Järvi on parhaimmillaan jäsentäessään teoksen päättäväisen johdannon ja sitä seuraavan kumuloituvan marssiparodian. Kahdessa seuraavassa osassa hänen muotoilunsa on eleganttia, mutta toisinaan vailla raastavinta tragediaa. Finaalissa noustaan empimättä maailmaa syleilevään loppuhuipentumaan. Lopputulos on ehkä kultivoituneempi kuin sota-aikaa raadollisimmillaan kuvastavassa teoksessa pitäisi. Silti niin moni asia tässä vaikeasti toteutettavassa teoksessa on saatu paikoilleen ja viimeistely on niin uljas, että viimeaikaisista levytyksistä tämä vetää kevyesti pisimmän korren.
Antti Häyrynen