Turun musiikkijuhlien konserttiin lokakuussa tuleva kontratenorien kuningas Franco Fagioli on valinnut kolmannen Deutsche Grammophonelle tekemänsä levyn teemaksi Leonardo Vincin, napolilaisen koulun tärkeän säveltäjän 300-vuotisjuhlia muistaen.
Vinci uudisti oopperaa elegantisti kuvioivaan ja melodiseen suuntaan, jättäen hyvästit barokkiselle raskaudelle. Hän ehti säveltää 40 oopperaa ennen kuolemaansa 36-vuotiaana – todennäköisesti suhdetriangelissa mustasukkaisen miehen murhaamana.
Fagioli loisti muutama vuosi sitten primo uomona kahdessa Vincin oopperan, Artasersen ja Cantone in Utican, näyttämötuotannossa, joissa kontratenorien joukko oli laitettu laulamaan myös naisrooleja – historiallisesti oikein, sillä tuon ajan Roomassa naisilla ei ollut pääsyä näyttämölle.
Uudella levyllään Fagioli luo katsauksen säveltäjän oopperoihin ja tarjoilee herkkuja toistensa perään elegantilla muotoilullaan. Siinä jokainen trilli ja kuvio on osa melodiaa ja palvelee tekstiä ja sanamaalailua. Tässä musiikissa kaunopuheisuus on kaikki kaikessa, eikä hetkeksikään tule mieleen, että se olisi vain kastraattilaulajien virtuoositemppuja esiin tuovaa show’ta. Tätä syytöstähän usein kuulee napolilaisen koulun säveltäjien oopperoista.
Heti levyn alussa tulee esiin Vincin musiikin oleellinen piirre: metaforien taide. Sembro quell’usignolo oopperasta Il trionfo di Camilla kertoo satakieleksi itsensä mieltävästä kuningattaresta, joka kaipaa vapauteen mutta pelkää metsästäjän saaliiksi joutumista. Fagioli vangitsee nuottien yli tanssivilla koloratuureillaan yhtä aikaa molemmat tunteet.
Toinen satakieli tulee esiin Grismondon aariassa, jossa laulajan pastoraalinen liverrys yhdessä nokkahuilujen kanssa henkii sekä yksinäisyyden surua että toivoa. L’Ernelindassa päähenkilö on hämmennyksen vallassa rakastajan osoittautuessa viholliseksi ja ystävän kilpailijaksi, mutta valistuksen hengessä Vinci kääntää kuitenkin odotukset positiivisiksi jalolla melodialla.
Barokkioopperan metaforista yleisimpiä on myrskyävä meri, ja näissä numeroissa Fagioli saa näyttää koloratuuritaiteensa kitkerän ja fyysisen puolen. Hiipivän kauhun eri asteet hän tuo selkeästi esiin Siroe re di Persian kohtauksessa, jossa poikansa mestaajien käsiin antanut kuningas Corsoe kohtaa oman haamunsa ja kokee verensä muuttuvan jääksi.
Barokkiorkesteri Il pomo d’orolla on tärkeä rooli Vincin musiikin tunnekuvien elävöittäjänä. Tämä levy nostaa esiin paitsi unohtuneen säveltäjämestarin, myös kokonaisen laulukulttuurin, jossa nyanssit ovat tärkeämpää kuin voima.