Theater an der Wienistä taltioitu Lentävä hollantilainen seilaa Freudin unimaisemissa.
Riivattua mertenkävijää seuraa vähäpukeinen tanssija saatanan roolissa, ja Sentankin kompleksit näyttävät olevan eroottisia laadultaan – hänen kaksoisolentonsa säpsähtää hereille alastomana sängyssä, kun unelmien hollantilainen saapuu. Olivier Py on tunnettu mustien näkyjen ohjaajana, ja tässä hänen psykologisointinsa saavat tehoa pyörönäyttömän vaihtuvista perspektiiveistä.
Hautausmaa aukeaa hollantilaisten jalkojen alla, luurangot tanssivat, ja lopussa aallot vievät epäonnisen parin ilman mitään lunastustematiikkaa. Yksityiskohtien johdonmukaisuudesta voi olla eri mieltä, mutta kyllä esityksessä teatterillisia tehoja riittää, ja staattisuus on vältetty.
Käsillä on teoksen Pariisin-versio vuodelta 1841, joka tapahtuu Norjan rannikon sijaan Skotlannissa, ja Daland on Donald ja Erik Georg. Lunastusteema puuttuu alkusoitossa ja lopussa, mikä tekee vaikutelmasta illuusiottoman. Marc Minkowski on muuttanut barokkiorkesterinsa romanttiseksi periodikokoonpanoksi, ja Wagner soi totuttua kirkkaampana ja ripeämpänä. Herooisuudesta ja tummista syövereistä on tingitty, mutta meren myrskyt soivat todella kirpeinä, ja kokonaisuutta leimaa tietty suorasukaisuus. Samuel Youn vakuuttaa aavemaisena hollantilaisena, ja Ingela Brimberg selviää Sentan koettelemuksista puskematta lyyristä ääntään.
Harri Kuusisaari
