tiistai toukokuu 7. 2024
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Liity sinäkin mukaan RONDON KAUPPA valikon kautta!

Viulukilpailussa tuntui kuin olisi konsertissa

Vasta välierissäkin mukaan hypännyt kuulija pääsee hyvin mukaan Jean Sibelius -viulukilpailun tunnelmaan. Nyt ollaan jo sinä vaiheessa, että kaikilla jatkoon päässeillä on lähtökohtaisesti moitteeton tekniikka, joten voidaan keskittyä siihen, mistä lopulta on kysymys: musiikintekoon. Maanantaipäivän kilpailijat olivat ilahduttavan erilaisia tulkitsijoita, joten joskus kuultu syytön musiikkikilpailujen tasapäistävästä vaikutuksesta ei ainakaan nyt pätenyt. Välierän ohjelma on 70-minuuttinen resitaali, eli todella vaativa koitos, joka edellyttää paitsi musikaalista kypsyyttä niin myös kykyä suunnitella ohjelma niin, että omat parhaat puolet […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Salome pudisti kliseet ja osui ytimeen

”Jos olisit nähnyt minut, olisit rakastanut minua! Minulla on kauneutesi jano, minulla on ruumiisi nälkä – ei viini eivätkä omenat voi tyydyttää kaipuutani”, laulaa Salome Jokanaanille Richard Straussin oopperan kuuluisassa loppukohtauksessa. Musiikki alleviivaa tätä rakkauden kaipuuta, ja sen melodinen hehku on Straussinkin mittakaavassa ainutlaatuista. Mitä dekadenttia ja paheellista tästä pitäisi löytää, ja mitä sillä on tekemistä irvokkaan verisen pään kanssa? Tämä ristiriita on painanut ohjaaja Christof Loyn suhdetta kyseiseen teokseen aina, ja Suomen Kansallisoopperassa hän päätti […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Siegfried on Jörö-Jukan matka miehuuteen

Richard Wagner: Siegfried. Ensi-ilta Kansallisoopperassa 25.3. Ohjaus Anna Kelo, musiikinjohto Hannu Lintu, lavastus, valaistus ja videot Mikki Kunttu, puvut Erika Turunen.   Siegfried on Richard Wagnerin Nibelungin sormus -tetralogian viisituntinen scherzo, huumoria, sadun naiiviutta ja luontoidylliä sisältävä valonpilkahdus synkkien Valkyyrian ja Jumalten tuhon välissä, ja sellaisena se toteutui myös Kansallisoopperan uudessa versiossa. Anna Kelon ohjaus tuntui eloisammalta kuin sarjan aiemmissa osissa, jotka olivat pettymyksiä ideoiden hajanaisuudessaan ja draaman laimeudessaan. Ehkä Siegfried hauskuuksineen sopiikin paremmin Kelolle. […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Katastrofin kompassia etsimässä

0
Tanssiteatteri Sivuun Ensemble: Silentopia. Espoon kaupunginteatteri 20.4.2022. Lavataiteet laajemminkin pääsivät tänä vuonna estradille April Jazzilla, kun festivaali yhdessä Espoon kaupunginteatterin kanssa tarjosi tanssiteatteri Sivuun Ensemblelle tilan Silentopialle, teokselle, jonka luontokadon ja ilmastonmuutoksen teemat eivät kulu tai vanhene, ainakaan niin kauan kuin ne jatkavat kärjistymistään. Hälyttäviin ympäristöuutisointiin suhtautuminen on harvoin neutraalia: reaktioiden toisessa päässä on vähättely ja suoranainen kieltäminen, ja toisaalta yhä useammissa antroposeenin kiihtyvä romahdus aiheuttaa ahdistusta ja lohduttomuutta – sekä aktivistista toimintaa katastrofin ehkäisemiseksi, […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Saariahon HUSH on koskettava matka hiljaisuuteen

Helsingin juhlaviikot. Radion sinfoniaorkesterin konsertti, joht. Susanna Mälkki, sol. Verneri Pohjola, trumpetti. Saariaho, Mahler.   Kuolevaisuutemme ja lineaarisen aikakäsityksemme siivittäminä meillä on vahva kulttuurinen taipumus tarkastella taiteilijoiden viimeisiä teoksia erityisellä kunnioituksella ja hartaalla viehtymyksellä, olipa teoslaji sitten sävellys tai mikä tahansa. Joskus nämä päähänpinttymämme saavat kummallisiakin mittoja, kuten niin monet taiteilijanuran päätöksiä koskevat kirkastuksentäytteiset myytit osoittavat. Kovin toisenlainen maailma avautuu kuitenkin ollessamme aitojen taiteellisten todistuskappaleiden äärellä – vaikkapa sellaisten kuten Sir Michael Tippetin hauraalla käsialalla […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Uuden Ajan Ensembleltä laadukasta Fagerlund-tulkintaa

Arvio: Uuden Ajan Ensemble, Temppeliaukion kirkko 3.4.2022. Tapio von Boehm, kapellimestari. Fagerlund. Vuonna 2011 perustettu Uuden Ajan Ensemble on kuriositeetti kotimaisten vapaan kentän orkesterien joukossa. Se keskittyy aikamme musiikkiin, mutta ei saa valtionosuuksia (kuten Avanti), on suurempi kuin kamarikokoonpanoilla esittävät Uusinta, Zagros tai defunensemble, ja liikkuu näitä hieman vähemmän ”darmstadtilaisella” linjalla. Perustajiin kuuluvan Tapio von Boehmin taiteellisessa johdossa se kokoaa itsensä periodeittain ammattiorkesterien soittajista, freelancereista ja pitkällä olevista Sibelius-Akatemian opiskelijoista. Yhtyeen ohjelmakeskiössä on kotimainen elävien […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Arvio: Hulvaton teoriamanifesti oopperamuodossa

Toukokuun Rondossakin aiheena olleet taiteelliset tohtorintutkinnot koostuvat tyypillisesti kirjallisesta osuudesta ja konserttisarjasta. Mutta millainen olisi näiden kombinaatio? Sibelius-Akatemiassa taiteellista jatkotutkintoaan valmistelevan Miika Hyytiäisen uutta teosta seuratessa tuli hymyilyttävällä tavalla tunne, että säveltäjä oli pilke silmäkulmassa keksinyt tehdä jotain tämänkaltaista. Tuore musiikkiteatteriteos Voice Box oli samalla kertaa säveltäjän kehittelemän uuden lauluäänen analyysiohjelman esittely, luentomuotoon puettu manifesti tekijän ajatuksista liittyen ihmisäänelle säveltämiseen sekä täysverinen esimerkki Hyytiäisen kokeellisesta musiikkiteatterista, jolle hän on omistanut säveltäjänuransa. Uudenlainen, kokeellinen ooppera, jossa yhdistyvät […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Visuaalisuus laajensi tulkinnanvaraa Musiikin ajan avajaiskonsertissa

Arvio: Musiikin aika, avajaiskonsertti, Viitasaari Areena 5.7.2022. Talea Ensemble, James Baker, kapellimestari. Mark Applebaum: Venture Capital Punishment.   Musiikin ajan 40. juhlavuosi on kenties festivaalin kaikkien aikojen kansainvälisin, kun lukuisat viimeiseltä kahdelta vuodelta siirtyneet artistivierailut rysäytettiin samaan festivaaliin jo aiemmin sovittujen ulkomaisten esitysten kanssa. Avajaiskonsertin kipinä juontaa juurensa viiden vuoden taakse, kun newyorkilainen Talea Ensemble oli viimeksi festivaalilla vieraana ja tilasi niin ikään Viitasaarella tuolloin improvisaatiokurssia opettavalta säveltäjä Mark Applebaumilta laajan, teatraalisia elementtejä sisältävän teoksen. […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Tökerö libretto vesitti Tšernobyl-oopperan potentiaalin

Arvio: Taideyliopisto & USC Thornton School of Music: All The Truths We Cannot See – A Chernobyl Story. Sonore-sali, Musiikkitalo 19.3.2022. Taideyliopiston ja Etelä-Kalifornian yliopiston Thornton School of Musicin yhteistyöprojektina toteuttama ooppera, jonka aiheena on Tšernobylin vuoden 1986 ydinvoimalaonnettomuus, on konseptina rikas 2000-luvun näyttämötaiteen mahdollisuuksille. HBO:n parin vuoden takainen Chernobyl-minisarja jo kuvasikin sitä Neuvostoliitossa vallinnutta peittelyn ja vastuunpakoilun kulttuuria, joka esti jälkiseurausten tehokkaan minimoinnin; ooppera olisi voinut sukeltaa komplekseihin eksistentiaalisiin teemoihin ja ristiriitoihin, joista kerroksia […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Crusellissa riittää yhä löydettävää

Arvio. Helsingin barokkiorkesterin 25-vuotisjuhlakonsertti Musiikkitalossa 16.10. Joht. Aapo Häkkinen. Crusell.  Suomalaissyntyinen mutta Ruotsissa uransa tehnyt Bernhard Henrik Crusell on tuttu säveltäjä etenkin puhaltajille, jonka kolme klarinettikonserttoa ja kamarimusiikkiteokset kuuluvat alan ydinohjelmistoon. Onkin sääli, että säveltäjältä ei ole jäänyt yhtään suuremman formaatin orkesteriteosta. Helsingin barokkiorkesteri antoi 25-vuotisjuhlakonsertissaan aineksia kuvitella, millainen Cursellin sinfonia tai iso kuoro-orkesteriteos olisi voinut olla. Säveltäjän suurimuotoisin säilynyt teos onkin ooppera Den lilla Slavinnan, Pieni orjatar, joka herätettiin henkiin Turussa 1996, ja siitä […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Baletin koskettava sotakuvaus on vahingossa ajankohtainen

Arvio: Suomen Kansallisbaletin Tripla World Wide Dance, ensi-ilta 30.9. Koreografit Justin Peck, Fei Bo ja Akram Khan.    Vuosia etukäteen toimiva taidelaitosten ohjelmasuunnittelu voi olla ajankohtaista myös vahingossa, kuten kävi Kansallisbaletin uudessa Tripla-illassa nähdylle Akram Khanin koreografialle Dust. Se kuvaa koskettavasti sotaan lähteviä miehiä ja ammustehtaissa työskenteleviä naisia sellaisella liikkeen ja musiikin kielellä, joka nostaa ihmisyyden kuvauksen yleispäteväksi. Teos on tehty ensimmäisen maailmansodan muistolle, ja se on vuokrattu Englannin Kansallisbaletista. Se sopii täydellisesti myös Venäjän […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

Pianistin omapäinen Bach lumosi ja hämmensi

Helsingin juhlaviikot. Vikingur Ólafssonin pianokonsertti Musiikkitalossa. Bach.    Islantilainen Víkingur Ólafsson on luonut pianon nuoren polven tähtien joukossa omanlaisensa profiilin, johon kuuluu vivahteikas, kristallinkirkas kosketus ja tapa hakeutua tempojen ja ilmaisujen ääripäihin. Hänen levynsä Deutsche Grammophonelle ovat poikkeuksellisen tarkasti konseptoituja kokonaisuuksia, tulkintoja ja visuaalista ilmettä myöten.  Ólafsson antaa itsestään pikemmin intellektuellin kuin lavaleijonan vaikutelman. Hän soittaa coolin virtuoosisesti mutta seuraavassa hetkessä tarjoilee häpeilemättömän romanttisia hidasteluja ja joskus melkein pysähtyneitä hiljaisuuden hetkiä. Hänen kantavat pianissimonsa ovat […]
Artikkeli on tarkoitettu Rondon lukijoille. Ryhdy sinäkin lukijaksi RONDON KAUPPA valikon kautta.

KRITIIKIT