lauantai huhtikuu 20. 2024

Houghin ja RSO:n suvereeni Beethoven

    Beethovenin pianokonserttojen levyttäjien tähtisaattoon astuvat Stephen Hough ja Hannu Linnun johtama Radion sinfoniaorkesteri. Alueella on viime aikoina nähty tungosta, mutta nämä huolella valmistellut, suvereenisti...

Bachin “kadonneet” gambafantasiat

  Johann Sebastian Bach ei säveltänyt musiikkia gambayhtyeelle, mutta gambaconsortien edustama moniääninen ihanne oli hänelle tuttu. Moniäänisyys ei ollut Bachille vain pitkästä perinteestä polveutunut historiallinen...

Beethovenin kamppailut balettina

    John Neumeier on jo tullut legendaksi mm. Mahlerin sinfonioihin ja Bachin Matteus-passioon perustuvista koreografioistaan, ja nyt vuorossa on Beethoven – sekä hänen musiikkinsa että persoonansa....

Fidelion alkuversio on kuin trilleri

Beethovenin ainut ooppera sai ensi-iltansa Theater an der Wienissä vuonna 1805 nimellä Leonore. Se sai penseän vastaanoton mm. siksi, että yleisö koostui ranskalaisista sotilaista...

Taituruutta yli sukupuolten

. Cecilia Bartoli on jo aiemminkin tehnyt kastraattien taiteelle omistetun levyn, ja hänen kiinnostuksensa heidän androgyyniin ilmaisuunsa on näkynyt myös oopperalavoilla – Salzburgin festivaalin Ariodantessa hän...

Harvinaista Beethovenia Turusta

    Laulusolistin ja orkesterin yhdistelmä ei ollut Beethovenin kuumimpien kokeilujen kohteita. Tältä levyltä löytyy monta raitaa, joiden säveltäjäksi veikkaisi enimmäkseen jotakuta muuta. Vinkin säveltäjästä antaa...

Humaanin taiteilijan muistolle

    In memoriam: Mariss Jansons (1943–2019)       Kapellimestari Maris Jansonsin (1943-2019) kuolema ei tullut yllätyksenä. Muistan, kuinka hänen vieraillessaan Leningradin filharmonikkojen kanssa Joensuussa 1990 puhuttiin konserttia uhanneista...

Tanssia pilvissä ja vimmassa

    Ludwig van Beethoven ja Jean Sibelius: viulukonsertot. Christian Tetzlaff ja Deutsches Symphonie-Orchester Berlin, joht. Robin Ticciati. Ondine ODE 1334-2.     Saksalaisviulisti Christian Tetzlaff on Ondinen aarre,...

Petrenkon aika alkoi Berliinissä

    Pjotr Tshaikovski: sinfonia nro 6. Berliinin filharmonikot, joht. Kirill Petrenko.       Kirill Petrenkon aloitus Berliinin filharmonikkojen ylikapellimestarina oli alkaneen syksyn mediatapauksia klassisen musiikin alalla. Kaikki...

Quasi Morendo

Salvatore Sciarrino: Let Me Die Before I Wake. Johannes Brahms: Klarinettikvintetto op. 15. Gérard Pesson: Nebenstück. Reto Bieri, klarinetti, Meta4. ECM 4818082.Salvatore Sciarrinon (s....

Vakavaa ja rentoa Keski-Pohjanmaalta

                  Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin kahta, peräkkäin ilmestynyttä levyä on kiinnostavaa kuunnella rinnakkain, sillä ne kertovat orkesterin juurista ja uusista harppauksista. Syksyllä kautensa aloittaa aloittaa uusi taiteellinen...

Haydnin huumorissa on myös terää

  Pariisilainen Alpha Classics -levymerkki aikoo levyttää Haydnin syntymän 300-vuotisjuhlaan mennessä kaikki säveltäjän sinfoniat. Haydn2032-projektin kokoava voima on italialainen Giovanni Antonini. Hän johtaa levytyksissä Baselin...

UUTISET