Orkesterin johtaminen on mysteeri

Mariss Jansons johtaa Musiikkitalossa Straussin Don Juanin, Ravelin La Valsen ja Rossinin Wilhelm Tell -alkusoiton. Solistina Frank Peter Zimmermann soittaa Prokofjevin viulukonserton nro 1. © Peter Meisel

 

Mariss Jansons tuo Baijerin radion sinfoniaorkesterin Musiikkitaloon 14. toukokuuta. Latvialainen luottaa käsityön laatuun ja partituuriin ilman mitään ulkokohtaista mutta sanoo silti, että johtamisen taide on perimmältään mysteeri.

 

Mariss Jansons vastaa puhelimeen Pietarista. Siellä hän viettää aikaansa usein vaikka ei olekaan johtanut Pietarin filharmonikkoja sitten vuoden 2000, ja hän lopetti myös kaupungin konservatoriossa opettamisen 30 vuoden työn jälkeen.

Baijerin radion sinfoniaorkesterin (SOBR) johdossa tulee kuluneeksi 15 vuotta. Jansons kokee yhä saaneensa johdettavakseen orkesterien Rolls Roycen.

”Se on teknisesti täydellinen, ja sillä on syvänmuhkea saksalainen sointi, laaja ohjelmisto ja suurenmoinen tunne eri tyyleistä. Suhteemme on kehittynyt tasolle, jossa me tuemme ja inspiroimme toinen toisiamme”, hän kehuu.

Kymmenen vuotta Jansons johti samalla Amsterdamin Concertbebouw-orkesteria, mutta 2015 hän jätti sen ja pidensi kauttaan Münchenissä vuoteen 2021. Miksi tämä valinta – onhan Concertgebouw orkesterina vielä perinteikkäämpi?

”Ratkaisu oli vaikea, eikä sille ollut mitään taiteellisia syitä. Ajan jakaminen kahden näin suuren orkesterin kanssa kävi vain raskaaksi, ja kuten tietänet, minulla on ollut terveysongelmia. Lisäksi Münchenissä halusin sitoutua pitkäaikaiseen projektiin uuden konserttisalin rakentamisesta.”

Münchenin kaupunki löysi talolle jo paikan Ostbahnhofin kulmilta, ja arkkitehtuurikilpailukin on käyty. Sen voitti itävaltalainen toimisto Cukrowicz Nachbaur Architekten näyttävällä lasirakennelmalla. Hanke tuntuu nyt vähän viivästyvän kustannussyistä, mutta Jansons on luottavainen.

”Kyllä uusi sali tulee. Nykyisin meillä ei ole omaa kotia, ja reissaaminen eri paikkojan välillä ei tee hyvää hengelle. Gasteig-filharmioniassa on huono akustiikka, ja Herkulessaal on liian pieni. Emme voi antaa parastamme täällä.”

SOBR vieraileekin jatkuvasti ympäri maailmaa, esimerkiksi Wienin Musikvereinissa sillä on useita konsertteja joka vuosi. Radio-yhteys sen nimessä saattoi joskus vaikuttaa imagoon, mutta nyt kaikki tuntevat sen perinteisten filharmonikkojen veroisena. Sillä on oma levymerkki, jonka huippuja ovat olleet Jansonsin tulkinnat Mahlerin, Shostakovitshin ja Beethovenin sinfonioista. Viimeisintä levyä, jossa on Rahmaninovin kantaatti Kellot, on ylistetty erityisesti.

”Totta kai venäläinen musiikki on minulle läheistä jo siksikin, että opiskelin Pietarissa, ja isäni [Arvid Jansons] oli Pietarin filharmonikkojen johtaja. Se sopii hyvin tukevan soinnin omaaville saksalaisille, mutta ei baijerilaisilla ole mitään erityisaluetta. He soittavat Debussyta täydellisellä tyylillä ja seuraavat nopeita, säveltäjän merkintöjen mukaisia tempojani Beethovenissa.”

Uuden musiikin puolelta Jansonsin omia suosikkeja ovat mm. Widman, Shchedrin, Lachenmann ja Penderecki, Hän sanoo johtavansa mielellään myös Joonas Kokkosen ja Aulis Sallisen musiikkia. ”Se ei valitettavasti ole kovin suosittua Skasassa, mutta sen pitäisi olla. Sibeliukseen minulla on pitkä suhde – jo kapellimestaridiplomissani johdin hänen ensimmäisen sinfoniansa.”

Vierailuja Jansons tekee käytännössä enää vain Wienin ja Berliinin filharmoikkoihin ja Conertgebouwhun. Amerikka on saanut jäädä Pittsburghin kauden jälkeen, sillä hän kärsi aikaerosta. Amsterdamista lähtönsä jälkeen hän on löytänyt uuden haasteen, oopperoiden johtamisen Salzburgin festivaaleilla.

”Viime kesänä johdin Shostakovitshin Mtsenskin piirikunnan Lady Macbethin, ja tänä kesänä tulossa on Tshaikovskin Patarouva. Olen iloinen voidessani palata oopperaan – normaalisesonkina en voisi ottaa näin pitkään sitovia projekteja. Minulla ei ole mitään radikaalejakaan ohjaajia vastaan, kunhan he ovat musikaalisia. Viimevuotisen ohjaaja Stefan Herheim oli.”

Jansons on käynyt urallaan pitkän tien, omistautuen mm. 21 vuoden ajan Oslon filharmonikoille ja nostaen sen provinssiorkestereista ykkösluokkaan. Hän sanookin ihmettelevänsä nykyisten nuorten kapellimestarien kovaa vauhtia. ”En sano, etteikö näin voisi uraa rakentaa, mutta siinä on vaaransa.”

Viime vuonna hän erehtyi Guardian-lehdelle sanomaan, etteivät naiskapellimestarit ole hänen ”cup of tea” – ja sai tietenkin aikaan somemyrskyn ja joutui pyytämään anteeksi. Häntä ei puhelimessa viitsi kiusata asialla enempää, mutta mitkä taidot hän näkee kapellimestarin työssä kaikkein keskeisimpänä?

”Voisin luetella lukemattomia asioita alkaen lyöntitekniikasta, ohjelmiston tuntemuksesta ja harjoittamisen taidosta, mutta se perusasia säilyy mysteerinä: miten kapellimestari saa orkesteriin sellaisen yhteyden, että se lähtee seuraamaan intuitiivisesti hänen sisäisimpiä ajatuksiaan ja tunteitaan. Sille ei ole olemassa selitystä – se on taivaan lahja.” 

Harri Kuusisaari

 

Edellinen artikkeliMestari Kenkälaatikon tarina
Seuraava artikkeli05 Toukokuun näköislehti