perjantai toukokuu 9. 2025

RSO ja Adès erkanivat eri aallonpituuksille, mutta kohtasivat oivaltavan ohjelman lopussa

Perinteisen alkusoitto–konsertto–sinfonia -kaavan rikkominen sinfoniaorkesterin konsertissa herättää aina keveästi mielenkiinnon, ja parhaimmillaan nimenomaan hyvä ohjelmasuunnittelu voi tehdä hyvästä konsertista erinomaisen. Siksi brittiläisen säveltäjä-pianisti-kapellimestari Thomas...

Kauniaisten musiikkijuhlat käynnistyvät teemalla ”Muisto tuntematon”

Vuodesta 2010 alkaen järjestetyt, muista maamme musiikkijuhlista poiketen loppusyksyyn sijoittuvat Kauniaisten musiikkijuhlat alkavat lauantaina 27.10. ja kestävät aina marraskuun 4. päivään saakka. Musiikkijuhlien tämänvuotisena...

Saaristo-oopperan Tähtiin kirjoitettu kertoo Alma ja Toivo Kuulan rakkaustarinaa

Turunmaan seudulla toimivan Saaristo-oopperan uutuus Tähtiin kirjoitettu saa ensi-iltansa huomenna 27.10. Helsingin Kansallisoopperan Alminsalissa. Kyseessä on sekä monologinäytelmä että konsertti. Toivo Kuulan musiikki säestää...

Yhdysvaltalainen Brannon Cho voitti Paulon sellokilpailun

Kuudennen kansainvälisen Paulon sellokilpailun voittaja selvisi myöhään torstai-iltana 25.10. Helsingin Musiikkitalossa. Finaalin toisen vaiheen jälkeen tuomaristo valitsi kilpailun 20 000 euron arvoisen pääpalkinnon voittajaksi...

Turun Martinkirkossa vietetään balttilaista musiikkiviikonloppua

Turun Martinkirkossa järjestetään Baltian maiden 100-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi Baltic Weekend -musiikkifestivaali 26.-28.10. Kolmipäiväisessä tapahtumassa kuullaan musiikkia Virosta, Latviasta ja Liettuasta niin kuorojen, urkujen kuin laulusolistienkin...

Kamarikuoro Ahjo Ensemble juhlii viisivuotista taivaltaan

Kamarikuoro Ahjo Ensemble juhlii viisivuotista uraansa kuorolle poikkeuksellisessa esiintymistilassa – Konepajan Brunossa Helsingin Alppilassa perjantaina 26.10. ALKU-nimisessä juhlakonsertissa kuoro kantaesittää Anton Vallen teoksen Elektronit...

Helsinki Lied -kilpailu alkaa huomenna

Helsingin konservatorion järjestämä valtakunnallinen Helsinki Lied -kilpailu alkaa huomenna 26.10. ja jatkuu sunnuntaihin saakka. Kolmen vuoden välein järjestettävä kilpailu on ainoa valtakunnallinen lied-pareille tarkoitettu...

Tampereen kuorot juhlivat Baltian maita 25.-28.10.

Viron, Latvian ja Liettuan itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta muistavat monen muun musiikkitoimijan tavoin myös kolme tamperelaiskuoroa omalla konserttisarjallaan. Eläköön Baltia! -konserteissa kuullaan tällä viikolla Tampereen yliopiston...

CandoMini-lapsikuoro voitti pääpalkinnon Claudio Monteverdi -kuorokilpailussa

Espoolainen CandoMini-lapsikuoro voitti 20.10. Italian Venetsiassa pidetyssä kansainvälisessä Claudio Monteverdi -kuorokilpailussa sekä oman lapsikuorosarjansa pääpalkinnon että koko kilpailun Grand Prix'n. Candomino-kuoroperheeseen kuuluva viisivuotias CandoMini...

Umpikiero ja hillittömän hauska: Gruberin Frankenstein!! löi ällikällä

35-vuotias kamariorkesteri Avanti! assosioidaan usein nykymusiikkiin, ja intuitiivisesti moderniin sellaiseen – ja orkesteri on Suomessa usein uusimman musiikin airueena toiminutkin. Mutta ennen kaikkea Avantin...

Leonardo Chiodo ainoana suomalaisena jatkoon Paulon sellokilpailussa

Kansainvälisen Paulon sellokilpailun ensimmäisestä erästä on valikoitunut jatkoon yhdeksän kilpailijaa. Kolmesta suomalaisosallistujasta mukaan selvisi Leonardo Chiodo, joka keväällä voitti Turun sellokilpailun. Muut toisen erän...

HS: UMO jatkaa ilman toiminnan supistuksia

UMO Jazz Orchestran kausi 2018-19 jatkuu ilman toiminnan supistuksia, kertoo Helsingin Sanomat. Työehtosopimuksissa päästiin neuvottelutulokseen, jossa säästöt tehdään ensisijaisesti soittajille maksettavasta tallennekorvauksesta. Neuvotteluissa sovittiin...

UUTISET