Pohjoismaiset musiikkipäivät viettää 130-vuotisjuhliaan Helsingissä 7.–10.11. Tapahtumassa kuullaan musiikkia yhteensä 40 säveltäjältä Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Islannista. Tyylillinen moninaisuus kukoistaa, mutta myös maakohtaisia eroja löytyy.
Vaikka pohjoismainen yhteys ei nykyään tunnukaan välttämättä kovin trendikkäältä asialta, musiikin alalla se on ollut aina luontaista, ja 130 vuoden historiallaan Pohjoismaiset musiikkipäivät lukeutuu itse asiassa maailman vanhimpiin taidemusiikin tapahtumiin.
Kyseessä on säveltäjien oma festivaali, jonka taustavoimana on toisen maailmansodan jälkeen ollut Pohjoismainen säveltäjäneuvosto. Tapahtumaa on järjestetty vuorovuosin kussakin maassa. Kansalliset erot ovat olleet aina selkeästi läsnä, ja jo ensimmäisillä päivillä 1888 kyse lienee ollut lähinnä omien perinteiden tuomisesta samaan juhlapöytään. Tällöin kuitenkin koottiin myös yhteispohjoismaiset 100-jäseninen orkesteri ja 554 laulajaa käsittänyt kuoro.
Vuoden 1919 juhlilla vanha säveltäjäkaarti kuten Sibelius, Nielsen, Stenhammar ja Kajanus olivat viimeistä kertaa yhdessä. Pohjan yhteisyydelle toi se, että säveltäjät aina Griegistä lähtien ovat liikkuneet luontevasti ympäri Skandinaviaa ja keränneet vaikutteita.
Nykyisin tapahtumalle antaa erityispiirteensä se, että ohjelma kootaan lähetettyjen teosehdotusten pohjalta, ei niinkään taiteellisen johtajan oman maun mukaan, kuten yleensä festivaaleilla on tapana.
Tämänkertainen taiteellinen johtaja Osmo Tapio Räihälä kertoo käyneensä läpi huikeat 466 partituuria, joten kyllä siitä määrästä karsimisessa olisi mahdollisuus hyvinkin persoonallisiin linjauksiin. Räihälä sanoo kuitenkin ottaneensa lähtökohdakseen sen, että otos olisi mahdollisimman kattava läpileikkaus siitä, millä tavalla Pohjoismaissa nykyään sävelletään.
”Ensimmäinen huomio on se, että tyylikirjo on valtava ja säveltämisen osaamisen taso huikea. Aiemmin kansallisia tyylieroja oli havaittavissa enemmän, mutta nyt hajonta tapahtuu kunkin maan sisällä”, Räihälä kertoo.
Lopputulokseen vaikutti myös se, että teoksia haettiin tietynlaisille kokoonpanoille. ”Kuorokonserttiin tuli valtava määrä sellaisia teoksia, joista minkä tahansa olisi voinut valita, kun taas defunensemble edustaa sen verran spesifimpää elektroakustista lajia, ettei ruuhkaa ollut läheskään niin paljon. Osa teoksista menee esitystaiteen ja konserttimusiikin rajamaille.”
Viimeksi mainittua antia kuullaan erityisesti Amos Rex -museon konsertissa, ja ääni-installaatioita voi ihailla Kiasmassa. Muita konserttipaikkoja ovat Musiikkitalo, Temppeliaukion kirkko, G Livelab ja Tiivistämö.
Jazzia ja proge-perinnettäkään ei ole unohdettu. Yhtyeistä mukana ovat Uusinta Ensemble, Zagros, Avanti, defunensemble ja Helsingin kamarikuoro, orkestereista HKO.
Usein on sanottu, että Suomen säveltäjäkoulutuksessa vallinnut modernismin perinne erottaa meidät muista Pohjoismaista. Vieläkö näin on?
”Kyllä näin voi sanoa. Kaikkein villeimpiä ideoita, joita ruotsalaisilta ja norjalaisilta säveltäjiltä tulee, ei helposti suomalaisilta löydä. Meillä arvostetaan akateemista konstruktiivista osaamista, ja tämä perinne juontuu jo ensimmäisestä Korvat auki -säveltäjäpolvesta. Tämä ei ole tarkoitettu millään tavalla negatiivisesti, sillä on hienoa, että tekniikka on kunnossa”. Räihälä toteaa.
Vaikka moninaisuus onkin korostunutta, jotain yhteisiä trendejä on silti havaittavissa. ”Sekä Suomessa että Ruotsissa Helmut Lachenmannin perinnöstä juontuva hälyäänten käyttö on viime vuodet ollut suosiossa muttei niinkään muualla. Yhtä paljon on silti perinteistä soittimien käsittelyä, eikä musiikin laadussa ole eroja.”
Tämänkertaisessa tapahtumassa on myös kädenojennus Skotlantiin, josta mukaan on kutsuttu säveltäjä Helen Grime. Se oli alun perin Räihälän oma idea.
”Totta kai perimmäinen syy on hänen musiikkinsa laatu ja kiinnostavuus, mutta halusin tällä kädenojennuksella tukea myös Skotlantia Brexit-kaaoksen keskellä. Hehän äänestivät brexitiä vastaan. Muutenkin Skotlanti on ilmaissut halunsa kuulua edes ulkojäsenenä pohjoismaiseen yhteisöön, johon se on mieluusti otettu mukaan”, taiteellinen johtaja kertoo.
Festivaalin ohjelmassa Grimelta kuullaan klarinettikonsertto, jonka innoittajana on Charles Baudelairen runo Cracked Bell eli Haljennut Kello. Runollisuus onkin yksi määre, jolla säveltäjän musiikkia on luonnehdittu. Mainittuun Brexitiin hänellä on selkeä kanta:
”Se on masentava, surullinen ja häpeällinen asia. En tunne yhtään muusikkoa, joka olisi äänestänyt sen puolesta”, hän sanoo festivaalin tiedotuslehdessä.
Harri Kuusisaari
