keskiviikko joulukuu 4. 2024

Artikkelisarjoja

länsimaisen musiikin historia

jazzin historia

Funkista fuusioihin

LEVYTETYN JAZZIN SATAVUOTINEN HISTORIA, OSA 4 Jazzmusiikki antoi pohjan kaikelle Pohjois-Amerikassa kehittyneelle rytmimusiikille, ja 1960-luvulla alkoi olla takaisinmaksun aika. Populaarimusiikin mullistuksen myötä kehittyneet progressiivinen rock sekä...

nykymusiikin kuuntelusta

Miten kuunnella uutta musiikkia osa 1/2

“Nykymusiikki. Sehän on hienoa, mutta kun minä en millään jaksaisi opetella kuuntelemaan sitä.” Sitaatti on kuvitteellinen, mutta ajatus varsin tuttu. Uusi musiikki on jotakin asiaan...

pelimannimuotokuvia

Omaehtoisesti omintakeinen

Pelimannimuotokuvia, osa 20:   Henkilökuvasarja päättyy Senni Valtoseen, jonka voi löytää niin kanteleen, kansanhuilujen kuin kirkkourkujenkin parista. Kansanmuusikon ja kanttorin harvinaisen yhdistelmän lisäksi viihtyy rönsyilevä multi-instrumentalisti...

naissäveltäjiä

Jazz-polkuja

Populaaritaidetta

KULMALLA

Syöverin tuijottajat

  Kansainvälisestikin kehutun Oranssin Pazuzun musiikki on rajua, toisteista ja epämukavaa – pyrkien murtautumaan ahdistavuuden toisella puolella kenties odottavaan katarttiseen hurmioon.   Kosmoksen laajentumista, genrevääristymiä, narkoottista krautrockia,...

kuukauden klassikko

Sinfonista vääjäämättömyyttä

Anton Bruckner: Sinfonia 8 c-molli    Anton Brucknerin juhlavuosi lähenee loppuaan. Natsit käyttivät säveltäjää oman ideologiansa ajamiseen, mutta nykyään hänen musiikkinsa vetoaa sinfonisen vääjäämättömyyden voimallaan ja...

Tunteiden oppikirja