sunnuntai syyskuu 25. 2022

Mieczyslaw Weinberg

Mieczyslaw Weinberg: Jousikvartetot nro 1, 7 ja 11. Arcadia-kvartetti. Chandos CHAN 20174.

On vähän surullista, että monella säveltäjällä on Mieczyslaw Weinbergin (19191996) tavoin tapana nousta kansainväliseen kuuluisuuteen kohta kuolemansa jälkeen. Weinbergin elämäntaival puolanjuutalaisesta pakolaisesta rajoitusten kanssa painivaksi neuvostosäveltäjäksi on kirjattu hänen jousikvartettoihinsa. Niistä ensimmäinen (1937) on teini-ikäisen sävellys ennen natsien hyökkäystä Puolaan. Weinberg luonnehti sen puristavasti kromaattista tekstuuria ”uusimpressionistiseksi”. Teos kertoo, että olennaiset elementit hänen kvartettodramatiikastaan olivat paikallaan jo ennen tutustumista Shostakovitshiin.

Romanialainen Arcadia-kvartetti on saanut Weinbergin kvartetoista lähetystehtävän ja soittaa esikoisteoksesta vuonna 1985 uudistetun laitoksen anteeksipyytelemättömällä antaumuksella. Seitsemännessä kvartetossa (1957) kohdataan hyvin erilainen säveltäjä: sodasta oli selvitty, mutta kiristynyt puoluekuri ajoi etsimään sisäistä totuutta ja identiteettiä klezmer-viitteineen. Finaalin Allegro-taite kasvaa kiihkeäksi painajaisnäyksi, mutta teoksen aloittavat ja lopettavat karuina tilittävät hitaat jaksot. Vuonna 1966 valmistuneessa 11. kvartetossa henkilökohtaisiin tuntoihin on otettu etäisyyttä. Alun naivistisesta nokkimisesta edetään häilyviin tansseihin ja hauraisiin koraaleihin, joissa elämä ja sen rajallisuus näyttäytyy yleispätevämpänä.

Antti Häyrynen

Edellinen artikkeliFerdinand Ries
Seuraava artikkeliSyyskuun näköislehti

Soitin- ja kamarimusiikki