Kaksi Metropolitanin HD-lähetyksistä tehtyä levyä antavat hyvän käsityksen nykyhetken suurimpiin laulajiin kuuluvan Joyce DiDonaton taiteesta. Hänen mezzosopraanonsa väri ei ehkä ole maailman persoonallisin, mutta ääni ei olekaan itsetarkoitus vaan se, mitä sillä tehdään. DiDonaton laulu on fraseerauksen ja värien taidetta. Taiturilliset koloratuurit tulevat vasta niiden jälkeen, eikä silloinkaan itsetarkoituksena vaan kiihtyneen mielentilan välittäjinä.
Rossinin Järven neidossa (La Donna del Lago) hän esittää Elenaa, skottilaista maalaistyttöä, jota tavoittelevat niin kukkuloiden karski jehu Rodrigo, metsästäjän valepuvussa paikalle osunut kuningas James sekä vaatimaton naapurinpoika Malcolm, joka on housurooli. Viimeksi mainittu tietenkin voittaa potin, ja saadaan viettää kahden naisen häitä. Walter Scottin romaaniin perustuva teos edustaa bel canto -säveltäjien eksoottista Skotlanti-buumia, johon on saatu liitettyä myös poliittisen valtataistelun kiihkoa. Toisen näytöksen laaja ensemble muistuttaa patrioottisuudessaan Verdin risorgimento-oopperoita.
Ennen muuta Järven neito on kuitenkin virtuoosista vokaalitaidetta, joka viedään huippuunsa kahden tenorin atleettisessa kilpalaulussa ja kahden mezzosopraanon hurmioituneesti liitelevissä linjoissa. Tätä dramaturgisesti kömpelöä oopperaa ei kannata esittää ilman huippulaulajia, ja sellaiset Metillä todellakin on ollut käytössään.
DiDonato saa pidättyneeseen rooliinsa rakkauden ja velvollisuuden jännitettä,. Ilmiömäinen on Juan Diego Florez Jamesina. Elegantin taipuisa, korkeilla äänillä briljeeraava tenoritaide yltyy myös herooiseksi. John Orbornin tenori on hieman robusti, mutta se muodostaakin tehokkaan vastakohdan Florezille. Daniela Barcelonan Malcolmia vaivaa ulkoinen uskottavuuspuute, mutta laulussa ei ole moitteen sijaa. Michele Mariotti saa orkesterista rikkaan värikirjon, mutta Paul Curranin ohjaus on vanhanaikainen ja kömpelö.
Skottiaiheet jatkuvat Donizettin Maria Stuardassa. Tässä DiDonato esittää traagista kuningatarta, jonka kilpasisar Elisabeth I mestauttaa. Teos on pelkistynein Donizettiin kolmesta Tudor-kuningattaresta kertovasta oopperasta (muut ovat Anna Bolena ja Roberto Devereux). Nimirooli on alusta asti vangittu melankoliseen kohtalonuskoon, ja DiDonato tuo sen gluckmaisen yleviin laululinjoihin inhimillistä suuruutta. Elza van der Heeverin kostonhimoinen Elisabeth saa groteskeja piirteitä. Tenori Matthew Polenzani vuodattaa Robertina mahlaa, jonka romanttinen hyvää tekevyys ei riitä tasoittamaan naisten vihanpitoa. Maurizio Benini johtaa tyylitietoisesti, mutta teos vaatisi Metiä intiimimmät puitteet.
Harri Kuusisaari
