Johann Sebastian Bach ei säveltänyt musiikkia gambayhtyeelle, mutta gambaconsortien edustama moniääninen ihanne oli hänelle tuttu. Moniäänisyys ei ollut Bachille vain pitkästä perinteestä polveutunut historiallinen ilmiö. Polyfonialla hän sai soimaan erilaiset ja ristiriitaisetkin inhimilliset pyrinnöt, ja siitä kasvoi yhteys maailman harmoniaan, johon barokkiestetiikassa vielä uskottiin.
Bach tutki moniäänisyyttä urku- ja cembaloteoksissaan ja esimerkiksi pianisti ja tutkija Charles Rosenin mukaan ainoastaan kosketinsoittaja pystyy demonstroimaan täysipainoisesti fuugien moniäänistä liikettä, äänien sekoittumista, eroamista ja vuorovaikutusta. Phantasm-yhtyeen vetäjä Laurence Dreyfus näkee kuitenkin, että gamba-yhtye on sekä historiansa että luonteensa puolesta oiva väline Bachin moniäänisen musiikin esittämiseen. Gambaconsortissa jokainen soittaja vastaa omasta äänestään, mutta vuorovaikutuksellaan myös kokonaisuudesta.
Ajatus ”hyvävireisestä” consortista – viitteenä Bachin Das Wohltemperiertes Clavieriin – ei siis ole tuulesta temmattu. Phantasm on poiminut valikoimaansa näytteitä, jotka istuvat tällaisiin sovituksiin hyvin. Ja todettakoon jälleen kerran, ettei Bach mitenkään paheksunut teostensa esittämistä eri soittimilla ja kokoonpanoilla.
Phantasmin katsauksen alussa ja lopussa kuullaan Bachin Musiikillisen uhrilahjan Ricercare, ensimmäisenä kolmiääninen ja viimeisenä kuusiääninen. Matkan varrella kuullaan näytteitä mm. Das Wohltemperiertes Clavierista (I-II), inventioista ja Clavierübungista. Pelkistä teknisistä taidonnäytteistä ei ole kyse, vaan musiikista kumpuaa myös väkevää henkisyyttä, ilmeisinä esimerkkeinä urkukoraalit An Wasserflüssen Babylons ja Vater unser im Himmelreich (”Isä meidän, joka olet taivaassa”).
Joissakin tapauksissa kappaleita on sovitettu gamboille sopivammaksi, toisissa taas on lähdetty kokeilemaan rohkeasti sävellajeja soittimien mukavuusalueen ulkopuolelta. Bachin stylus fantasticus ja moniäänisten fantasioiden perinne kohtaavat levyllä jännittävällä tavalla, jossa urku- ja cembaloteosten yksilöllisestä ilmaisusta kasvaa consort-musiikin yhteistä ajatusten ja äänien virtaa.
Gambayhtyeen mattapintainen sointi tuo musiikkiin intiimiä patinaa ja Phantasm on polyfonisen äänenkuljetuksen mestari. Kaikki on huolella jäsennelty ja eritelty, mutta soi sulavasti yhteen. Ehkä Dreyfusin diskanttigamba voisi välillä soida sulokkaamminkin, mutta yhtye on edelleen lajinsa huipulla, kivijalkanaan bassogambaa soittava Markku Luolajan-Mikkola. Levyotsikon järjestysnumero lupailee erinomaiselle äänitteelle jatkoa.
Antti Häyrynen
