Renessanssin musiikin taidokas moniäänisyys alkoi barokin aikana antaa tilaa yksiääniselle laulamiselle, jota säestettiin. Soinnun ajatus, eli yhtä aikaa soivat tilanteet alkoivat kiinnostaa yhä enemmän vaakasuorien, melodisten linjojen kustannuksella. Monien kirkkosävellajien eli moodien rikkaus alkoi kaventua kohti kahta yhä yleistyvää tyyppiä; tunnemme ne duurina ja mollina.
Barokin kotimaaksi on hyväksytty Italia; sieltä lähti leviämään muualle Eurooppaan sellaiset sävellystyypit kuten trio-sonaatti ja kantaatti, preludi ja fuuga, alkusoitto ja oratorio, sekä ennen kaikkia pohjoisen italian varhaisen barokin oiva musiikillinen lajityyppi, ooppera. Soitinmusiikki kehittyi paljon, tietenkin soitinrakentamisen kehittymisen myötä; barokista lähtien onkin ollut luontevaa puhua vokaali- eli laulumusiikista tai instrumentaali- eli soitinmusiikista.
Muuan barokille ominainen ekti, oli affekti. Tämä tarkoitti sitä, että musiikin ominaisuudet loivat tunnelmia ja tunteita, affekteja. Tätä varten kehitettiin myös ihan oma affektioppinsa, mikä nopeutti tämän sinänsä ihan kiehtovan leikittelyn kuihtumista ja kangistumista kaavoihinsa. Barokin musiikki oli mielikuvituksellista, tunteisiin vetoavaa, koristeltua ja loistokasta.
Kuunnelkaamme tällaista musiikkia. Teddy Tahu Rhodes laulaa aarian Why do the Nations Georg Friedrich Händelin oratoriosta Messias.
Tapani Länsiö
Jaani Länsiö
