Ranskalainen Bru Zane -levymerkki asuu Venetsiassa nimeään kantavassa Zane Collalto -palatsin lisärakennuksessa, jossa toimii ranskalaista romantiikan ajan musiikkia tutkiva ja julkaiseva säätiö. Kolmen miljoonan euron vuosibudjetilla säätiö järjestää konsertteja, pyörittää nettiradiota ja julkaisee levytyksiä, jotka ovat tulleet tunnetuiksi perusteellisesta taustoituksestaan ja harvinaisesta, mutta korkeatasoisesta ohjelmistostaan.
Compositrices, ”Säveltäjättäret”, on Bru Zanen monista hienoista julkaisuista kulttuurihistoriallisesti ehkä merkittävin. Kahdeksan levyn kokonaisuus esittelee 21 ranskalaista romantiikan ajan säveltävää naista aikaväliltä 1800–1920, yhteensä 165 teosta pianokappaleista ja yksinlauluista orkesteriteoksiin ja kantaatteihin.
Jotkut säveltäjistä, kuten oopperatähti Pauline Viardot (1821–1910), Cécile Chaminade (1857–1944), Augusta Holmès (1847–1903), tai Boulangerin sisaret Lili (1895–1918) ja Nadia (1887–1979), ovat entuudestaan tunnettuja. Louise Farrenc (1804–1975), Ranskan johtava sinfonikko 1800-luvun alkupuolella, on noussut viime aikoina suomalaisorkesterienkin ohjelmistoon. Kokoelman vanhimman säveltäjän, Hélène Montgeroult’n (1764–1836), klassistyyliset etydit ovat myös herättäneet aiemmin huomiota, mutta hänen pianosonaattinsa op. 5/2 on merkittävä harppaus beethoveniaaniseen romantiikkaan.
Suurin osa levyboksin säveltäjistä on kuitenkin entuudestaan huonosti, jos lainkaan tunnettuja. On hienoa, että monista vastoinkäymisistä kärsineelle Mel (Melanie) Bonisille (1858–1937) on suotu tilaa kahdeksan teoksen verran. Hänen orkesterille (1909) ja pianolle (1909–1922) säveltämänsä historialliset naismuotokuvat liikkuvat mielikuvituksekkaasti myöhäisromantiikan ja impressionismin välimaastossa, mutta yhtä hienoja ovat tiivis ja latautunut sellosonaatti (1905), kimmoisa valssisarja (1898) kahdelle pianistille, tai kimara iloisia pianokappaleita (Album pour Tout-Petits 1913).
Chaminaden verraten tuttu huiluconcertino saa ilmavan tulkinnan Claire Le Boulangerilta, mutta laulut, baletti- ja pianoteokset rikastavat säveltäjäprofiilia. Samalla tavoin Farrencin kolmas sinfonia on jo tunnustettu mestariteos, mutta hänen pianotrionsa muistuttaa ranskalaisen konsertoivan kamarimusiikin perinnöstä. César Franckin johdolla opiskelleelta Augusta Holmesilta kuullaan komea interludi ”Yö ja rakkaus”, mutta häneltä pitäisi levyttää suuria monumentaaliteoksia.
Vahvan vaikutuksen tekevät myös Rita Strohlin (1865–1941) otsikkonsa mukainen ”Suuri Fantasia-kvintetto” (1886), Charlotte Sohyn (1887–1955) tiivis ja kiihkeä d-molli-sinfonia (1917) sekä Nadia Boulangerin dramaattinen kantaatti La Sirène (1908). Salongistaan kuuluisan Viardot’n laulut ovat usein oopperamaisen näyttäviä, mutta hän yllättää myös viulusonatiinillaan (1873). Yhtään epäkiinnostavaa säveltäjää tai teosta ei levyille ole eksynyt.
Levyboksin muusikot ovat kaikki ilmeisen innostuneita tehtävistään, eikä missään synny vaikutelmaa dokumentoivasta läpisoitosta. Orkesterien ohella erityismaininnan ansaitsevat pianoduo Roberto Presseda ja Alessandra Ammara, Hanson-kvartetti ja pianisti Ismaël Margain, mezzosopraano Aude Extrémo, pianistit Marie Vermeuilin ja Nathalia Milstein, sekä urallaan nopeasti noussut Cyrille Dubois, aito romantiikan ajan ténor de grace.
Bru Zanen esitevihkosta puuttuvat laulujen sanat, mutta säveltäjät, heidän asemansa ja aikakautensa on taustoitettu ranskalaisella yhteiskunta- ja historiatieteellisellä ymmärryksellä. Levyjen naiset sävelsivät monissa eri tyylilajeissa monista eri rakenteellisista ja henkilökohtaisista vastuksista huolimatta. Heidän kutsumisensa ranskalaisittain ”säveltäjättäriksi” painottaa työn ammattimaisuutta, toisin kuin ”naissäveltäjä”, joka voidaan mieltää eräänlaiseksi miehille kuuluvan työn poikkeustapaukseksi.
Esitetekstin mukaan nämä säveltäjät kuuluivat ”ensin aikakaudelleen ja vasta sitten sukupuolelleen”. Heidän kohtaloissaan oli paljon yhteistä, mutta levykokonaisuuden kuunteleminen todistaa vielä enemmän yksilöllisyydestä ja persoonallisuudesta.
Antti Häyrynen
