Grand Piano on koonnut kymmenelle levylle naissäveltäjien pianoteoksia kolmelta vuosisadalta. Nimet kertovat, että naispuolisia säveltäjiä löytyy menneisyydestä paljon enemmän kuin yleensä muistetaan. Ainoastaan Ishimoto Hirokon soittamalle viimeiselle levylle on koottu yhden kappaleen näytteitä historian kirjoihin tiensä löytäneiltä naissäveltäjiltä, kuten Clara Schumannilta, Cécile Chaminadelta, Amy Beachilta, Lili Boulangerilta, Florence Pricelta ja Tatjana Nikolajevalta.
Anne-Louise Brillon du Joy (1744–1824) ja Hélène de Montgeroult (1764–1836) olivat ranskalaisia säätyläisnaisia, joiden säveltäjän- ja muusikonura osui kahden puolen Suurta vallankumousta. Vastaavasti heidän pianosonaattinsa liikkuvat klassismista varhaiseen romantiikkaan. De Jouyn 1760–70-luvuilla syntyneet sonaatit ovat kasvaneet hänen ylläpitämänsä suositun kulttuurisalongin ilmapiiristä. Clementin johdolla opiskelleen de Montgeroult’n yhdeksän sonaattia ovat laajempia ja julkaistiin vuosina 1795–1811.
Molemmat ovat persoonallisia ja teknisesti taitavista säveltäjiä, joiden teoksista pianisti Nicolas Horvath on ilmeisen innoittunut. Naisten ammattimaiseen toimintaan liittyneet sosiaaliset rajoitukset tarkoittivat usein, että heidän musiikkinsa jäi pienten säätyläispiirien iloksi. Niissäkin puitteissa syntyi usein kekseliäämpää musiikkia kuin voisi odottaa. Esimerkki tästä ovat puolalaisen Maria Szymanowskan (1769–1831) poloneesit, valssit, masurkat ja muut tanssit, joista Chopin vähän myöhemmin muotoili täysromanttista pianorunoutta.
Szymanowskan tanssit ovat nekin suunnattuja salonkiympäristöön. Se oli aikakauden naissäveltäjien kotikenttää ja toi musiikkiin sosiaalista tarkkanäköisyyttä, joka voi tuoda mieleen Jane Austenin romaanit. Norjalaisen Agathe Backer-Grøndahlin (1847–1907) pianistinura osui kansallisromantiikan nousukaudelle, ja hänen pikkukappaleensa ja kansanlaulusovituksensa tuovat vääjäämättä mieleen Griegin Lyyriset kappaleet. Backer-Grøndahl esitti menestyksellä myös Griegin pianokonserttoa, mutta on ajalle tyypillistä, että hän joutui hylkäämään työtarjouksia perhesyistä eli hoitaakseen lapsiaan.
Venezuelalaisvirtuoosi Teresa Carreñon (1853–1917) ura oli näistä naissäveltäjistä värikkäin ja käsitti neljä aviomiestä, kansainvälisiä kiertueita ja laulamista oopperasopraanona. Teoksista erottuu hänen opettajansa Gottschalkin, kolmannen miehensä Eugene d’Albertin ja Chopinin vaikutus, mutta vaikutteiden yhdistelmä on hänen omansa. Alexandra Oehler saa pistää Carreñon näyttävien kohtausten kanssa peliin kaiken taituruutensa.
Bohuslav Martinůn oppilas, nuorena kuollut tsekkiläinen Vitezslava Kaprálova (1915–1940) on tämän valikoiman omaperäisin, modernistinen ja arkkitehtuuriltaan luja, mutta mielikuvitustaan arkailematta vyöryttävä säveltäjä. Martinů-spesialistina tunnettu Giorgio Koukl pystyttää Sonata appasionatasta (1933) jyhkeän monumentin ja tavoittaa ”Groteskin passacaglian” (1935) ja Viiden pianokappaleen (1932) houkuttavan häilyvyyden. Levyn lopulla kuultavat ”Kukkakimput” (1935) ja viimeisinä vuosina syntyneet pikkukappaleet ovat ensilevytyksiä.
Srilankalais-englantilainen Tanya Ekanyaka (s. 1977) on levysarjan ainoa elossa oleva säveltäjä. Hänen koronapandemian aikana syntynyt Planeetat ja ihmisyys -sarjansa on tuskin mikään naissäveltäjien kehityksen päätepiste, enemmänkin rapsodisesti tunnelmoivia mietelmiä kosmisesta symboliikasta. Muilta osin Grand Pianon levyboksi toimii tarkoitetulla tavalla. Kaikki pianistit ovat paneutuneet tehtäväänsä huolella, ja levyjen dokumentaatio on kohdallaan. Joissakin tapauksissa pianon olisi voinut virittää paremmin, ja varhaiset teokset olisi saanut esittää periodisoittimin.
Antti Häyrynen
