Eero Lehtimäestä Joensuun kaupunginorkesterin uusi ylikapellimestari

Joensuun kaupunginorkesteri on valinnut uudeksi ylikapellimestarikseen ja taiteelliseksi johtajakseen Eero Lehtimäen. Hän aloittaa 2+1-vuotisen kautensa ensi syyskuussa. Samalla orkesteri valitsi kahden seuraavan vuoden taiteellisiksi...

”Avantgarden rakastetuimpia helmiä ja muuta ei-uutta musiikkia” – Kallion Nykymusiikkipäivät alkavat

Kymmenennet Kallion nykymusiikkipäivät järjestetään 18.-20. tammikuuta Konepajan Brunossa. Myös festivaalin järjestävä Tulkinnanvaraista-konserttisarjasarja viettää samalla kymmenvuotisjuhliaan. Nykymusiikkipäivien tapahtumakuvauksessa on tiivistetty ohjelma uteliaisuutta herättävään lauseeseen "Avantgarden...

Café Barockin kevät käynnistyy, luvassa mm. Riikka Talvitien miniatyyrejä

Vapaamuotoisia klassisen musiikin tapahtumia järjestävä Kulttuuriyhdistys Café Barock starttaa kevätkautensa. "Alkusoittona" käynnistyy jo keskiviikkona 16.1. lounaskonserttisarja Vanhan musiikin uudet toivot Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä; ensimmäinen...

Äänigalleria Akusmatan Polyphonic-festivaali valtaa Vuotalon

Tammikuun 14.-19. päivän ajaksi Vuosaaren kulttuurikeskus Vuotaloon saapuu helsinkiläisen äänigalleria Akusmatan kuratoima festivaali Polyphonic, jossa kuullaan äänitaidetta ja elektronista musiikkia suomalaisilta ja pohjoismaalaisilta taiteilijoilta....

Etnogaalassa palkittiin suomalaisia kansanmusiikin ja -tanssin artisteja ja mahdollistajia

Torstai-iltana 10.1. järjestetyssä Etnogaalassa palkittiin ansioituneita kansan- ja maailmanmusiikin sekä kansantanssin tekijöitä. Tapahtuman pääjärjestäjänä toimi Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus. Etnogaalan raati nimesi Vuoden artistiksi huuliharppuyhtye...

Kansanmusiikin superviikonloppu koittaa: Etnogaala, FolkForum-seminaari ja Folklandia-risteily kaikki peräkkäin

Kansanmusiikin ja kansantanssin edistämiskeskus sekä Pispalan Sottiisi järjestävät peräkkäisinä päivinä Helsingissä sekä Suomenlahden aalloilla kansanmusiikin tapahtumaklusterin, kun Etnogaala, FolkForum ja Folklandia tapahtuvat kaikki peräjälkeen. Torstaina...

Virva Puumala ja Jussi Vänttinen voittajina Lappeenrannan laulukilpailussa

Yhdeksännettoista valtakunnalliset Lappeenrannan laulukilpailut ratkesivat loppiaissunnuntaina, kun yhdeksän finalistin joukosta palkittiin naisten ja miesten sarjoista kolme parasta molemmista. Finaalissa kilpailijat lauloivat Saimaa Sinfoniettan säestyksellä,...

Katsaus kaupunginorkesterien kevätkausiin

Radion sinfoniaorkesteri jatkaa keväällä Gustav Mahler -sykliään 2., 5., 7. ja 9. sinfonian merkeissä, mutta kauden avajaisissa kantaesitetään John Storgårdsin johdolla ja orkesterin oman pasunistin Darren Acostan...

We Jazz: älyllisyyttä, kehollisuutta ja meditaatiota

Helsingin trendikkään We Jazz -festivaalin imago on henkinyt ulospäin tiettyä viileää eksklusiivisuutta, mutta kenties ohjelmasuunnittelussa on havahduttu tähän, sillä joulukuun alun We Jazzin viimeinen...

Rouvali-ilmiö jatkuu Tampereella

  Santtu-Matias Rouvali on tehnyt Tampere Filharmonian konserteista huippusuosittuja. Silti kaupungissa tapahtuu kevätkaudella paljon muutakin, kuten ooppera La bohème, säveltäjä Kaija Saariahon taidetta valaiseva festivaali sekä...

Kuhmon Talvi tuo vuoden alkuun kamarikonsertteja, kirjallisuutta ja kuvataidetta

Tammikuun 1.-5. päivä väräjää Kuhmon pakkassään keskellä kulttuuri. Kuhmon Talvi -tapahtumassa ovat voimansa yhdistäneet Kuhmon kaupunki, Kuhmon Kamarimusiikki, kansanmusiikkijuhla Sommelo, karjalaisen kulttuurin keskus Juminkeko,...

Helsinki Metropolitan Orchestra lähtee kiertueelle Kiinaan

Helsinki Metropolitan Orchestra lähtee huomenna 22.12. kahden viikon ja yhdeksän konsertin kiertueelle Kiinaan. Kapellimestari Sasha Mäkilän johdolla orkesteri esittää sekä kotimaan tuomisina Jean Sibeliuksen...

UUTISET