H
ans Werner Henze (1926-2012) oli sodanjälkeisen saksalaisen musiikin suuri lupaus, joka ajautui sivuraiteelle radikaalien mielipiteidensä takia. Sen vuoksi hän muutti Saksasta Italiaan, Ischian saarelle, myöhemmin myös Sansibariin. Suomessa hän vieraili Avantin Suvisoitossa 1996, mitä sellisti Anssi Karttunen Wergon levytekstillä lämpimästi muistelee. Suvisoittoon jätti jälkensä myös säveltäjäkapellimestari Oliver Knussen (1952-2018), jonka tarkkaavaisesta, mutta ymmärtävästä taiteesta levy myös kertoo. Henzen musiikissa modernismi yhdistyi estottomaan fantasiaan ja aistillisuuteen, jotka tuottivat yllättäviä yhdistelmiä ja sävellysotsikoita. Heliogabalus Imperatoria (1972/1986) voi luonnehtia sinfoniseksi runoksi Rooman keisarista, jonka syntinen elämä vyöryy teoksessa leimuavina jousiaiheina ja elokuvamaisena kavalkadina ja päättyy hänen murhaansa.
Los Caprichos (1962/67) on Goyan etsauksista vauhtia ottava yhdeksänosainen orkesterifantasia, jossa Alban Bergin vaikutus on vielä kuuluvilla. Sellolle ja orkesterille sävellettyjen ”Englantilaisten rakkauslaulujen” (1984/85) taustana ovat mm. James Joycen, William Shakespearen ja Robert Gravesin runot, joiden nimet ja jäljet säveltäjä on häivyttänyt, vaikka runomitat välillä sykkivät musiikissa. Jäljellä on lemmekkäästi kärvistelevää ja huokailevaa musiikkia, jonka solistina Anssi Karttunen purjehtii taitavasti erilaisten tilojen ja kerrostumien läpi. Viimeiseksi jääneellä teoksellaan, lyhyellä Ouverture zu einem Theaterilla (2012), Henze poistuu tyylinsä mukaisesti näyttämöltä. Levyltä huokuu Knussenin intohimoinen viimeistely, johon BBC:n sinfonikot ovat lähteneet täysillä mukaan.
Antti Häyrynen
