Kitarasta ei taida olla kokonaisen orkesterin vastustajaksi, ja sen vuoksi konserttojen säveltäjät usein pyrkivät laajentamaan tekstuureja epäperinteisiin suuntiin. Antti Auvinen marssittaa Tapiola Sinfoniettan kokoonpanoon mm. munaleikkureita, puruleluja, hiekkapaperia ja arkaaisia sähkösoittimia, joista syntyvä absurdius on varsin hienovaraista. Lotta Wennäkosken Susurrus-konserton otsikko viittaa kahiseviin, suhiseviin ja rapiseviin ääniin, joita solisti ja orkesteri kilvan loihtivat. Riikka Talvitie hyödyntää cembaloa sekä rock- ja jazz-kitaristien käyttämää e’bowta, vieläpä ilman ironiaa (Without Irony). Kaikki kolme teosta on räätälöity Petri Kumelan […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.
