Miten uudesta teknologiasta olisi taidekokemuksen rikastuttajaksi? Tätä oli mahdollisuus kokeilla Bayreuthin Wagner-festivaalilla, jossa Parsifal-oopperan kylkeen oli toteutettu Augmented Reality- eli lisätyn todellisuuden osuus. AR-lasien läpi katsoessa reaaliajassa muuttuva ja reagoiva kuvamaailma täytti katsojan ja näyttämön välisen tilan. Parhaimmillaan se toi integroidun tason oopperaan symbolein, vihjein, aistimuksin ja tuntein – Wagnerin johtoaiheiden tapaan. Tekijät eivät vain aina malttaneet pysyä ruodussa vaan vyöryttivät sellaisen kuvatulvan, että sen yhteyksiä Parsifaliin oli enää vaikea hahmottaa. En silti epäile, etteikö tässä ole suuria mahdollisuuksia, etenkin silloin, kun digitaalinen puoli ei ole irrallinen vaan kiinteä osa teosta. Uusi sukupolvi on kasvanut pelimaailmassa, joten sille eri tasojen yhdistely ei ole vaikeaa, kuten vanhemmille saattaa olla. Kinder, macht Neues, sanoi jo Richard Wagner.
Kuluneena kesänä syy matkustaa Bayreuthiin oli myös Camilla Nylundin menestyksekäs roolidebyytti Wagnerin Tristan ja Isolde -oopperan naispääosassa. Mistä seuraajat Nylundin tapaisille maailmantähdille? Managerikonkari Pekka K. Pohjola on huolissaan nuorten laulajien tasosta tämän lehden haastattelussa ja virittää syytä niin koulutuskentälle kuin Kansallisoopperalle. Kesäkuisessa Mirjam Helin -kilpailussa suomalaiset eivät päässeet edes välieriin. Jotain asiassa täytyisi tehdä – muutakin, kuin puolustella. Voisiko aloittaa kuorotoiminnan kehittämisestä niin, että osana sitä saisi myös laulun yksityisopetusta? Toinen puoli asiaa on laulajien ja muusikoiden vienti. Klassisen musiikin management-työ Suomessa on edelleen liian kapeilla harteilla. Alan ammattilaisia on koulutettu Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa jo pitkään, mutta miksi se ei näy enempää yrittäjätoiminnassa? Laulajien ja muusikoiden pääsy maailmalle olisi eduksi Suomelle myös muuten kuin imagollisesti. Luontainen kansainvälisyys kuuluu elävään kulttuuriin.
Rahoituksen pohjaa ei voi rakentaa säätiöiden varaan.
Lapset, luokaa uutta. Miten tämä Wagnerin kehotus toteutuu suomalaisella oopperakentällä? Tämä kausi antaa kaksitahoisen kuvan asiasta. Vapailla ryhmillä on useita kantaesityksiä, mutta Kansallisooppera tyytyy vain antamamaan kahdelle niistä vierailuestradin. Hyvä että edes niin, mutta ei se riitä. Tarvitaan myös omia tilauksia. Oopperan kummitus -musikaali haukkaa taas leijonanosan koko talon syyskaudesta. Muuten suurella näyttämöllä nähtäviä oopperoita ovat vain Salome ja Pohjalaisia. Ei ihme, että monet oopperanystävät ovat pettyneitä. Mitä taidemuodon uudistamiseen tulee, ohjaustaiteen päivittämisessä riittäisi paljon työtä ilman AR:ääkin.
Uutta luovan ilmapiirin luominen vaatisi vapaan kentän ja laitosten välisten rajojen madaltamista koko kulttuurin kentällä. Hallituksen leikkaukset uhkaavat kuitenkin suistaa sen kurjistumisen kierteeseen, jossa kaikki käpertyvät suojelemaan omia etujaan ja ottamaan varman päälle. Valtionvarainministeri kehottaa kääntymään säätiöiden puoleen, mutta siellä vallitsevat eri lainalaisuudet – kuten säätiön imago ja tuloutuskyky tai sen perustajien henkilökohtaiset makuasiat. Ei pohjaa voi tälle rakentaa. Rahoittajatahojen välille pitäisi saada enemmän yhteistyötä ja kokonaisuuden tarkastelua, jottei laiva pääsisi uppoamaan kokonaan.
Harri Kuusisaari
