maanantai elokuu 8. 2022

Bang on a Can

Julia Wolfe: Anthracite Fields. Bang on a Can All-Stars, The Choir of Trinity Wall Street. Cantaloupe CA 21111.

 

Julia Wolfe: Steel Hammer. Bang on a Can All-Stars, Mediaeval Trio. Cantaloupe CA21099.

 

 

 

Michael Gordon: Dystopia, Rewriting Beethoven’s Seventh Symphony. Los Angelesin filharmonikot, johtajana David Robertson, Bambergin sinfonikot, johtajana Jonathan Nott. Cantaloupe CA21105.

 

 

Julia Wolfe: Big Beautiful Dark and Scary. David Lang: sunray. Michael Gordon: For Madeleine. Evan Ziporyn: Music from Shadowbang. David Longstreth: Matt Damon, Breakfast at J&M. Conlon Nancarrow: Four Player Piano Studies (arr. Evan Ziporyn). Louis Andriessen: Life. Kate Moore: Ridgeway. Bang on a Can All-Stars. Cantaloupe CA21074 (2 cd).

 

 

Newyorkilaiselle Bang on a Can -musiikille on yhteistä suoraviivainen energinen ja rytminen lataus, asfaltin makuinen katu-uskottavuus ja kantaaottavat aiheet. Avantin 2022 Suvisoiton suunnittelija Julia Wolfe on noussut miehensä Michael Gordonin ja ystävänsä David Langin rinnalta johtotroikan tunnetuimmaksi säveltäjäksi. Kolmikon ja taideyhteisön muiden säveltäjien teoksia on levytetty yhteisön omalle Cantaloupe-levymerkille.

Wolfen teoksia leimaa vahva fyysisyys, joka korostuu proletaarisissa aiheissa. Palkituissa sävellyksissään hän on pureutunut amerikkalaisen työnteon historiaan, kovasta uurastuksesta polveutuvaan folkloreen. Pulitzer-palkinnon vuonna 2015 voittanut Anthracite Fields on Pennsylvanian kivihiiliteollisuutta kuvaava ja minimalistisia tekniikoita hyödyntävä oratorio kuorolle ja yhtyeelle. Teksti on kollaasi vanhoista asiakirjoista, puheista, haastatteluista, mainoksista ja huhuista, historiallisen jäämistön monitasoinen keitos.

Anthracite Fields täyttää viisikymmenminuuttisen kestonsa hyvin, muuntelee rajattua tyyliään poiketen välillä paljaan rokin ja kansanmusiikin puolelle. Samanlainen tekstipohja ja klaustrofobinen ympäristö hallitsee myös vuonna 2009 valmistunutta yli tunnin mittaista Steel Hammeria naistriolle ja yhtyeelle. Aihe on kansansankari John Henry, kivenhakkaaja, joka koetti voimiaan höyryvasaraa vastaan, voitti ja kuoli. Kansansoittimet ja pieni enkelikuoro korostavat kertomuksen legendaarisuutta, mistä syntyy vielä ytimekkäämpi kokemus.

Michael Gordon ei ole myöskään kavahtanut provosoivia aiheita. Dystopia (2007) ei kuitenkaan maalaa postapokalyptista kauhumaisemaa vaan kuvaa Los Angelesin nykytilaa kuin moottoritietä paahtavasta autosta tutkailtuna. David Robertsonin johtamat Los Angelesin filharmonikot tunnistavat tien joka kaarteen. Pakottava liike on johtotähtenä, kun Gordon ryhtyy peukaloimaan minimalistisesti Beethovenin seitsemättä sinfoniaa (Rewriting Beethoven’s Seventh Symphony 2006).

Wolfen kuumeisesti sahaava Big Beautiful Dark and Scary on hänen välitön reaktionsa WTC-terrori-iskuihin. Gordonin For Madeleine (2006) on lapsuuden musiikilliselle kaitsijalle omistettu Kaddish-rukous. David Lang on omistanut sunraynsa (2006) isälleen, mutta otsikko viittaa todellisten auringonsäteiden lisäksi Sun-siivousfirmaan, jonka osuus kuuluu jyskyttävissä rytmikohtauksissa.

David Longstrethin tai Bang on a Can All-Stars -klarinetisti Evan Zyporinin teokset tuntuvat ohuemmilta, vaikka on hauska kuunnella edellisen kujeilua Hollywood-tähti Matt Damonin kustannuksella ja jälkimmäisen yrityksiä saada Conlon Nancarrow’n pyörryttävät etydit soimaan klarineteilla. Edesmenneen Louis Andriessenin Life edustaa saman henkistä ääntä rapakon tältä puolelta. Kaikki esitykset ja tuotanto ovat erinomaisia. Vaikka postminimalistinen tyyli toimii verraten kapealla alueella, se onnistuu rikkomaan sosiaalisia lasikattoja.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeliFranz Schubert
Seuraava artikkeliEsa-Pekka Salonen

orkesterit ja konsertot