Hausjärven kirkossa odotteleva yleisö selvästi tietää, että Olli Mustosen 50-vuotispäivillä ei kursailla. Luvassa on tuhti lahjapaketti pianistin bravuurikappaleita aina romantiikasta postmodernismiin.
Aluksi Tšaikovskin pianosarja Lastenalbumin ensimmäinen kappale Aamurukous. Ennen ensisäveliä Mustonen nostaa kätensä ilmaan ja värisyttää sitä kuin vibratoa tehden. Loppusointujen pianisti antaa hiipua pitkään pois. Mustosen tunnettu eläytyminen musiikin pienimpäänkin hiukkaseen on ilmeistä. Posket punoittavat, mutta kasvoilla näkyy poikamainen innostuneisuus.
24-osainen sarja jatkuu mm. nuken hautajaismarssista kieppuvaan valsiin. Venäläisessä kansanlaulussa Mustonen lisää kontrastia kepeyteen takoen flyygelin resonoimaan koko koon täydeltä. Leivosen laulussa kuuluvat loistavasti artikuloidut kirkkaat heleet, ja viimeisen Kirkossa-osan aikana Mustonen pudistaa päätään, nauttien kuulaina soivien hiljaisten toonikaurkupisteiden kaiusta. Tunne on niin voimakas, että kuulijankin silmä alkaa kostua.
Luonnollisesti pianistin juhlaa ei voi viettää ilman Chopinia. Kuusi masurkkaa, kuusi erilaista musiikkimaisemaa. Romanttinen, hilpeä, rempseä, mietiskelevä, roimasti aksentoitu ja nyanssoitu paketti. En tiedä jännittääkö Mustosta, mutta fyysisesti ja henkisesti vaativa, pitkä performanssi tuntuu vain imevän esittäjäänsä enemmän musiikin syövereihin. ”]Ei merkkiäkään väsähtämisestä tai jämähtämisestä, vaikka musiikin muodot ja tunnetilat vaihtelevat jopa sekunneittain. Ehkä siksi, koska Mustoselle konsertti ei ole esittämistä, vaan kokemus, joka täytyy elää läpi.
Vuorossa modernimpi toinen puoli ja Mustosen oma teos, Jehkin Iivana, tarina mystisestä runonlaulajasta. Melodinen, kansanlaulusta lähtevä sonaatti jäljittelee kanteleensoiton kaikuvaa, moniäänistä sointipohjaa. Alhaalla kvintistä lähtevä miksolyydinen sävelkulku toistuu ja toistuu, johdatellen transsiin ja siitä toisiin maailmoihin, jopa venäläisten modernistien luo. Sama salaperäinen sävelkulku palauttaa Iivanan ja kuulijan jälleen omaan maailmaansa, kokemusta rikkaampana.
Sitten Tšaikovskin hupaisampi vastine: Rodion Štšedrinin viisitoistaosainen Nuorten albumi. Sarja joko opettaa tai irvailee matkiessaan eri musiikkityylejä, kuten Rossinin oopperoita, dodekafoniaa ja kuorolaulua. Mustonen nostelee kevyesti käsiään rupattelevassa Keskustelut-osassa. Venäläiset kellot kumisevat ja helisevät, ja attacca-hyökkäykset aina osasta seuraavaan pitävät mielenkiinnon vireänä.
Viimeinen sointu soi vielä, kun Mustonen pyyhkii hihallaan otsaltaan valuvan hikivirran. Ulkoa kuuluu pääskysten kirkuna. Kaksituntisen mammuttiresitaalin päätöskappale: Prokofjevin pianosonaatti nro 7 B-duuri. Yksi ”Sotasonaateista” tuo ensimmäisessä osassaan järjestäytyneen, mutta raivoisan militaarisen kaaoksen.
Kuulija saattaa huomata, miten lukuisat eri tempot pysyvät jämerinä koko pitkän ohjelman ajan. Taiteilijan sormien notkeus ei tunnu heikentyneen, eläytymistä näkyy kehonkielessä vielä paljon. Väsymys on aistittavissa, mutta jostain virtaa yhä adrenaliinia viimeisiin näytöksiin.
Toinen osa, Andante Caloroso: Mustosen tulkinta elää läpi säveltäjän oman tarinan. Kahlittu elämä Stalinin Neuvostoliitossa, haaveet ja unet rikkoutuvat todellisuuden tunkeutuessa väkisin läpi, tilalle astuu alakulo ja epätoivo. Lopulta kuitenkin unelma vapaudesta valtaa jälleen mielen – reaalimaailma tosin pistää yhden iskun soinnun muodossa vielä kivuliaana rintaan.
Precipitato – viimeinen näytös. Mustosen kädet takomassa koskettimia raivoisasti. Apokalyptinen, kaiken päättävä voimankoitos, jonka olettaisi imevän soittajasta loputkin mehut. Ei, yleisön suuren kiitoksen jälkeen nääntynyt Mustonen soittaa vielä kaksi ylimääräistä Prokofjevin pikkukappaletta. Yleisö antaa vaatimattomana vastalahjana onnittelulaulun. Antelias lahja, anteliaat viisi vuosikymmentä.
Elina Salin
Onnea, Olli!
Olli Mustonen, piano
7.6. klo 18.30 Hausjärven kirkko
Riihimäen Kesäkonsertit
