Klaus Mäkelällä riittää energiaa. Tapiola Sinfoniettan kanssa aloittamassaan Beethoven-sarjassa hän ei tyydy pelkkään orkesterinjohtamiseen, vaan haluaa myös alustaa konsertit itse ja juontaa jälkitilaisuudet, joissa tulee ottamaan myös kamarimuusikon roolia. Hurjaa nousuaan jatkava nuori tähti aloitti juuri Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina, ja luvassa on kolmelle kaudelle ulottuva Beethovenin sinfonioiden kokonaissarja.
Taiteelliset partnerit ovat muovanneet hienolla tavalla Sinfoniettan ulosantia ollen paljon enemmän kuin vierailijoita. Esimerkiksi pianisti Alexander Melnikov on kivasti sekoittanut pakkaa hämärtämällä orkesteri- ja kamarikonsertin rajoja. Näyttää siltä, että Mäkelä haluaa pistää vielä paremmaksi ja tehdä Beethoven-konserteistaan mahdollisimman kokonaisvaltaisia, arkea suurempia konserttitapauksia.
Oleellisessa osassa ovat Beethoven-konsertteihin rakennetut teosyhdistelmät. Sarjan avauksen teemaksi muotoutui nerous ja hulluus, kun ensimmäinen sinfonia sai johdannokseen Peter Maxwell Daviesin skandaalinkäryisen kulttiteoksen Eight Songs for a Mad King (1969). Konsertin jälkeen Mäkelä ja orkesterien puhetilaisuuksissa suosittu, säveltäjien psyykettä tutkinut psykiatri Jari Sinkkonen keskustelivat Beethovenin persoonasta.
Maxwell Daviesin vokaali- ja instrumentaaliakrobaattisen monologiesityksen henkilönä on Beethovenin aikalainen, Englannin kuningas Yrjö III, joka vanhoilla päivillään kärsi merkillisestä sairaudesta. Hän menetti kontaktinsa ulkomaailmaan, sai kohtauksia ja suolti suustaan käsittämätöntä sanatulvaa. Beethovenin tavoin Yrjö III kuuroutui.
Tapiolasaliin puhkesi täysiverinen musiikkiteatterishow. Tavallisuudesta poiketen lava oli esiripun kätkössä, ja kuumeinen näytelmä käynnistyi välittömästi sen noustessa. Amerikkalaisbaritoni Thomas Florio eläytyi täysillä mieleltään järkkyneen vanhan miehen asemaan ja teki jokaisesta äärimmäisestä äänitehosta, tukahtuneista narinoista, pistävistä falsettikirkaisuista ja hauraista hönkinöistä psykologisesti perustellun. Hän hallitsi maagisen täsmällisesti äänellisten karaktäärien kirjon pakokauhuisesta pilkalliseen, ja äänenkäyttö yhdistyi keholliseen ilmaisuun saumattomasti. Ketterä, yksityiskohtainen fyysinen teatteri ja roolin monitahoisuudella herkuttelu eivät mielestäni kuitenkaan antaneet aihetta ajatella, että Florio olisi tavoitellut koomista vaikutelmaa. Ulkokohtaisemmin tai hillitymmin Eight Songsia ei oikein voikaan esittää, sillä kyseessä on erittäin vaikuttavalla, traagisella tavalla särkyneen mielen sisälle pureutuva teos, jonka pitää tuntua häiritsevältä.
Teoksen viisihenkisen soitinensemblen on tarkoitus yhdistyä kuninkaan lemmikkipunatulkkuihin, ja usein soittimet ääntelevät lintumaisesti. Ensemble tulkitsi antautumuksellisen myötäelävästi klaustrofobisen kakofonista maailmaa, joka tuntuu tapahtuvan kuninkaan pään sisällä. Silloin tällöin, esimerkiksi Marko Hilpon pianon ohella soittaman, sopivan pistävä-äänisen tehdasvalmistecembalon välityksellä mukaan tunkeutui kuninkaan ajan musiikkiviittauksia kuin ulkomaailman ääninä. Mäkelä johti muusikoita varmasti ja hallitsi tyylilliset leikkaukset luontevasti. Esimerkiksi groovaava jazztanssi tuudittaa yleisön valheelliseen mukavuuteen juuri ennen teoksen huipennusta, jossa viulu hajotetaan. Särkynyt soitin, jonka paloja baritoni keräili pettyneenä, nousi koskettavaksi symboliksi.
Beethovenin ensimmäinen sinfonia ottaa kaiken irti haydnilaisesta klassistisesta sinfoniasta ja tähyää jo kokeilevammille vesille. Tapiola Sinfoniettan sointi tässä ohjelmistossa on ihastuttava, ja Mäkelä piti huolen siitä, että ruuti oli erityisen kuivaa. Hän kiihdytti orkesterin hetkessä nollasta sataan. Nuoren miehen hötkyilemättömän vakaata ja samalla vapautuneen energistä elekieltä saattoi vain ihailla. Tulkinta muotoutui hieman yksiulotteiseksi, mutta haydnilaisen, rempseän maanläheisyyden korostaminen sytytti orkesterin täyteen riemukasta yhteishenkeä, ja se soitti kuin yhtenä tiiviinä kamarimusiikkiryhmänä. Puhaltimissa oli luonteikasta, hehkuvaa terää, ja etenkin scherzo ja finaali kiisivät nuorekkaan terhakkoina. Lupaava alku yhteistyölle!
Loppukaneettina illalle oli jälkikeskustelun päätteeksi Thomas Florion ja Marko Hilpon yllätysnumero, Tom Lehrerin nauruhermoja kutkuttava The Masochism Tango, joka nimensä mukaisesti kertoo sadomasokistisesta suhteesta.
Auli Särkiö-Pitkänen
Tapiolasali 14.9. klo 19
Tapiola Sinfonietta, joht. Klaus Mäkelä
Thomas Florio, baritoni
Maxwell Davies, Beethoven
