sunnuntai syyskuu 25. 2022

Boris Ljatoshinski

Boris Ljatoshinski: Sinfoniat 1-5, Grazhyna. Ukrainan valtion sinfoniaorkesteri, Theodore Kuchar. Naxos 8.503303 (3 cd).

Boris Ljatoshinskin (1895–1968) viiteen sinfoniaan on kirjattu Ukrainan 1900-luvun historia. Naxos oli ajoissa liikkeellä levyttäessään teokset 1990-luvulla Ukrainan itsenäistyttyä ja julkaisee kokonaisuuden nyt uudelleen. Sota on tehnyt Ljatoshinskista ajankohtaisen, ja hänen musiikkiaan esittävät tällä hetkellä orkesterit Berliinin filharmonikoita myöten. Sinfonioita ei silti tarvitse kuunnella pelkästä myötätunnosta: Ljatoshinski voisi säveltäjänä kokea samanlaisen ylösnousemuksen kuin Mieczyslaw Weinberg viime vuosina.

Kymmenisen vuotta Shostakovitshia vanhempi Ljatoshinski opiskeli Kievissä Reinhold Glièren johdolla, ja kisällinnäytteeksi sävelletty sinfonia nro 1 (1919) on komea myöhäisromanttinen, Skrjabin-sfääreistä tulevaisuuteen kurottava teos. Ljatoshinski hakeutui 1920-luvulla yhä modernimpaan suuntaan, ja vuonna 1936 valmistunut, paikoin atonaalinen mutta hengeltään romanttinen toinen sinfonia ei kelvannut neuvostobyrokraateille. Shostakovitshin neljännen sinfonian tavoin teos sai odottaa kantaesitystään vuoteen 1964.

Vuonna 1954 valmistunut sankarillinen kolmas sinfonia tilittää sota-ajan kokemuksia ja varmaan yritti kohdata neuvostoestetiikan vaatimukset, mutta Ljatoshinski joutui tekemään teokseen muutoksia ja poistamaan finaalin otsikon ”Rauha voittaa sodan”. 1960-luvun suojasään aikana sellainen ei enää ollut tarpeen, ja neljäs sinfonia (1963) tarttuu rohkeasti julistavaan ekspressiivisyyteen, jonka vastapainona on lyyrinen hidas osa ja finaalin huhuilevat soolot.

Viides sinfonia, lisänimeltään ”Slaavilainen” (1966) on jälleen erilainen. Persoonallisesti hyödynnetyt kansanlaulu- ja ortodoksisen kirkkomusiikin aiheet on päivitetty muhkeasointiseksi kunnianosoitukseksi Glièrelle ja hänen kolmannen sinfoniansa sankari Ilja Muromettiläiselle. Sinfoninen balladi Grazhyna (1955) perustuu Adam Mickiewiczin aiheeseen, jossa liettualaiset torjuvat germaanihyökkääjät.

Amerikkalaisukrainalaisen Theodor Kucharin ja Ukrainan valtion sinfoniaorkesterin levytykset ovat päteviä, vaikka vähän hiomattomia. Uimahalliakustiikka saa teokset kuulostamaan toisinaan meluisammilta kuin on tarkoitus. Ehkä sen vuoksi sinfonioiden hitaat osat ja niiden usein maagiselta kuulostava tunnelma tekee suuren vaikutuksen. Ljatoshinskin orkesterinkäsittely on taitavaa ja omaperäistä ja toivoisi, että sille pystytään tekemään tulevaisuudessa vielä enemmän oikeutta. Mutta näihin teoksiin on syytä tutustua juuri nyt, ja Naxosin uudelleen julkaisema kokonaisuus on siihen paras väline.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeliJohn Cage
Seuraava artikkeliBach, Beethoven, Mendelssohn

orkesterit ja konsertot