Musiikkikritiikin rintamalta kuuluu hälyttäviä uutisia. Ainakin kaksi merkittävää päivälehteä, Uusi Suomi ja Hufvudstadsbladet, ovat tuntuvasti vähentäneet palveluksessaan olevien kriitikoiden ja kritiikkien määrää. Tällaisen kehityksen vaarat ovat ilmeiset. Objektiivisen kuvan saaminen taidetapahtumasta edellyttää, että voi lukea arviointeja useista eri lähteistä. Nykyinen tendenssi johtaa siihen, että musiikkiarvostelu monopolisoituu. Erityisesti tilanteessa ärsyttää se, että em. lehdet mielellään mainostavat itseään kulttuurilehtinä. Miten lehti voi edistää kulttuuria vähentämällä kulttuurille varattua palstatilaa ja erottamalla kulttuuritoimittajia? Kuinka kansa voi kiinnostua kulttuurista, jos ei heille siitä kerrota?
Joonas Kokkonen Rondossa 5/1976
Jotkut tapaavat lehtien palstoilla moitiskella konserttiohjelmia kirjaviksi, hajanaisiksi ja tyylittömiksi. Tuo ortodoksisuuden vaatimus näyttää joskus johtavan siihen, että kuulija saa kaksi tuntia kuunnella pelkästään yhden aikakauden musiikkia ja tietysti vain yhtä soololaulajaa tai viulistia pianistin häntä säestäessä. Konserttikulttuuri on liian puhdasoppista, jäykkää ja yksioikoista, eikä se näytä jättävän tilaa variaatioille.
Nimim. Pois puhdasoppisuus Rondossa 5/1976
Olen aikaisemmin ollut olemassa tällä planeetalla jossain toisessa tehtävässä. Eräältä suomalaiselta selvänäkijältä saan jatkuvasti kirjeitä. Hän väittää itse olleensa joskus minun vaimoni ja minun olleen kerran Orleansin herttua. Toisen kerran olen kuulemma ollut hovimuusikkona jonkun faaraon hovissa. Toisaalta olen kokenut sellaistakin, mikä näyttäisi osoittavan toiseen suuntaan, mutta sitä en voi tässä kertoa, koska sitä ei kukaan toinen käsittäisi. Minulla on siis hallussani oma päivä- ja yöunien toteutumani mitä moninaisimpien aikakausien ja kulttuuripiirien persoonissa.
Säveltäjä Karlheinz Stockhausen Rondossa 5/1976, käännös Meloz-lehden haastattelusta.
Miksikö en kirjoita muistelmiani? Muistelmia – niitä on tässä maailmassa jo tarpeeksi. Ne asiat, joista ihmiset haluaisivat minun kirjoittavan, eivät kenellekään kuulu, ja jos minä’ kirjoittaisin vain kulttuurihistoriaa, niin kukapa sellaista ostaisi? Pitää olla sensaatioita!
Aulikki Rautawaara Rondossa 5/1976
En tiedä syytä solistikonserttien yleisökatoon. Mutta kun sinfoniakonsertit ovat yleensä hyvin myytyjä, ehkä näillä on jokin riippuvuussuhde. On noussut sellainen massoittumisen henki, joka vallitsee joka alalla.
Suomen Solistiyhdistyksen puheenjohtaja Kauko Kuosma Rondossa 5/1976
