Kuin kotiin olisi tullut”, huokasi yksi Helsinki Seriös -konserttisarjan kävijä. Tällä hän viittasi sarjan kodin, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian R-talon saliin. Se onkin ollut Seriös-konserttien tunnelman luoja ja tärkeä osa niiden identiteettiä. Monessa musiikin ystävässä sali herättää nostalgisia muistoja – onhan se ollut Helsingin musiikkielämän keskuksia 1930-luvulta lähtien. Vielä tärkeämpää on kuitenkin se käytännön tosiasia, että se on ainut juuri oikean kokoinen (500 paikkaa) ja akustisesti hyvä sali Helsingin ydinkeskustassa kamarimusiikille ja resitaaleille.
Viime vuosikymmenten aikana R-talon sali on kuitenkin sulkeutunut pääasiassa Sibelius-Akatemian omaan käyttöön. Helsinki Seriös on tällä hetkellä ainut säännöllinen ulkopuolinen käyttäjä.
Kun eduskunta lähti R-talon väistötiloistaan, myös saliin tehtiin mittava remontti, tarkoituksena palauttaa se alkuperäiseen muotoonsa. Lavan takaosan suoristaminen laatikkomuotoon pehmensi akustiikkaa ja teki siitä vähemmän päällekäyvän, ja interiööri lumosi klassisella linjakkuudellaan.
Tällöin virisi toive, että voisiko salia palauttaa koko musiikkielämän palvelijaksi. Sibelius-Akatemia kuitenkin tuotti pettymyksen. Se ei tunnu tietävän, millaisen julkisen roolin se salilleen haluaisi.
Tietenkin Sibelius-Akatemia saa asettaa omat tarpeensa etusijalle omassa talossaan. Sopii silti kysyä, onko sali todellakin varattu kaikkina ilta-aikoina ja viikonloppuina ja tarvitaanko yleensä muutaman kymmentä henkeä kerääviin opiskelijakonsertteihin 500 hengen salia? Sibelius-Akatemialla on Musiikkitalossa käytössään jo neljä pienempää salia ja R-talon kamarimusiikkisali, ja harvoin tilaisuudet vetävät niin paljon väkeä, että iso sali olisi sen puolesta tarpeen – lukuun ottamatta Sibelius-viulukilpailuja ja muita poikkeuksia.
Yhden ongelman R-talon salissa muodostavat äänivuodot vierustoilla oleviin luokkiin, minkä vuoksi tilojen käyttöä joudutaan koordinoimaan. On ihmeellistä, että eduskunnan jäljiltä tehdyssä kalliissa remontissa ei tällaista asiaa huomioitu. Eikö puute ole mitenkään korjattavissa? Se ei riitä syyksi sille epätietoisuudelle, joka salin vuokrausta tuntuu hallitsevan. Edes selkeitä vuokria, käytön kriteerejä ja oheispalveluja ei ole määritelty. Vuokrapyynnöt ovat olleet tähtitieteellisiä. Eikö musiikkikulttuurin tukeminen voisi kuulua laitoksen tehtäviin – vieläpä kun se kyteytyy ydintoimintaan eli koulutukseen antamalla opiskelijoille tärkeitä virikkeitä?
Tässä tullaan Sibelius-Akatemian omiin konsertteihin, joiden määrä on hurja – noin 700 vuodessa. Erityisesti taiteellisiin jatkotutkintoihin kuuluvat konserttisarjat saavat listat pullistelemaan. Opiskelijoiden aikaansaannosten seuraaminen on kiinnostavaa, koska ne kertovat siitä, mistä tulevaisuuden tekijät ovat kiinnostuneita. Silti tällaisenaan konsertit hukkuvat massaan. Olin viime syksynä R-talon salissa viuluosaston järjestämässä, mestarikurssiin liittyneessä Kerson Leongin konsertissa, ja noin 50 hengen yleisössä olin todella harvoja ulkopuolisia. Suurenmoinen konsertti – harvinainen tilaisuus kuulla kaikki Ysaÿen soolosonaatit — meni harakoille.
Sibelius-Akatemian konsertit vaatisivat kipeästi jonkinlaista profilointia ja kuratointia, jotta ne tavoittaisivat muutkin kuin oman talon lähipiirin. Tiedotukselle ja markkinoinnille nykyinen tasapäisyyden tulva on käytännössä mahdoton. Muutama vuosikymmen sitten R-talon salissa pyöri Soiva akatemia -sarja, jonne oli koottu konserteista tasokkaimmat, ja sillä oli taiteellinen johtajakin. Tätä ideaa soisi elvytettävän. Sibelius-Akatemialla pyörii säätiörahoituksen saanut kansainvälinen vierailuohjelma, jossa käy opettamassa erityisalueensa johtavia taiteilijoita eri puolilta maailmaa. Eivätkö edes he saisi omia mestarikonserttejaan, joita myös markkinoitaisiin kunnolla?
Tässä tullaan siihen ongelmaan, että tabuna pidetystä osastojen välisestä tasapuolisuudesta konserttien tuottamisessa jouduttaisiin mahdollisesti vähän tinkimään taiteellisen profiilin vuoksi. Se uhraus kannattaisi tehdä ja nostaa hieno sali taas musiikkielämän keskukseksi.
Harri Kuusisaari
Lue artikkeliin liittyvä konserttiarvio
Lue Sibelius-Akatemian dekaanin Emilie Gardbergin kommentti.