Voiko musiikille uhrata kaiken?

Tiina Rajamäki: Alisa. Teos 2020. 200 s.

Ylioppilaskevät ja kolme nuorta naista, joista kukin on omistanut elämänsä soittamiselle. Alisan, henkeäsalpaavan lahjakkaan sellistin, elämä katkeaa kuitenkin odottamatta kerrostalon sisäpihalla. Silminnäkijöitä on kaksi: Sara ja Katja.

Sara on eksentrinen viulisti, joka pukeutuu esiintyessään housuihin ja kauluspaitaan. Voisi käyttää myös sanaa kapinallinen, sillä ”sen enempää ei tässä ympäristössä tarvita kapinallisen mielikuvan luomiseen”. Katja taas on tarkkailija, sivullinen, outolintu. Alisan kuoleman jälkeen hän jättää musiikin ja luo itsensä uudestaan. Yrityksistä huolimatta kumpikaan ei kykene unohtamaan Alisaa.

Tiina Rajamäen ensimmäinen romaani käsittelee klassisen musiikin alalla uraa ja elämäänsä rakentavien nuorten naisten kasvua aikuisiksi. Sitä, kuinka aikuisuus tulee äkkiarvaamatta takavasemmalta ja pakottaa heidät tarkastelemaan omia valintojaan. Samalla teos on rakkaustarina, jossa on useampia osapuolia, eikä vähäisimpänä musiikki.

Musiikki yhdistää, mutta myös erottaa. Muista klassisen musiikin maailmaan sijoittuvista romaaneista tuttu, suorastaan sairaalloinen kilpailuhenkisyys ja sen tuoma psyykkinen rasite on läsnä myös Alisassa. ”Miksi tyytyisit olemaan hyvä, kun voit olla paras?” ja muut vahingolliset ajattelutavat pesiytyvät keskushenkilöiden ajatuksiin jo varhain.

Rajamäki kuvaa taiten sitä, miten musiikki ja soitonopettajat muokkaavat nuoria oppilaitaan kuin muovailuvahaa, ja miten nuoren minäkuva kehittyy musiikin ja harjoittelun sanelemassa ympäristössä: ”Minkä kaiken voi vaihtaa musiikkiin, mistä kaikesta luopua musiikin vuoksi?”

Aina aika ajoin esille pilkahtaa toive toisenlaisesta elämästä. ”Voisin olla jotakin muuta. Mitä muuta? Rakentaminen pitää aloittaa alusta.” Uusi polku vaatii aivan omanlaistaan rohkeutta: miten koko ikänsä huipulle tähdänneen ihmisen on mahdollista hyväksyä aloittelijan osa ja pohjalle luiskahtaminen kärkikahinoista? Miten onnistuu oman osaamisen sivuun siirtäminen ja suoranainen hylkääminen?

Romaanista tekee voimakkaan tietynlainen huokoisuus. Paljon tapahtuu rivien välissä: teoksessa on vain kaksisataa sivua, ja ilmaisu on niukanpuoleista ja täsmällistä.

Oman mausteensa tuovat henkilöiden taustat: luokkaerot korostuvat erityisesti Saran ja Alisan välillä. Alisan arkkitehti-isä ja menestyneen pianistin uraa luova äiti ovat mahdollistaneet täydelliset puitteet tyttärensä maailmanmenestykseen. Sara taas on taistellut viulistiksi reilusti heikommista lähtökohdista, eikä sekään olisi ollut mahdollista ilman onnellisia sattumia sekä soitonopettajan kaltaista hyväntekijää. Arki lähiössä sairaan vanhemman kanssa aiheuttaa ahdistusta, jota on helppo paeta musiikkiin.

Alisa herättää monia musiikille elämänsä omistaneiden nuorten kannalta olennaisia kysymyksiä. Kuten sen, missä vaiheessa vaa’ankieli kallistuu sen verran, ettei paluuta enää ole. Samalla teos piirtää onnistuneesti näkyviin luokan ja perhetaustan vaikutuksen mahdollisuuksiin edetä uralla.

Marissa Mehr

Edellinen artikkeliMediasakset 02 2021
Seuraava artikkeliElämän ja taiteen vuoristoradalla