Jazzpolkuja, osa 7: Uuden näkökulman etsijä

Panu Savolainen, Eero Seppä ja Harri Kuusijärvi Soiva-levyn äänityksissä Villa Vikanissa. © Otto Virtanen

Siinä missä monet jazzmuusikot päätyvät rivisoittajiksi useisiin yhtyeisiin, tekee vibrafonisti Panu Savolainen päinvastoin: hän kutsuu kollegansa yhtyeensä, klubisarjansa tai podcastinsa vieraaksi.

 

Vibrafonisti Panu Savolaista, 30, viehättää soittotaitoa enemmän kokonaisvaltainen muusikkous. ”Arvostan muusikoita, jotka ovat hyviä johtamaan yhtyettä ja jäsentämään musiikillisia ideoita”, toteaa Savolainen, joka julkaisi vastikään albumin uudella triolla. Kontrabasisti Eero Sepän ja harmonikansoittaja Harri Kuusijärven kanssa levytetty Soiva koostuu pääosin Savolaisen omista sävellyksistä – lainakappaleet ovat Johann Sebastian Bachia ja Tapio Rautavaaraa. Yhdistelmä kuvastaa hyvin Savolaisen monialaista kiinnostusta.

”Minut luokitellaan jazzmuusikoksi, mutta niin selkeästi en koe sitä itse olevani. Opiskelin peruskoulun jälkeen Lahden konservatorion ammattipuolella klassisia lyömäsoittimia ja oli hyvin lähellä, etten päätynyt sille tielle Sibelius-Akatemiaan, olinhan kuitenkin keikkaillut Sinfonia Lahdessa jo alaikäisenä.”

Ennen nuorisokoulutuksen pääsykokeita kuitenkin kävi niin, että Savolainen kaatui polkupyörällä ja oikea solisluu joutui pakettiin. Klassisia pääsykoekappaleita ei voinut soittaa yhdellä kädellä. Improvisaatio oli kulkenut kuitenkin rinnalla jo varhain, ja 14-vuotiaana koettu Jukka Perkon konsertti, jossa Severi Pyysalo soitti vibrafonia, oli tehnyt suuren vaikutuksen ja johtanut Savolaisen käymään Pyysalon tunneilla.

”Vasen käsi riitti jonkinlaisen jazzsoolonäytteen antamiseen, ja nuorisokoulutuksen ovet avautuivat. Pääsin jazzpuolella soittamaan yhdessä niin intohimoisesti tekevien samanikäisten tyyppien kanssa, että se vei mukanaan”, Savolainen muistelee.

 

Sama lava, eri biisit

Vuonna 2009 basisti Mikko Pellinen kasasi yhtyettä Young Nordic Jazz Comets -kilpailuun, ja yhdessä rumpali Tuomas Timosen kanssa syntyi trio Herd. Vaikkei Suomen-osakilpailun voittoa tullutkaan, sai 19-vuotias Savolainen parhaan solistin palkinnon ja tuli vuotta myöhemmin valituksi Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi. Vuonna 2011 Herd voitti Euroopan yleisradioliiton jazzkilpailun.

”Siinä vaiheessa ei ollut vielä paljon kokemusta yhtyeen pyörittämisestä, levyjen tekemisestä ja kiertueista, joten oli onnenkantamoinen, että saimme suosiota ja pääsimme esiintymään paljon. Se rohkaisi tekemään lisää”, Savolainen avaa.

Lisää ei tarkoittanut heti lisää levyjä – vuoden 2011 livealbumin jälkeen seuraava Herdin triolevy ilmestyi vasta vuonna 2019. Sen sijaan yhtye alkoi isännöidä säännöllistä klubi-iltaa, jonne he kutsuivat vierailevia muusikoita. Pisimmälle kantanut projekti oli laulaja Aili Ikosen kanssa tehty, ikivihreitä iskelmiä ja laulelmia sovittanut Jazzbasilli.

”Ajatus klubista tuli, kun mietimme, mitä muuta triolla voisi tehdä kuin soittaa joka vuosi samoja kappaleita samoissa paikoissa”, Savolainen kertoo. ”Kun teimme pikkuisen kaikenlaista eri vieraiden ja ohjelmistojen kanssa, niin ei siinä oikein päässyt muodostumaan selkeää levytettävää, kun uutta musiikkia oli jatkuvasti niin paljon kasattavana ja harjoiteltavana. Toisaalta emme olisi pelkkänä triona saaneet niin paljon keikkaa kuin mitä esimerkiksi yhdessä Ailin, Jukka Perkon, Anni Elif Egecioglun tai Zarkus Poussan kanssa.”

Jazzbasilli päätyi myös levylle, samoin kuin Toivo Kärjen syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi vuonna 2015 tehty ohjelmisto Panu Savolainen Toivo.

”Halusin tehdä musiikkia, joka on sekä jollain tavalla yleisölle tuttua että kiinnostavaa sovittaa; pelata sillä, mitä uutta näkökulmaa lauluista voisi saada esiin. Jos keikalla on yksikin biisi, jonka yleisö tunnistaa uudessa asussaankin, niin se tuo vaihtelua tunnelmaan. Valikoitunut tyyli olisi periaatteessa voinut olla jotain muutakin kuin iskelmää”, Savolainen valaisee.

Hänelle laulumusiikki on kuitenkin sydäntä lähellä, mistä kertoo myös trio laulaja Vuokko Hovatan ja alttoviulisti Atte Kilpeläisen kanssa. ”Niillä keikoilla oli paljon runoudesta kiinnostunutta yleisöä, sellaista, jota en vaikkapa jazzkeikoilla näkisi.”

Panu Savolainen haluaa luoda tuttujen laulujen sovituksilla uudenlaista yhteyttä yleisöön. © Otto Virtanen

Pohdinnat podcastiksi

Vuodesta 2014 Savolainen jatkoi vierasklubi-iltoja yksin nimellä Panurama, ja aloitti samannimisen podcastin vuonna 2019.

”Teen parhaillaan jaksoja, joissa puhun ajatuksista uuden levyn takana. Tärkeintä on saada siihen liittyviä ajatuksia itselleni sanoiksi. Podcast on sekä väline jäsentää omia tekemisiä että puhua muusikkouden eri aihealueista kollegoiden kanssa. Paljon on sellaisia aiheita, joiden kanssa ollaan jatkuvasti käytännön tekemisissä, mutta niistä ei tule puhuttua juuri koskaan”, Savolainen kertoo.

Jazzyhtyeiden rivisoittajana Savolaista näkee lopulta yllättävän harvoin. ”Oma luova tekeminen heijastuu aina siihen, miten muut muusikot näkevät minut mahdollisena osana yhtyettään. Se tuo kutsuja yksiin projekteihin ja karsii pois toiset”, Savolainen pohtii.

”Omat kiinnostuksen kohteenikin ovat valjenneet yhä enemmän. Haluan tehdä musiikkia niillä arvoilla ja sisällöillä, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Siksi mieluummin teen läppärin ääressä tylsähköjä asioita, kuten tapahtumatuotantoa ja editointia, jos ne hyödyttävät omaa muusikkouttani, kuin viettäisin saman ajan soittamassa musiikkia, joka ei puhuttele.”

Santeri Kaipiainen

 

Edellinen artikkeliVapaan kentän ja oopperan dilemmat
Seuraava artikkeliKumarrus avantgardisteille