Kanadalaisen re:Naissance Immersiven vierailuesitys yhdisti oivaltavasti antiikin mytologian ja videopelien logiikan trans-henkilön kokemusmaailmaan.
Katabasis tarkoittaa manalaan laskeutumista ja sieltä muuttuneena palaamista. Arkkityyppisen sankaritarinan tunnetuin ilmentymä on Orfeuksen matka Haadekseen hakemaan takaisin rakastettuaan Eurydikea.
Barokkiyhtye Ensemble Nylandian vieraana Tanssin talolla esiintynyt kanadalainen re:Naissance Immersive -oopperaryhmä tulkitsi Orfeuksen manalamatkan kaapistatulotarinana. Orpheus in UNDERWORLD -esityksen päähenkilö O ymmärtää olevansa muunsukupuolinen ja on arkimaailmaan palattuaan valmis elämään identiteettiään todeksi ympäristön kitkasta huolimatta.
Esityksen pääasiallinen käsikirjoittaja ja ohjaaja, re:Naissancen taiteellinen johtaja Debi Wong on taustaltaan vanhaan musiikkiin paneutunut sopraano, joka 2010-luvulla opiskeli Sibelius-Akatemiassa. Siellä hän myös teki taiteellisen tohtorintutkinnon aiheenaan klassisen laulajan praktiikan laajentaminen. Vancouveriin palattuaan hän on tehnyt juuri tätä erikoistumalla laajennetun todellisuuden teknologioihin.
Orpheus in UNDERWORLDin alaotsikko ’immersiivinen rock-ooppera’ ei ollut pinnallinen slogan. Benton Roarkin syntetisaattoripainotteinen musiikki sekä UNDERWORLDin isäntää Kharonia valloittavasti esittänyt soul-laulaja Leo D.E. Johnson ankkuroivat esityksen rock-musikaaliin. Yhtyeen tärkein elementti oli Jesse Harderin beatboxaus, jolloin ihmisääni pysyi korostuneesti esityksen keskiössä.
Muotisana immersio oli kudottu vahvasti itse tarinaan, jossa mytologinen manala on muistojen uudelleenelämiseen ja -luomiseen tarkoitettu VR-peli. Pelaamisen kokemusta valikkoineen ja avatar-hahmoineen toteutettiin projisointien ja liikekaappaustekniikalla luotujen hahmojen avulla. Ennen esitystä yleisö sai VR-lasien avulla ottaa tuntumaa luolamaiseen, hehkuvaan UNDERWORLDiin. Laajennetun todellisuuden teknologioilla toteutettu manala on ollut läsnä jo useammassa re:Naissancen esityksessä, samoin Orfeuksen ja Eurydiken myytti.
Haadeksen valtakunta eri jokineen, videopeleihin kuuluva roolileikittely ja trans-ihmisen kokemusmaailma yhdistyivät oivaltavasti. Pelaamisen logiikka, kuviteltuihin maailmoihin astuminen ja vaihtoehtoisten minuuksien omaksuminen, rinnastui vaikeiden muistojen käsittelyyn ja trans-kokemukseen kuuluvaan menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden poimuttumiseen.
Orfeus-oopperastaan tunnettu Claudio Monteverdi toimi eräänlaisena musiikillisena kummisetänä. Sointukierrot ja continuo-kompin päällä tunteikkaasti liikkuva monodia tekevät varhaisbarokista loistavan parin erilaisille populaarimusiikin tyyleille. Nyt soul ja lamento-aaria löivät luontevasti kättä. Myös vanhassa musiikissa paljon sävellettyä Marian kiitosvirttä, Magnificatia sekä Neitsyt Marian poikkeuksellista äitiyttä hyödynnettiin kuvaamaan toisenlaista vanhemmuutta.
O:n roolissa esiintynyt valovoimainen Teiya Kasahara on monipuolinen laulaja, joka ihastutti viikko ennen Orpheustare:Naissancen ja Ensemble Nylandian yhteistuotannossa La Doriclea: Inter-Acts. Cavallin oopperan uudelleentulkinnassa Kasahara esitti transsukupuolista laulajaa, joka etsii amatsonisoturi Doricleasta esikuvaa maskuliinisuutensa elämiseen. Orpheuksen päähenkilö oli vielä matkansa alussa, vähitellen ymmärtämässä, ettei hän ole sitä miten muut hänet näkevät. Katalyyttina oli raskaaksi tuleminen ja tulevan vanhemmuuden pohtiminen. O vei puolisonsa – bassobaritoni Brandon Thornhill – UNDERWORLD-pelin sisään saadakseen tämän ymmärtämään mistä on kyse.
Alexis Fletcherin koreografia sekä tanssijat Brenna Metzmeier ja Nathan Coburn olivat ratkaisevia kokonaisuuden sitomisessa. Tanssijat toimivat elävänä lavastuksena, laulajien vastanäyttelijöinä, pelimaailman avatar-hahmoina, jotka hykerryttävästi ”dubattiin” lavan takaa. He olivat O:n itselleen luomia työkaluja, joiden avulla ottaa etäisyyttä vaikeisiin muistoihin kuten haavoittaviin sairaalakokemuksiin.
Kokonaisuus oli ennen kaikkea musiikkinäytelmä, jossa lauluun puhkeaminen tapahtui aina merkityksellisistä syistä. Laulu ilmensi hetkiä, jolloin henkilöt tunsivat yhteyden omaan syvimpään itseensä. Kasahara, joka on parhaillaan sukupuolenkorjausprosessissa, matkasi äänensä feminiinisestä rekisteristä maskuliiniseen lopulta löytäen keinon myös yhdistää äänensä eri puolet.
Orpheus in UNDERWORLD jätti kaksinaisen tunteen: paikoin se notkahti pohjoisamerikkalaiseksi opetusnäytelmäksi, joka alleviivaamalla alleviivasi, että ihmiset eivät jakaudu kahteen sukupuolilokeroon. Narratiivi kärjisti sekä identiteettiään etsivän ihmisen kokeman kovakalloisen vastustuksen että läheisissä yhtäkkiä aukeavan ymmärryksen. Mutta jatkuvasti esitys myös tarjosi maagisia hetkiä, joissa musiikki, laulu, fyysinen teatteri ja tanssi löysivät orgaanisesti toisensa. Syntyi sanojen tuolle puolen ulottuvia vivahteita siitä, miltä tuntuu keskeneräinen identiteetti, olemattomuuden kokemus vailla todellista itseä.
Orfeus-myytti huipentuu siihen, että matkalla elävien maailmaan sankari kääntyy katsomaan Eurydikea ja menettää tämän iäksi. Nyt kääntymisessä ei ollutkaan kyse kohtalokkaasta rikkeestä. Menetyksen sijaan kääntyminen oli menetetyn palautumista, uudelleensyntymä, mahdollisuus aloittaa alusta.
Orpheus in UNDERWORLD. Re:Naissance Immersive ja Belle Spirale Dance Projects Tanssin talolla 18.9.2026. Käsikirjoitus ja ohjaus: Debi Wong sekä Luke Hathaway ja Teiya Kasahara. Musiikki: Benton Roark. Koreografia: Alexis Fletcher. Virtuaalitekniikka: Neel Nair. Äänisuunnittelu: Brian Topp. Valosuunnittelu: Keagan Elrick. Pukusuunnittelu: Jessica Vaira ja Vanessa Yuen.
