tiistai joulukuu 3. 2024

Mediasakset 2 2022

 
Ajattelin, että ne ovat aika kuluneita kappaleita. Mutta toisaalta myös, että eihän ole vaikkapa Vivaldin vika, että hänen konserttonsa ovat äärimmäisen suosittuja.”
Musiikkitoimittaja Eva Tigerstedtin ensimmäinen ajatus pyynnöstä tehdä podcast suosituimmista sinfonioista. Helsingin Sanomat 17.12.2021.
 
Minussa on aika monta eri persoonaa. Työelämässä en ole ­koskaan sietänyt luutuneita ajatuksia.
Olen halunnut tahallani provosoida ja ärsyttää, tehdä samanaikaisesti ­klassista musiikkia ja hypätä esimerkiksi Björn Borg -vaatebrändin bikinimalliksi ja tehdä kaikenlaisia hauskoja viihdejuttuja.
En ole koskaan ymmärtänyt, miksei ihmisessä voisi olla monia eri puolia.”
Viulisti Linda Lampenius Apu-lehdessä 18.12.2021.
 
Sauli Zinovjevin (s. 1988) pianokonserton täytyi odottaa yli kaksi vuotta kantaesitystään. Se valmistui jo alkusyksystä 2019 Radion sinfoniaorkesterin ja Ruotsin radion sinfoniaorkesterin tilauksesta.
Nyt RSO esitti sen vihdoin viimein – tyhjälle salille. Jos sali olisi ollut täynnä yleisöä, Zinovjevin yleisöystävällinen, uusromanttinen konsertto olisi varmaan saanut innostuneen vastaanoton.”
Hannu-Ilari Lampila konserttiarviossaan Helsingin Sanomissa 8.1.2022.
 
Joskus häpeä on huvittavaa, joskus uuvuttavaa. Joskus se on este jollekin tärkeälle. Olen jättänyt tekemättä ja yrittämättä monia asioita häpeän takia. En koskaan osallistunut musiikkiopiston pääsykokeisiin, sillä häpesin jo valmiiksi sitä mahdollisuutta, etten tule valituksi. Olin saanut rummut joululahjaksi. Ne myytiin, koska en häpeältäni koskaan oppinut soittamaan.”
Toimittaja Katariina Halonen kolumnissaan Ilta-Sanomissa 16.12.2021
 
Soitimme kolmas- ja kuudesluokkalaisille musiikkikappaleen kolme kertaa päivässä ja havaitsimme, että tuokioilla voidaan vaikuttaa työskentelyyn ja työrauhaan. Rauhoittavimmaksi paljastui analogisen signaalitien musiikki. Onnistuimme löytämään kasettisoittimet koulun varastosta ja kieltenopettajien kätköistä. Haaste oli, ettei signaali saanut missään vaiheessa kuunteluprosessia muuntua digitaaliseksi. Älkää siis heittäkö mitään vanhoja laitteita pois! Todennäköisesti niille tulee vielä joskus tarvetta.”
Musiikkiluokanopettaja ja tutkimustyöryhmän jäsen Elina Lamberg-Miettinen digitaalisen ja analogisen signaalitien musiikinkuuntelun vaikutuksia käsitelleestä tutkimuksesta Opettaja-lehdessä 16.12.2021.
 
Toki on myös niin, että monen säveltävän naisen kohtalona oli saada osakseen murskaavaa arvostelua konserttien jälkeen ja muutenkin. Yhteiskunnallinen ilmapiiri oli sellainen, että naisia ei hevin hyväksytty esiintyvän taiteilijan ja säveltäjän rooliin. Uran esiintyjänä saattoi katkaista myös avioliitto.
Unohdettujen suomalaisten naissäveltäjien musiikkia levyttänyt viulisti Mirka Malmi Suomen Kuvalehdessä 50/2021.
 
Näyttämöllä on ihanaa olla joku toinen. Sellainen, joka en voisi ikinä olla tavallisessa elämässä. Siellä saan olla hullu ja kauhea nainen, mitä vaan rooli sisältää.”
Sopraano Camilla Nylund Eeva-lehdessä 1/2022.
 
Noin 900 euron tuki yhtä musiikinopiskelijaa kohden on epätasa-arvoinen. Meille on tullutkin jo kyselyjä, voisiko kunta tukea muitakin arvokkaita harrastuksia.”
Parikkalan sivistyslautakunnan puheenjohtaja Sami Sinkkonen kommentoi kunnan päätöstä lähes puolittaa taiteen perusopetuksen tuki. Parikkalan-Rautjärven Sanomissa 13.1.2022.
 
Minulle musiikki on tärkeää, koska siitä on tullut tärkeä osa elämääni ja se on kuulunut siihen jo kauan. On hirveä ajatus, jos soittotunnit vain loppuisivat. Pelkään, että vapaa-ajan lisäännyttyä ruutuaika lisääntyisi, jota en haluaisi. Kotonani kuuluisi myös paljon vähemmän musiikkia, koska siskonikin soittavat. Pari ammatinvalintaa, joista olen muiden ohessa haaveillut kariutuisivat todennäköisesti. Elämäni muuttuisi kauheasti ja asian laita voi olla näin monella muullakin.”
11-vuotias Emilia Hernesmaa yleisönosastokirjoituksessaan Parikkalan-Rautjärven Sanomissa 5.1.2022.
 
En opeta lapsille niinkään soittoa vaan musiikkia, muusikkoutta. En tarkoita ammattimuusikkoutta, vaan sitä, että pystyy musiikilla tuottamaan iloa itselleen ja muille.”
Kontrabasisisti ja bassonsoiton opettaja Tarmo Anttila Keskipohjanmaassaa 24.12.2021.
 
Musiikki ottaa muodon, jota en lähde muuttamaan. Pyrin olemaan rehellinen ja uskollinen itselleni. En jäljittele ketään. Omaa musiikkia on vapauttava tehdä, koska ei tarvitse tulkita oikein jonkun toisen työtä.”
Harpisti Laura Hynninen Suomen Kuvalehdessä 7.1.2022.
 

MEDIASAKSET