Nimimerkki Hannele Aamulehden Lukijalta-palstalla 17.1.2016.
”Meillä aina kysyttiin, onko läksyt ja soittoläksyt tehty ja vasta sitten alkoi vapaa-aika. Olen siitä vanhemmilleni kiitollinen. En osaisi ilmaista itseäni musiikilla, jos he eivät olisi patistaneet soittamaan lapsena soittoläksyjä.”
Muusikko-tuottaja Yoshiki Tamura Meidän Perhe -lehdessä helmikuu 2016.
”Pysyäkseen elävänä länsimainen ooppera on aina elänyt omassa ajassaan. Miksi kehityksen pitäisi nyt pysähtyä? Ooppera ei saa muuttua oman itsensä ikoniksi. Pääasia on, että ohjelmistopolitiikassa löytyy tasapaino klassikoiden ja uudenlaisten teosten välillä.”
Toimittaja Riso Nordell Suomen Kuvalehdessä 4/2016.
”Totta kai pitää ymmärtää oopperan lainalaisuuksia. Niitä ovat massiivisuus ja ylitsevuotavat tunteet. Ooppera
on kuin valtava ilmapallo, joka ei täyty millään pienillä puhalluksilla.”
Indigo-oopperan libretisti Sami Parkkinen Kauppalehti Optiossa 22.1.2016
”Noin kolmannes on ollut sellaisia, jotka ovat käyneet oopperassa ensimmäistä kertaa elämässään. Tavoitteemme on toteutunut. Oopperan ystäviltä on tullut palautetta, että moni isovanhempi on lahjoittanut lippuja lastenlapsilleen. Kritiikkiäkin on tullut, mutta vähän. Tavallisin ihmettely aihe on, miksi oopperaan on pitänyt tuoda musikaali.”
Kansallisoopperan viestintäjohtaja Liisa Riekki Oopperan kummitus –musikaalista Karjalaisessa 10.2.2016.
”On surullista huomata miten paljon itsellekin tärkeiden kasvulustojen, teatterin ja musiikkiluokkien, tukemista vähennetään tai lopetetaan kokonaan taloudellisista syistä. En tiedä olisinko ilman niitä itse hoksannut, että olen musikaalinen tai osaan laulaa. Musiikki tosin on kyllä ollut läsnä lapsuudenkodissani, mutta varsinaisia muusikkoja perheessäni tai suvussani ei ole aiemmin ollut.”
Oopperalaulaja, Lappeenrannan laulukilpailun voittaja Suvi Väyrynen Suur-Tampere-lehdessä 10.2.2016.
”Taide antaa vaihtoehdon ajatella, luvan tuntea ja pienimmällekkin kokijalle mahdollisuuden uskoa omat tunteensa ja ajatuksensa merkityksellisiksi. Sillä ei niin pientä kulkijaa, joka ei sen universaaliutta tavoittaisi. Miten käy, jos nämä pienet kasvavat isoiksi ilman taidetta? Ilman teatteria, lähikirjastoa, taidenäyttelyitä, tanssia, laulua, taidekasvatusta? Käykö heille niin kuin aikuisille, jotka eivät uskalla astua museon kynnyksen yli, peläten etteivät ymmärrä? Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus taiteeseen, ja aikuisten velvollisuutena pitäisi olla siitä huolehtiminen, että se on jokaisen lapsen saavutettavissa niin julkisen taiteen kautta kuin kouluissa, päiväkodeissa ja harrastuksissakin. Jotta heistä kasvaisi luovia, vahvoja, omaan ymmärrykseensä ja merkityksellisyyteensä omana itsenään uskovia.”
Maija Rantasalo mielipidekirjoituksessaan Keskisuomalaisessa 4.2.2016.
”Tarkkuus ja kurinalaisuus olivat avainasemassa, kun Vainio kohautti viime syksynä kehonrakennuspiirejä ponnahtamalla täydestä tuntemattomuudesta suoraan huipulle. Alan piireissä ällisteltiin muun muassa Vainion kehon suorastaan revittyä kireyttä ja lihasten kivisyyttä. Hämmästystä lisäsi se, että Vainion työpaikaksi paljastui Suomen Kansallisooppera, jonka orkesterissa hän soittaa klarinettia ja bassoklarinettia.”
Iltalehti 4.2.2016 hämmästeli Kansallisoopperan klarinetistin Arto Vainion kehonrakennusharrastusta.
”Taiteen tehtävä ei ole näyttää maailmaa sellaisena kuin se on, vaan antaa meille uusia näkökulmia. Välillä tämä tehdään kyseenalaistamalla itse taidetta tai kauneuden käsitettä. Välillä se pakottaa meidät kokemaan uusilla, epämukavilla tavoilla. Tämä ei ole virhe eikä ongelma. Se luo meille mahdollisuuden määrittää uudelleen arvoa maailmassamme, ja tämä taas on taloutta parhaimmillaan.”
Professori Alf Rehn kolumnissaan Helsingin Sanomissa 13.2.2015.
