Arvio: HKO järjesti hienot synttärit
Helsingin kaupunginorkesteri näytti Sibeliuksen juhlakonsertissaan paikkansa maan perinteikkäämpänä säveltäjän tulkkina. Ylikapellimestarikauttaan lopetteleva John Storgårds (tämä oli sen toiseksi viimeinen konsertti) loi latautuneen juhlatunnelman, joka huipentui seitsemännen sinfonian esitykseen. Siinä HKO:n muheva sointi kukki rikkaimmillaan. Storgårds loi teoksesta yhden intensiivisen kaaren, jossa silti yksityiskohdilla oli tilaa elää. Kun todistellaan Sibeliuksen rakenteiden loogisuutta ja balansoidaan joka yksityiskohta kuin jotain antiikkiesinettä puunaten, siinä tulee helposti pingottunut vaikutelma. Siitä on ollut nyt tietoakaan – musisointi oli myös vapautuneen […]
Arvio: Suomalainen minimalismi ammentaa luonnosta
Defunensemblen tuore julkaisu define function on muhkea tuplalevyllinen kansainvälistä ja kotimaista elektroakustista nykymusiikkia ja kattava kierros yhtyeen omimpaan ohjelmistoon. Eilinen levyjulkistamiskonsertti ei kuitenkaan esitellyt levyn sisältöä vaan juhlisti tapausta kahdella klassikolla: Kimmo Kuokkalan (s. 1973) teos O (2011) on muodostunut yhtyeen bravuuriksi maailmalla, kun taas Philip Glassin minimalismihitti Music in Fifths, joka ei sinällään kuulu yhtyeen perusruokavalioon, soi nyt defunensemblen näköisenä ja kuuloisena tulkintana. Hypnoottinen, minimalistinen estetiikka sitoi konserttia, jota yleisö seurasi intiimissä piirissä […]
Sibelius-viulukilpailu: Finaalivaihe on alkanut
Jean Sibelius -viulukilpailun kolmen illan finaalivaihe käynnistyi eilen maanantaina jännittävissä tunnelmissa. Suomalaisyleisön kannalta merkittävää tietysti oli, että ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1975 finaaliin ei päässyt yhtäkään suomalaista. Sara Etelävuori ja Pekko Pulakka onnistuivat hienosti – etenkin Etelävuoren Mendelssohn-sonaatti oli välierän parhaimmistoa – mutta kilpailun erittäin korkea taso tuli vastaan. Monet huiput karsiutuivat, ja varsinkin Kerson Leongin ja Diana Tishchenkon putoaminen nostatti aiheellisen äläkän. Hienoa kuitenkin on, että kuuden finalistin joukko koostuu hyvin erilaisista soittajista. […]
Humaanin ladyn paluu
Kun Mitsuko Uchidan pianokonsertti Suntory Hallissa oli alkamassa, yhtäkkiä yleisö kohahti ja nousi seisomaan. Japanini keisarinna Michiko asteli sivuaitioon. Tämä kuvastaa Uchidan asemaa maassa. Vaikka hän muutti perheensä kanssa jo nuorena Wieniin ja asuu nyt Lontoossa, japanilaiset pitävät häntä omanaan. Suntory Hallille hän on erityinen lähettiläs, jonka jokainen vierailu niin solistina kuin yhtyeiden kanssa on tapaus. Uchidan sisäistynyt ja humaani soitto on universaalia, mutta halutessaan siitä voi löytää myös japanilaisia piirteitä, vähäeleisyyden taakse kätkeytyviä […]
Maailman paras konserttisali
Suntory Hallin erinomaisen akustiikan salaisuutena on luottaminen luonnollisiin heijastuspintoihin, harmonisiin suhteisiin ja laadukkaisiin materiaaleihin kuten vanhaan tammipuuhun. Rieger-rakentamon tekemät 74-äänikertaiseet urut ovat Japanin suurimmat. Talo menee vuonna 2017 remonttiin puoleksi vuodeksi. Maailman parhaiten soiva viskirahoilla rakennettu viinitarha – näinkin voi Tokion Suntory Hallia kuvailla. Sillä on ollut keskeinen rooli klassisen musiikin juurruttamisessa osaksi japanilaisten elämää. Ensi vuonna talo viettää 30-vuotisjuhliaan huikealla ohjelmistolla. Vuonna 1986 valmistunut Suntory Hall on ollut Japanin edelläkävijä akustisen designinsa ja kansainväliseen […]
Sibelius-viulukilpailu: Tosimuusikon käsissä taiturointikin on taidetta
Välierä on nimensä mukaisesti välivaihe: haasteena on kasata itsensä ensimmäisen rutistuksen jälkeen ja tehdä jälleen parhaansa, tai vielä vähän enemmän. Kansainvälisen Jean Sibelius-viulukilpailun alkueristä selviytyneiden 20 kilpailijan joukossa joistakin aisti jännitteen herpaantumisen, yliyrittämisenkin, sen sijaan toiset pääsivät kunnolla vauhtiin, kun alkuerästä siirryttiin aidon resitaalityyppiseen kokonaisuuteen, jossa omaa taiteilijatemperamenttiaan saattoi tuoda kunnolla esiin. Taiteellisten kokonaisuuksien taju tulee erityisesti esiin välierän sydämessä, sonaatissa. Vain harvat olivat valinneet Beethovenia tai Brahmsia, sen sijaan 1900-luvun sonaatit hallitsivat. Suosituin valinta […]
Arvio: Kriikku on nykymusiikin sanansaattaja
Kari Kriikku keräsi vähän aikaa sitten suitsutusta kansainvälisellä kiertueellaan Kimmo Hakolan klarinettikonserton (2001) solistina. Hiljattain hän esitti Lontoossa myös Unsuk Chinin konserton, joka on kiertänyt konserttitaloja kantaesityksensä (2014) jälkeen vilkkaasti ja noussut suoranaiseksi hitiksi. Eilen kuultiin teoksen odotettu Suomen ensiesitys Radion sinfoniaorkesterin konsertissa. Kriikku on nykymusiikin lähetti, joka villiinnyttää saleja maailmalla ja osoittaa, että uusin musiikki voi olla koskettavaa ja mukaansatempaavaa. Kriikulle sävelletyissä konsertoissa kuuluu elimellisenä osana solistipersoonan lennokas ilma-akrobatia, klarinetin olomuotojen suvereeni hallinta ja haaveileva […]
Arvio: Myrsky tutki omaa olemustaan taiteena
Mikä sääli, että Taideyliopiston Myrsky-yhteistuotanto jäi yhteen ainoaan esitykseen – vaivalla tuotettu ja taiteellisesti kekseliäs tuotanto olisi ansainnut useita esityksiä. Katsojiakin olisi varmasti riittänyt. Vaikka Taideyliopiston nuoren olemassaolon aikana on jo ollut joitakin yhteishankkeita, luova yhteistyö on toistaiseksi ollut valitettavan nihkeää. Myrsky oli ensimmäinen suuren luokan yhteisponnistus, eikä siinäkään yhteistyön mittakaava ollut vielä valtavan laaja – Sibelius-Akatemian suuren panoksen lisäksi mukana oli kaksi näyttelijää Teatterikorkeakoulusta sekä Aalto-yliopiston lavastus- ja puvustussuunittelun opiskelijoita. Virkeä tuotanto herätti […]
Arvio: Muistokonsertti kasvoi universaaliksi
Siuntion Lux Musicae -festivaalin taiteellisena johtajana aloittanut säveltäjä Kimmo Hakola on levittänyt omaleimaisen tapahtuman volyymia ja kasvattanut uuden musiikin roolia. Eilen alkaneella festivaalilla kuullaan yhteensä neljä kantaesitystä sekä muuta nykymusiikkia klassisen ohjelmiston lisäksi. Marraskuun tunnelma ja Siuntion historialliset kohteet luovat festivaalille selkeän identiteetin. Kun nyt asteli lyhtyjen johdattamana hautausmaan poikki ja asettui kynttilänvalossa kylpevään keskiaikaiseen kirkkoon, ei voinut olla kokematta, että maaliskuussa pitkäaikaiseen sairauteen menehtynyttä kirjailija Stella Parlandia (1974–2015) muistava avajaiskonsertti kasvoi hiljattaisten tapahtumien valossa […]
Arvio: Barokkiooppera haastaa valtavirran vapautuneisuudellaan
Vuonna 2012 barokkiooppera teki näyttävän paluun Kansallisoopperan lavalle, kun Händelin Giulio Cesare toteutettiin räiskyvästi; edellinen barokkioopperaensi-ilta oli ollut Monteverdin Poppean kruunaus vuonna 1986. Syyskuussa Monteverdin uhkea myöhäisteos (1643) palasi Kansallisoopperalle Suomalaisen Kamarioopperan ja Helsingin barokkiorkesterin vierailunäytöksenä. Kotimaisen barokkioopperan osakkeet ovat iloisessa nousussa. Erityisen hatunnoston ansaitsevat pirteät opiskelijatuotannot, jotka ovat 2000-luvulla värittäneet oopperakenttää tasokkaalla barokkioopperalla, viime vuosina yhä vakiintuneemmin. Nyt vaikuttaa siltä, että barokkiooppera on jälleen saanut paikan myös Kansallisoopperan tarjonnnassa. Poppean kruunauksen muinaiseen Roomaan sijoittuva […]
Kares nousi Wotaniksi Ruhrin Valhallaan
Saksalainen Ruhrtriennale-festivaali tuo taidetehtaiksi muutetut teollisuushallit aktiiviseksi osaksi näyttämöprduktioitaan. Suomalaisbasso Mika Kares debytoi Wotanina festivaalin taiteellisen johtajan Johan Simonsin ohjaamassa tarkkanäköisessä Reininkullassa. Ei ole yllättävää, että Saksan teollistumisen sydänmailta Ruhrista löytyvät Euroopan vaikuttavimpiin kuuluvat ”taidetehtaat” – Korjaamon, Verkatehtaan tai lukuisten muiden kotimaisten laitosten kaltaiset, kulttuurikäyttöön otetut vanhat teollisuusrakennukset. Alueen oma monitaidefestivaali, vuonna 2002 perustettu Ruhrtriennale, imee omaleimaisuutensa juuri taiteen ja tehdasmiljöiden aktiivisesta kontaktista, jossa teollisuustilat sisällytetään osaksi teatteria, tanssia ja musiikkia. Vuosittain alkusyksystä järjestettävän festivaalin […]
Gergijevin vastaisku
Valeri Gergijevin kausi Lontoon sinfoniaorkesteri (LSO) ylikapellimestarina päättyi lokakuussa viimeisiin konsertteihin. Lontoon lehdissä virisi keskustelu Gergijevin kauden saldosta, ja mukana oli paljon kriittisiä äänenpainoja. Eikä kyse ollut vain Gergijevin Putin-ystävyydestä. Moni kriitikko muistutti, ettei kiireinen maestro ole ehtinyt tai viitsinyt harjoittaa orkesteria aina kovinkaan perusteellisesti. John Allison summasi The Telegraphissa, että LSO:n taso on tippunut sitten Sir Colin Davisin päivien. Andrew Clements valitti The Guardianissa, että Gergijev ei ole sitoutunut Lontooseen tarpeeksi ja että LSO:n […]
