentältä ulos. Oletko koskaan miettinyt, mitä tällainen skenaario tarkoittaisi taidemusiikissa?
Jos Kiinan tai Venäjän kaltainen maa päättää tukea pianonsoittoa valtiollisissa konservatorioissaan, se saa halutessaan aika mukavasti pyörät pyörimään. Ja samalla uhrattua aika monta pianoroboteiksi muuttuvaa lastaan taiteeksi kutsutussa valtiovallan PR-projektissa. Myös herra säveltäjän kanssa voidaan käydä neuvottelemassa saunan takana.
Lopputulos miellyttää taiteellisesti. On mukava antaa aplodit, kun jaettu totuus, vierustoveri ja voideltu kriitikkokin lupaavat, ettei tämän parempaa rahalla saa. Nautimme maailman absoluuttisesti parhaasta pianismista. Suuren rakkauden ohjaamina seuraamme viihdykettä, joka tarpeeksi isolla summalla saadaan siirrettyä mihin tahansa päin maailmaa. Voimme aina rakentaa sille oman talon.
Onko jalkapallo kotoisin Qatarista? Onko wieniläisklassisesti uskollinen tulkintaperinne kotoisin Shanghaista? Koska molemmat maahantuonti-ilmiöt perustuvat universaaliin markkinatalouden logiikkaan, en voi syyttää niitä itseään tai ainakaan näiden lajien taitureita. Minun olisi syytettävä Ylivaltias Talousjärjestelmää tai julmaa kulttuurikolonialismia. Paciusta ja Peléä. Sibeliuksen syntisiä vaihto-opiskeluvuosia tai Jari Litmasen päätöstä hylätä lupaavana alkanut jääkiekkoura. Oikeastaan mitään ei olisi syntynyt ilman maahantuontia ja -muuttoa. Eikä ilman apurahoja, painostusta ja lajin ylivaltaa.
FC Barcelonan ja kenties koko 2000-luvun paras pelintekijä Xavi jatkaa pelaajauraansa nyt Qatarissa. Karu kilpailulogiikka ja riittämättömät peliesitykset veivät häneltä peliajan huipulta. Huipun osoite on ollut toistaiseksi Barcelona, jossa paikallisen perinteen vaaliminen on kamppaillut kulisseissa qatarilaisen rahan valtaa vastaan. Xavi rakentaa nyt olosuhteita Qatariin, voidaan sanoa. Hän aikoo valmentaa pelaamisen ohella.
Pacius muutti Suomeen rakentamaan olosuhteita. Aleksanterin yliopistossa päätettiin keisarin siunauksella kokeilla musiikinopettajan virkaa. Se nyt vaan on pojat kuulkaas sellainen juttu, että itseään kunnioittavassa yliopistossa pitää olla kontrapunktia ja kuorolaulua. Saksa ei ollut tuolloin mikään paskempi maa. Germaaninen ruhtinaskunta toinen toisensa perään oli voittanut lajissa aika monta maailmanmestaruutta putkeen – italialaiset olivat ruvenneet Rossinin johdolla ampumaan rankkarikisoissa yli maalin.
Qatarin vallanpitäjät tarvitsevat Xavin ajatuksia pallon syöttämisestä. Tietoa ja taitoa saa sekä kirjoista että opettamalla kädestä pitäen – rahaa taas pankista. Miten juurruttaa kulttuuria?
Tietotaitoisen mamu-Paciuksen ja meidän suomalaisten oma oopperaproduktio vuonna 1852 vaikutti Helsingissä hauskalta idealta. Sen toteuttivat harrastelijat. Maailman vaikutusvaltaisimman urheilulajin kehittivät Englannissa tehdastyöläiset.
Paikallisuudessa on jokin perustavanlaatuinen voima, joka ei ole myytävissä. Jos vaikkapa ooppera linnoittautuu Savon sydänmetsien keskelle, jollakulla oikeissa saunaporukoissa istuneella valkoisella heteromiehellä on täytynyt olla juuri oikeanlaista vaikutusvaltaa. Jonkun on täytynyt rakastaa lajia. Nähdä se myös liiketoimintana.
Osaako Qatar tehdä jalkapallosta omaan kulttuuriinsa luontevasti sopivan version? Rohkenen väittää, että Paciuksen aloittaman voitelun ansiosta nouseva kansakunta Suomi sai vuonna 1892 tähän musiikissa vastauksen. Jos Xavi opettaa tarpeeksi monta pelaajaa syöttämään palloa, voi pitkässä juoksussa syntyä oivallus peli-identiteetistä, oma Kullervo. Qatarilaisen jalkapallon alkupiste. Tuskin nyt sentään.
Ehkä rinnastukseni ontuu siinä, että taiteessa ei kilvoitella maailmanmestaruuksista tulostaulun kertoman mukaan. Esteettinen arvo ei takaa sen koommin taiteilijalle toimeentuloa kuin mahdollisille mesenaateille miljardeja sveitsiläiselle pankkitilille. Oopperataiteen keinotekoinen uudisversio Savonlinnassa onkin tämän takia suojassa vapaalta markkinataloudelta. Kaikkea ei saa rahalla.
Suomessa maan tapa on tukea taidetta julkisin varoin. Oman kylän mattisalmisia. Musiikin kohdalla on täysi makuasia, kuinka lähellä nämä ovat koskaan olleetkaan maailman absoluuttista huippua. Tässä asiassa omien lajiensa kuninkaat Salminen ja Litmanen ovat yllättävän samankaltaisia, jos uskallamme riisua ensin myyttimme ja sinivalkoisiksi värittyneet linssimme. Hieno ura ei synny tyhjiössä eikä ilman näitäkään esikuvia.
Globaalin jalkapallon arvot lähentyvät oikeudenmukaisuutta ja demokraattisuutta. Toisaalta taas Englannista voi vieläkin ostaa vallitsevien sääntöjen mukaan oman joukkueen suoraan lajin huipulta. Peli on silti kaunista – itse asiassa nykyään hyvin epäenglantilaista.
Juurikin itse pelin takia kannattaa suunnata Savonlinnan Oopperajuhlille, jossa lähituotetut tytöt ja pojat laulavat lahjomattomasti juuri sillä paikkakunnalla ja sillä palkkiotasolla, mihin heidän tasonsa tänään riittää. Se on meille onni ja aivan riittävä taso. Ooppera säilyy siellä ja siirtyy sinne, mihin sen halutaan juurtuvan. Verrattain nuoren jalkapallokulttuurin sanotaan olevan Suomessa muovia, koska emme menesty globaaleilla mittareilla. Emme ehkä menesty, mutta mistä kaikesta voisimme olla aidosti ylpeitä? Savonlinnan seudullakin on muuten aika pitkä pesäpalloperinne.
Jos vaikkapa ministeri unhoittaa taidemusiikkimme sosiaali- ja kulttuurihistorian tai Qatar tekee rakastamastani lajista sen irvikuvan, tekee mieli painaa pää popcorn-kuppiin. Ja koska rakkaus lajia kohtaan on suurempi kuin elämä, harkitsisin jopa hukuttautumista Havis Amandan patsaan saastuneeseen veteen. Olenhan melkein vapaasyntyinen helsinkiläinen ja valkoinen heteromies.
Tatu Tamminen
Twitter: @TatuTamminen
