Postin osalta ongelmia on ollut ennenkin. Sen hinnoittelu on noussut niin, että postikulujen osuus lehden menoista on kasvanut suhteettomaksi, jo lähelle painokuluja, eikä palvelun laadussa ja aikataulun pitämisessä ole kehumista. Toivottavasti Postin organisaatiouudistukset – yhtiön jako kaupalliseen pakettibisnekseen ja julkisena palveluna pidettävään jakeluun – tuovat asiaan parannusta, myös pienemmille asiakkaille. Muuten Posti vain kiihdyttää painetun journalismin katoa. Digitaalisuudesta ei aikakauslehtien puolella ole vielä paperin korvaajaksi, koska aikakauslehti on myös esteettinen ja päivälehtiä pidempään säilytettävä tuote.
Toivottavasti Beethoven innostaa parempaan.
Parempaa uutta vuotta joka tapauksessa! Otamme jo heti sen aluksi käsittelyyn vuoden suurimman juhlakalun, 250 vuotta täyttävän Beethovenin. On oikeutettua kysyä tällaisten juhlavuosien mielekkyyttä silloin, kun säveltäjä kuuluu muutenkin kaanonin huipulle. Esimerkiksi Beethovenin kotikaupungissa Wienissä tuntuu jo pieni väsähtäminen, sillä juhla ei ole saanut mitään julkista erityisstatusta toisin kuin Mozart-vuodet 1991 ja 2006.
Eivät tekijöiltä tietenkään ideat lopu, ja kiinnostavimpia niistä on tässä lehdessä esiteltävä Wiener Akademie -orkesterin ja Martin Hanselböckin projekti, jossa viedään Beethovenin musiikkia alkuperäisille esityssijoilleen. Kyseessä ei ole museoimisen viimeinen niitti vaan yritys päästä historiallisten esitysolosuhteiden, soittimien ja lähdeaineiston tutkimisen kautta uudelleen musiikin radikaaliuden, idealismin ja elinvoiman jäljille. Tieto on hyvä ase vääristyneitä tottumuksia vastaan, ja siinä on aina ollut periodimusisoinnin voima.
Vapaus, veljeys ja tasa-arvo. Ranskan vallankumouksen ydinsanat olivat myös Beethovenin musiikin inspiraationa. Säveltäjän ideologisuudella on riittänyt myös myöhempiä omijoita eri tarkoituksiin. Saksan kulttuuriministeri valjasti säveltäjän sanoman jopa taisteluun nykypäivän oikeistopopulisteja vastaan. Tällaisessa on oltava varovainen. Yhtä oleellista kuin Beethovenin yhteiskunnallisuus on musiikin syvä inhimillisyys henkilökohtaisine kamppailuineen.
Niin, tarvitaanko klassikkojen juhlavuosien viettoa? Ehkä ei, jos se pitää sisällään pelkkää normaalien esitysten tihentymää, mutta se antaa mahdollisuuden myös uudenlaiselle ideoinnille ja festivaalimaiselle kuratoinnille. Siinä on aina oiva tilaisuus tehdä konserteista historian dialogeja, kyseenalaistaa perinteitä ja ujuttaa mukaan myös uutta musiikkia. Sibelius-vuoden 2015 saldo jäi säveltäjän kotimaassa tässä mielessä aika laihaksi. Oikeastaan se vain korosti sitä, millainen aukko musiikki-instituutioiden visiointikyvyissä tässä mielessä on.
Toivottavasti Beethoven innostaa parempaan. Alle Menschen werden Freunde!
