maanantai elokuu 8. 2022

Deccan Sibelius-paketointi luo näkökulmia

Jean Sibelius: Great performances. Sinfoniat 1-7, Karelia-alkusoitto, Pohjolan tytär, Pelléas ja Mélisande -sarja, Yöllinen ratsastus ja auringonnousu, Lemminkäissarja, Karelia-sarja, Jousikvartetto ”Voces intimae”, Sinfionia nro 5, Satu, Tapiola, Finlandia, Valse triste, Viulukonsertto, Finlandia, Valse triste, Tuonelan joutsen, Festivo, Karelia-sarja, Tapiola, Viulukonsertto, lauluja, Sinfonia nro 2, Sinfonia nro 3, Karelia-sarja, Elegia ja Musette, Intermezzo, Valse triste, Finlandia. LSO, johtajana Anthony Collins, Tanskan RSO, johtajana Thomas Jensen, Griller-kvartetti, Tanskan RSO, johtajana Erik Tuxen, Jan Damen, viulu, LPO & Concertgebouw o., johtajana Eduard van Beinum, Berliinin filharmonikot, johtajana Hans Rosbaud, Ruggiero Ricci, viulu, Kirsten Flagstad, LSO, johtajana Øivin Fjelstad, LSO, johtajana Pierre Monteux, Birgit Nilsson, sopraano, Wienin oopperaorkesteri, johtajana Bertil Bokstedt, LSO, johtajana Alexander Gibson, Lontoon Proms-orkesteri, johtajana Charles Mackerras. Decca 478 8589 (11 cd, äänitetty 1951-1965)

Sibelius-juhlavuosi on antanut aiheen massiivisiin levyjulkaisuihin, joihin on yleensä koottu tuttuja historiallisia ja vähän tuoreempia äänitteitä. Deccan Great Performances -kokoelma esittelee harvinaisempia levytyksiä pääosin 1950-luvulta, jolloin Sibelius oli vielä elossa ja suhteellisen ”uusi” säveltäjä. Se kuuluu Anthony Collinsin sinfonioiden kokonaislevytyksessä, joka oli Sixten Ehrlingin jälkeen lajissaan toinen. Neljännen sinfonian modernius erottuu Lontoon Sinfoniaorkesterin ajoin epäröivissä otteissa, mutta samalla toisen tai viidennen sinfonian suuret melodiat hehkuvat kuin uskontunnustukset.

Muuallakin – etenkin kolmannessa sinfoniassa – Collinsin esityksissä on pakottavaa vetoa ja musiikin inspiraatio polttelee kuumana ja tuoreena. Kuudennesta sinfoniasta puuttuu taikaa ja kyseenalaisia ovat myös toisen sinfonian lopun ylimääräiset patarummuniskut ja neljännen finaalin kellot. Toisaalta ensimmäisen sinfonian tulkinta on yksi komeimmista koskaan. Löytämisen riemua riittää myös Thomas Jensenin ja Tanskan RSO:n tulkinnassa Lemminkäislegendoista, jossa kalevalaishurmurin seikkailut on hahmotettu väkevin värein ja lännenelokuvien suurpiirteisyydellä.

Nykymusiikkiin erikoistunut Hans Rosbaud tuo Sibeliuksen moderniuden esiin Tapiola-tulkinnassaan, vaikka Berliinin filharmonikot eivät yllä samaan viimeistelyyn kun Karajanin kanssa myöhemmin. Adrenaliinin määrä on vielä suurempi Eduard van Beinumin johtaman Concertgebouw-orkesterin Sadussa ja Tapiolassa. Viulukonsertossa CO:n konserttimestari Jan Damenin verenmakuinen ja positiivisesti karu tulkinta on kiinnostavampi kuin Ruggiero Riccin bravuurityylinen, mutta teoksen sisimpään pureutumaton levytys.

Monet versiot Finlandiasta, Karelia-sarjasta tai Valse tristestä muistuttavat, että Sibeliuksen maailmanmaine nojasi vielä 1950-luvulla melko harvoihin teoksiin. Levypaketin antoisiin elämyksiin kuuluvat myös Pierre Monteux’n suvereenisti romanttinen toinen sinfonia, Griller-kvartetin kouraiseva Voces intimae -tulkinta, sekä kaksi suurta Wagner-sopraanoa, Kirsten Flagstad ja Birgit Nilsson, todistamassa minkälaisia monumentteja Sibeliuksen lauluista syntyy suurella äänellä ja orkesterilla.

Antti Häyrynen

orkesterit ja konsertot