Taru Valjakka, Suomen 1970–80-lukujen lyyris-dramaattinen tähtisopraano, on kotimaisen oopperahistorian jännittävimpiä hahmoja, vangitseva ja vahva taiteilija, jolla oli keskeinen rooli uuden kotimaisen oopperan kehityksessä sekä Kansallisoopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien nousuvuosissa. Sosiaalipsykologi-journalisti Marja Ahonalan kirjoittama tuore elämäkerta tarjoaa kosolti näköaloja Valjakan persoonaan ja 60–90-lukujen musiikkielämään.
Kansallisoopperan tiivis ensemble on voimissaan, ulkomaille viedään suomalaista nykyoopperaa, valovoimainen laulaja elää musiikkia joka hermollaan.
Yksityiskohtaista tietoa on paljon, mutta käsittely jää pinnalliseksi ja tyyli on luetteloiva, huolimatonkin. Ainakin osasyynä lienee se, ettei Ahonala alunperin tuntenut Valjakkaa henkilökohtaisesti, vaan sopraanon ystävä kysyi tätä kirjoitusprojektiin. Tekstistä paistaa myös, ettei kirjoittaja juurikaan tunne musiikkia: lukijaa kiusaavat lukuisat pienet virheet ja kömpelyydet esitystilanteiden ja teosten kuvauksissa. Kenties tämän takia myös laajempi pohdinta puuttuu. Elämäkerta tyytyy kirjaamaan faktat, muistot ja anekdootit, mutta kaikesta huolimatta se piirtää aineistonsa kautta eloisan kuvan kutkuttavasta, merkittävästä taiteilijapersoonasta ja tätä ympäröivästä musiikkimaailmasta.
Auli Särkiö
