Levykaupat ovat olleet elämäni aikana virikkeellisiä näyttämöitä erilaisille tapahtumille ja oivalluksille. Viime vuonna aivan erityinen tapaus tukholmalaisessa pitkän linjan laatuputiikissa jäi mieleeni. Ostin lähiomaiselleni yhden 2010-luvun myydyimmistä albumeista, Adelen levyn 21. Kauppiaalla oli merkintä siitä, ettei hän ollut noin puoleentoista vuoteen myynyt kertaakaan tätä tuolloin neljä vuotta vanhaa julkaisua. Tajusimme heti tiskin molemmilla puolilla, että tähän ostoskassini pieneen sivuepisodiin kiteytyi hyvin paljon äänitebisneksen nykytodellisuutta.
Osa totuutta on tietenkin se, etteivät aktiiviset Adelen uutuusnimikkeiden kyttääjät käy sympaattisen sedän tiskillä. Levykauppa voi tehdä kelvollista tulosta ilman äänitealan kaikkien myydyimpien albumien vetoa. Asiakkaat edustavat pientä mutta tällä hetkellä entistä enemmän tuloja kerryttävää vähemmistöä.
Kuka yllättyi? Tämähän ei tule ollenkaan uutena asiana. Populaarimusiikissa albumikokonaisuus ei merkitse kuluttajalle samaa kuin ennen. Vinyylilevymyynnin kasvusta on tullut puolestaan uutinen, jonka kuullessaan ei pysty enää hetkahtamaan. Esimerkiksi vuoden 2014 tulos oli paras noin 20 vuoteen. Herkullisia tai toisinaan myyntilähtökohdiltaan härskejä uudelleenjulkaisuja ilmestyy totisesti kysynnän takia, sillä luksus kiinnostaa.
Kaksi viikkoa sitten ehti olla vuotuinen äänitealan levykauppapäivä (Record Store Day). BBC uutisoi ICM-kyselytutkimuksen tuloksista, joiden mukaan vain vaivoin yli puolet vinyylien ostajista kuuntelee musiikkia tässä formaatissa. Uutisen kertoman mukaan suoratoistokuuntelu esimerkiksi Spotifyn kautta edistää vinyylimyyntiä, kun asiakkaat tutustuvat fyysisiin ostoksiin ennakolta. Ahkerimpia ostajia ovat olleet Isossa-Britannissa 25–34-vuotiaat.
Monille merkitsee paljon se, että voi ottaa käyttöön omilta vanhemmilta saadun levysoittimen. Mielikuvabisnes kukoistaa ja kansikuvat innostavat. Tunteet ratkaisevat, ja sen takia hohdokkaan old school -kokemuksen ympärille esimerkiksi Helsinkiin on tullut uusia putiikkeja, jotka myyvät käytettyjä vinyylilevyjä. Suurimpien ikäluokkien omistamat aarteet virtaavat varsinkin tästä lähtien vinhaa tahtia liikkeisiin.
Kuten monen muunkin asian, myös musiikin kuuntelun ratkaisee suhteemme erilaisten päätelaitteiden ruutuihin. Suoratoistoaikakausi tarkoittaa auki olevia ikkunoita ja keskittymiskyvytöntä moniajoa. Rahinasta alkava ja levynkäännöistä rytmittyvä rituaali on tälle selvää vastapainoa. Mihin osuus musiikkimarkkinoista kasvaakaan, jos se on nyt noin 30 prosenttia, ja cd-ajan kokonaan väliin jättänyt nuori sukupolvi löytää vinyylin pariin?
En hyväksy ajatusta, että vasta fyysisen esineen hiplailu olisi oikeaa kuuntelua. Äänenlaadultaan loistavaa kuuntelunautintoa tulee, kun varaa mobiililaitteen kanssa liikkuessaan mukaan taskumatin kokoisen kuulokevahvistimen. Se syrjäyttää digitaali–analogi-muunnoksen toistolaitteelta, jonka sisältämissä osissa on usein tehty kompromisseja.
Jos irvokkaan korkea yleiselintaso mahdollistaa keräilypainotteisen toiminnan, se on varsin mukava tapa tukea musiikkialaa. Levynkansista saa verrattain halpaa taidetta kotia kaunistamaan. Valtavirran asemaan on kuitenkin vielä todella pitkä matka, ja perusteen ”se kuulostaa paremmalta” höpisijät saavat jatkaa rauhassa, jos tulevat seesteisten musiikkihetkiensä avulla onnellisemmiksi.
Tatu Tamminen
Twitter: @TatuTamminen
